Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

isyys

, , , ,

Lukijapalaute, joka laittoi ajattelemaan…

17.9.2018

”Kiitos tästä kirjoituksesta. Joudun katsomaan itseäni peiliin. Jo useamman vuoden sinkkuna olleena ja pikkuhiljaa uutta suhdetta toivovana ja tinderöinnin aloittaneena olen kylmästi vetänyt punaiselle kaikki miehet, jotka ilmoittavat näkevänsä lastansa pari kertaa kuukaudessa/joka toinen viikonloppu. Olen tyhmästi ja todella yksisilmäisesti päätellyt, että jotain niin kamalaa on tapahtunut, että isä ei halua nähdä lastaan useammin. Oma lapseni on minulla 24h (leski) ja jotenkin tuntuu pahalta ja kummalliselta, että jos nyt edes joskus löytäisin uuden kumppanin, että hän viettäisi enemmän aikaa minun lapseni kanssa kuin oman lapsensa kanssa. Nyt pitää tuulettaa näitä oman pään tyhmiä ajatuksia ihan kunnolla ja yrittää olla ihminen ihmiselle.”

Tämmöinen kommentti saapui Ero laskee huonekorkeutta kirjoitukseeni. Tämä kommentti antoi kiitoksen aihetta minulle ja minä haluan osaltani kiittää tämän kommentin lähettäjää. Se on se häpeä, josta minäkin olen paljon puhunut. Ja tässä kommentissa tiivistyy oikein hyvin se asia, miksi minulle edelleen se vaikein  kysymys on: Kuinka usein tapaat tytärtäsi? Tähän vastailin viikonloppuna monta kertaa, kun tapasin ihmisiä, joita en pitkään aikaan ollut nähnyt. Samanlaista häpeällistä kiemurtelua jokaikinen kerta.

Vaan pitääkö minun ajatella mitä muut elämästäni ajattelevat? Ei varmasti, mutta tuo  kommentti jotenkin osui niin suoraan omiin ajatuksiini. Olettaminen erinäisistä asioista menee lähes aina väärin. On varmasti paljon ihmisiä, jotka olettavat lapsiaan harvemmin tapaavien aikuisten olevan jollain tavalla “kamalia” ihmisiä. Eivät halua tavata lapsiaan yhtään useammin. Ei se aina mene ihan tuon kaavan mukaisesti. Tämä on juuri se asia, jota olen päässäni ihan hirveästi pyörittänyt ja nyt kun joku sen näkyväksi kirjoitti, tunnistin niin itseni tuosta. Oletan itsekin ihmisten pitävän minua jotenkin “kamalana” ihmisenä. Tämä on varmasti yksi syy, joka toistuvasti saa minut häpeilemään tuon mainitsemani kysymyksen edessä.

Jos sain kirjoituksellani kommentin kirjoittajan katsastamaan peiliin ja hieman tuulettelemaan omia ajattelumallejaan. Saman tein minäkin. En voi kantaa loppuelämääni häpeää perhetilanteestani. En vain voi. Tiedän olevani täysin (lähes) normaali ihminen ja isä, joka vain yksinkertaisesti tapaa lastaan harvemmin. Harvemmin kuin oli omissa isyyshaaveissaan miettinyt. Ja jos joku minut tämän takia tuomitsee ja tekee omia olettamuksiaan. En minä sille yhtään mitään mahda. Ei minun tarvitse omaa elämääni hävetä, eikä häpeillä.

Häpeä ei häviä lääkkeillä. Näin olen aiemmin otsikoinut yhden teksteistäni ja hieman samantyylisiä tuntemuksia näppäimistöllä naputellut. Häpeä hävinnee vain asian hyväksymisellä, joka on itselleni hyvin haastavaa. Istuin punttitreenini jälkeen infrapunasaunassa ja Ylen keskustelussa puhuttiin häpeästä ja sen voittamisesta. Eräinä aseina mainittiin itseironia ja huumori. Näissä kahdessa asiassa olen mielestäni todella hyvä. Huumori on ydinvahvuuteni ja minä todellakin osaan nauraa itselleni.

