Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

isyys

, , , ,

Lapsiluku yksi, vai?

29.4.2018

Syntyvyys oli vuonna 2017 Suomessa kaikkien aikojen matalimmalla tasolla. Ja vuoden 2018 tilastojen mukaan käyrä x-akselilla on edelleen laskusuunnassa. Näin uutisoitiin viime viikolla lehdistössä. Syitä on varmasti lukuisia ja tämän kasvatustieteiden maisterin tietopohja ei riitä perimmäisten syiden perkaamiseen. Kannustipa Antti Rinne suomalaisia ryhtymään synnytystalkoisiin. Sanavalinta ehkä hieman erikoinen.

Itse olen lähivuosina saanut kutsuja vain taloyhtiön pihatalkoisiin, mutta sitäpä tässä pohdiskelin, jotta tulenkohan olemaan koskaan enää mukana noissa toisentyyppisissä talkoissa, niissä maailman erikoisimmissa ja hienoimmissa. Tarkennuksena: kädestäpitäjän, kannustajan ja isän roolissa…

…näenkö itseäni enää koskaan jännittämässä sitä kahdentoistaviikon ultraa, jonka jälkeen uskallan kertoa lähipiirille ääni väristen ilouutisen…

…näenkö itseäni enää koskaan kiinnittämässä ultraäänikuvaa magneetilla jääkaapin oveen…

…näenkö itseäni enää koskaan sanomassa taksikuskille, että nyt on vähän kiire. Tumppaa se punainen Marlboro ja vedä mielellään nopeinta reittiä…

…näenkö itseäni enää koskaan leikkaamassa kädet täristen napanuoraa…

…näenkö itseäni enää koskaan valvomassa sitä ensimmäistä yötä perhehuoneessa. Jolloin jokainen aivastus ja rasahdus säikäytti tavalla, jota ei koskaan ollut kokenut…

…näenkö itseäni enää koskaan omissa varpajaisissani. Tämä traditio oli myös otsikoissa tuossa taannoin, jotta miksi tämmöisiä järjestetään? Omani olivat ikimuistoiset ja hienot. Saavuin yksin kotiin, koska Kättäri oli täyteenpakattu. Tunnelmat olivat hienoisen erikoiset valvotun yön jälkeen. Kuuntelin kotona Dave Lindholmin Pieni ja hento ote-biisiä, kun veljeni soitti, että nyt poika kamat kasaan ja kaverini asunnolle. Siellä odotti lähes kaikki lähimmät ystäväni. Se oli hieno ja tunteikas ilta. Materialistisena muistona pullo, joka avataan sitten tyttäreni täysi-ikäistymisen kunniaksi. Etiketissä lahjaan osallistuneiden nimet. Kiitos muuten Pasi asuntosi lainasta…

…näenkö itseäni enää koskaan valvomassa silloin, kun pitäisi nukkua ja nukkumassa silloin, kun pitäisi valvoa…

…näenkö itseäni enää koskaan toteamassa itsekseni, että ei h#####i! Miksi juuri nyt, kun on puettu ruskovillan lämpökerrastosta lähtien maksimaalinen vaatetus päälle…

…näenkö enää koskaan sitä innostunutta ilmettä, kun avaan päiväkodin oven…

…näenkö itseni juuri nyt sellaisena isänä, joka olisin aina halunnut olla…

…olenko enää koskaan valmis luovuttamaan sydämestäni palasta ikävälle…

Tällä hetkellä huhtikuun 29. päivänä vuonna 2018 vastaus näihin kaikkiin kysymyksiin on: En.

Siman- ja munkintäyteistä vappuviikkoa!!

-Esko-

P.S. Kommenttiboksi on jostain syystä edelleen lukittu. Saisipa senkin äkkiä kuntoon…

Comments (4)
, , ,

Minä rakastan viikonloppuja tyttäreni kanssa

9.4.2018

Jokatoinen viikonloppu. Kyllä ne neonkeltaisella yliviivaustusseilla ja sydämillä koristellut päivät näyttävät niin harvoilta siinä Polkan pöytäkalenterissani. Niin siis ne päivät, jolloin pikkumimmi saapuu touhuillaan täyttämään asuntoni ja täyttämään myös sitä tyhjiötä, joka ajoittain tuntuu niin h#####n pahalta. Täytyy vain yrittää ajatella, että nopeasti se kaksi viikkoa taas hurahtaa ja ottaa kaikki ilo irti ajasta, jolloin meillä on mahdollisuus yhdessä touhuta. Yrittää hoitaa tämä oma tonttini niin hyvin kuin mahdollista. Onnistunko siinä aina? En välttämättä, mutta parhaani yritän.

Ne viikot, jotka loppuvat niihin neonkeltaisiin värityksiin siellä kalenterissa menevät usein hyvällä fiiliksellä. Varsinkin loppuviikosta sitä alkaa jo laskemaan: kolme yötä, kaksi yötä, yksi yö…Rakastan meidän viikonloppuja. F on reipas ekaluokkalainen, jonka jutut ovat niin huippuja. On myös asioita, jotka ovat suoraan omista käyttäytymismalleistani. Niiden seuraaminen lämmittää mieltä myös suuresti. Esimerkiksi hammasharjan imaisu hammaspesun päätteksi ja höyryiseen peiliin piirtäminen. Ei ehkä kuulosta kirjoitettuna ihan niin hohdokkaalta.

On myös täydellisiä vastakohtia siihen pikku-Eskoon. Minä olin pienenä todella ujo pellavapää. En uskaltanut tutustua yhtään uusiin ihmisiin. Aina menin isoveljeni perässä ja hän loi puitteet onnistuneille leikeille. F on todella avoin pikkuihminen, joka löytää leikkikaverin lähes paikasta kuin paikasta. Lasten ennakkoluulottomuutta on niin mukava seurata vierestä. Perjantaina pysähdyimme legendaariselle Aapiskukolle syömään ja olisiko mennyt puolitoistaminuuttia, niin jo oli leikkipaikalla touhut käynnissä. Milloin ja miksi tuo jossain vaiheessa karisee pois? Ei välttämättä kokonaan, mutta jossain määrin kyllä.

Elämä tässä eteenpäin rullailee ja kaikkiin tilanteisiin on vain sopeuduttava. Silloin, kun se tyhjyys valtaa mielen, on puhuttava ja turvauduttava lenkkipolun parantavaan voimaan. Aina ei auta edes tietous siitä, että ollaan esimerkiksi Frangenin Simon kanssa samassa veneessä. Välillä kurjaa on myös se, että lähipiirissä ei ole ketään, joka välttämättä ihan ymmärtäisi tuntojani. Sitä tyhjyyden tunnetta etenkin F:n lähtöpäivinä on todella vaikea kuvailla ja selittää. Ja varmasti hyvä, että ei olekaan. Pääosin sitä on tsempillä selvitty, mutta eilen hauskan viikonlopun päätteeksi tuli totaalilamaantuminen. Siivosin äkkiä lelut piiloon, makasin vain sängyllä ja tuijotin kattoa. Olo oli näin lyhyesti sanottuna aivan p###a!

Tänään oli taas uusi päivä. Aurinko paistoi ja en vain halua murehtia. Se ei johda mihinkään ja kohtahan on jo se opettajan legendaarinen kesäloma. Silloin on aikaa, silloin on aikaa!!

Mukavaa viikkoa!

-Esko-

Comments (26)