Browsing Tag

juoksu

, , , , ,

Matalan kynnyksen juoksustarttivinkit

9.5.2019

Pistää, ei jaksa, kengät hiertää, onhan tämä nyt maailman tylsintä hommaa. Näin minäkin ajattelin, kun aloittelin juoksuharrastustani. Kolmen kilometrin lenkkiä kiersimme ystäväni kanssa. Puolet kävelimme ja puolet juoksimme. Sieltä ollaan vuosien saatossa hilattu kunto siihen pisteeseen, että voin sanoa nauttivani juoksemisesta. Itselleni olen semmoisen tavoitteen asettanut, että kympin lenkki taittuu kevyesti ainakin seuraavat kaksikymmentä vuotta, miksei pidempäänkin.

Juokseminen on optimaalinen harrastus. Helppo, halpa ja voit harjoittaa lähes missä tahansa. Kevät ja kesä ovat ehkäpä parhaita aikoja aloitella tätä kyseistä hyvinkin tehokasta liikuntamuotoa.  Muutamia matalan kynnyksen vinkkejä juoksun aloittamiseen.

  • Hanki kunnon varusteet. 
  • Sosiaalisen median aikakaudella ei kannata kokea minkäänmoista huonoa fiilistä niiden pikakiitureiden postauksista. Aloita ihan omaan tahtiin ja ihan omilla tavotteilla.
  • Musiikki tai hyvä seura. Ilman näitä innostus kuolee hyvin äkkiä. Tai ainakaan itse en osaa enää yhtään juosta ilman musiikkia. 
  • Juokse, kävele, juokse, kävele. 
  • Jos ei kiinnosta jonain päivänä lähteä lenkkipolulle, älä lähde. Tilaa Woltista ruokaa ja katsele televisiota.
  • Valitse joku hyvissä maisemissa menevä reitti. Antaa yllättävän paljon lisäboostia.
  • Ilmoittaudu ajoissa johonkin juoksutapahtumaan. Pääkaupunkiseudulla asuville suosittelen Midnight Runia. Helppo reitti ja hieno tapahtuma. Tämä myös antaa tavoitteellisuutta harjoitteluun.
  • Nauti pienistä onnistumisista. Pikkuhiljaa ne muuttuvat suuremmiksi ja suuremmiksi ja suuremmiksi.

Itse olen listannut viisi oleellista syytä, miksi kerta toisena jälkeen jaksan sitoa nuo Adidakset jalkaani.

  1. Fyysinen toimintakyky
  2. Henkinen toimintakyky
  3. Painonhallinta
  4. Puintiaika itsesi tai kaverin kanssa
  5. Maisemat, ulkoilu sekä edullisuus

Ei muuta, kun lenkkaria jalkaan ja baanalle!

-Esko-

// Kuvat: Olli Laine //

Comments (0)
, , , ,

Sietämätön ihminen

25.2.2019

Vanhuus ei tule yksin. Joo joo, kenen kanssa se sitten tulee? Alaselkäkipujen, naururyppyjen, elämänkokemuksen, heikentyneen ja seuraavaan, niin siis näön ja uusimpana akillesjännekivun. En ole ikinä ihan tajunnut tuon sanonnan merkitystä. Kai sen voi kaikki ihan omalla tavallaan ymmärtää. Todella rasittava vaiva on minulle iskenyt tuonne vasempaan akillesjänteeseen. En ole pystynyt pitkiä lenkkejä juoksemaan aikoihin. Ja tästä on kierre valmis. Minusta tulee aivan sietämätön ihminen, jos en pääse hikoilemaan monta ja monta kertaa viikossa. Älkää pelätkö, en ala jokaista kirjoitusta nelikympin lähestyessä aloittamaan sairaskertomuksella ja juuri sillä hetkellä vallitsevien vaivojen kertaamisella.

Onneksi tähän sietämättömän ihmisen pelastukseksi on muodostunut kuntosali. En ole koskaan juurikaan tykännyt painojen nostelusta ja punttitreenamisesta. Vähän on semmoisena pakollisena pahana elämässäni näyttäytynyt. Työpaikkani vieressä sijaitseva Fressin kuntokeidas on muuttanut käsitystäni tästä asiasta. Kylkiäisenä mukana tulevat infrapunasauna sekä uusimpana hierontatuoli ovat kyllä todellisia timantteja. Ollut äärimmäisen piristävää, kun ei pysty kaupungin katuja tallaamaan, koska jokainen askel vihlaisee kipeästi tuonne nilkan seutuville. Sitä on jo alkanut tykkäämään myös lihaskuntoharjoittelusta. Paljon se on muutakin kuin penkkimaksimia ja proteiinishakeja. Jäsenyyshän minulla on ollut jo kauemman aikaa, mutta aiemmin olen lähinnä vain juoksennellut matolla ja katsellut sarjoja.

Nyt olen lähinnä soudellut soutulaitteella ja yrittänyt löytää stepperillä oikeaa rytmiä. Perään vähän lihaskuntoa miellyttävillä liikkeillä. Akillesjänneystävällistä meininkiä siis. Joo, en minä nyt vielä suomalaisena miehenä lääkäriin mene. Odotellaan, odotellaan. Ihan niin kauaa en odottele, että poikki napsahtaa. Nimimerkillä kokemusta on. Vuonna 2011 minulla repesi oikean jalan akillesjänne lähes kokonaan poikki kesken koripallo-ottelun. Oli kyllä semmoinen vamma, että ei mielellään uusiksi ottaisi. Muistaakseni oli leikkauksen jälkeen noin kahdeksan viikkoa kipsissä.

Ja sillä sairaslomalla minusta tuli kyllä todella sietämätön ihminen. Siinä vaiheessa, kun aloin kyttäämään ikkunasta variksia, jotka sotkivat taloyhtiömme roskakatosta. Kirosin niitä yksin sohvalla ääneen ja naapureita nähdessäni käskin sulkemaan roskisten kannet kunnolla. Siinä vaiheessa sitä mietti, että ei sovi liikkumattomuus tälle sankarille kovinkaan hyvin. Nyt täytyy vain malttaa ottaa iisisti, koska variksenkyttääjäksi en halua enää ruveta. 

Ja tähän loppuun on vielä lisättävä kuntosalin pukuhuoneen kirjoittamaton sääntö. Miten se voi olla mahdollista, että lähes tyhjässä pukuhuoneessa se sisäänastuva treenaaja osuu aina siihen viereiseen kaappiin? Sama toteutuu oman empiirisen kokemuksen mukaan myös uimahalleissa.

Pirteää viikkoa!!

-Esko-

/// Kuva: Antti Sihlman ///

Comments (7)