Tämä on vain aihe, josta en vitsiä osaa, enkä halua vääntää. Eikä kyllä tarvitsekaan. Tässä asiassa on vain löydettävä muut aseet. Psykologini sanoi aikanaan minulle: ”Sinun täytyy vain antaa itsellesi anteeksi.” Anteeksianto, asioiden sataprosenttinen hyväksyminen ja usko hyvään tulevaisuuteen. Kokeillaanpa niitä. Kiitos vielä kerran tämän kommentin kirjoittajalle ja haluan toivottaa kaikkea hyvää elämäänne.

-Esko-

// Kuvat: Antti Sihlman //

Comments (19)
, , ,

Tee musta leikkisä leikki-isä

28.6.2018

” Tee musta leikkisä leikki-isä, joka tietää rajansa ja reittinsä…” Näin veistelee tällä hetkellä kovassa kuuntelussa oleva artisti, Paperi T. Joo, tuohan kuvastaa juurikin minua. Vai, kuvastaako sittenkään? Tässä on oma isyys muuttanut muotoaan tasaisin väliajoin ja se veti minut kyllä aivan solmuun. Oli kyllä rajat ja reitit melkoisen hakusessa. Se henkinen Google Maps oli aivan väärillä asetuksilla. Joo, joo- säädöllä tuli paikkailtua sitä omaa syyllisyyden tunnetta.

Keväällä oli käytävä hakemassa vinkkiä viisaammilta. Pikkuhiljaa ja ajan kanssa oikeat asetukset varmasti napsuvat paikoilleen ja sisäinen rauha alkaa laskeutua pään sisälle. Elämäni varavirtalähteen ollessa luonani tunnen olevani todella läsnäoleva isä. Touhuamme paljon kahdestaan ja kalenteri on raivattu kaikelta muulta. Vuodet vierivät ihan hirveän nopeasti ja uskon, että tarjoamalla leikkisää leikki-isän leikkiseuraa lapselleni teen suuren palveluksen tulevaisuutta ajatellen. Ne yhteiset hetket piirtyvät toivottavasti lapseni päähän sellaisina, joita voimme sitten vuosien ja vuosien päästä yhdessä muistella.

On ollut omalla tavallaan erikoista huomata kuinka ympäröivä elämä muokkaa myös leikkien luonnetta. Nykyään Petshopit tilailevat ruokaa Woltista ja katselevat Tube-videoita. Pienen oravan pyörittämään ravintolaan saapuu syömään hyvin erilaisia perhemalleja. Isä ja tytär. Kahden lapsen ydinperhe jne…Niin ja suuri kiitos ystävälleni, joka lahjoitti minulle vanhan Nintendonsa. Kyllähän Super Mario on edelleen yhtä kova ukkeli, kun omassa lapsuudessani.

Omasta lapsuudestani on minulle piirtynyt myös paljon mukavia hetkiä, joita oma isäni on minulle tarjonnut. Ne sadat ja sadat kilometrit, jotka olen siellä sinisen Saabin takapenkillä istunut matkalla urheiluharrastuksiin. Ne sadat ja sadat voltit, joita veljeni kanssa pompimme koulun patjavarastossa isäni ollessa omissa koripalloharjoituksissaan. Ne sadat ja sadat syödyt keitetyt nakit, joita isä aina valmisti äidin ollessa jossain toisaalla. Ne sadat ja sadat kannustavat sanat ovat olleet äärimmäisen tärkeitä tämän pojan elämässä.

Henkisen Google Mapsin asetukset oikeille säädöille ja homma toimii!

Aurinkoa torstaihin!

-Esko-

// Kuvat: Markus Suntila Lainaus: Paperi T //

Comments (%)