Mitäpä sitä kesällä?

Tänään juttelimme välituntivalvonnassa kollegoideni kanssa ja tuli puheeksi kesätekemiset. Jotenkin tässä on ollut ajatukset ihan täysin tulevassa lähtevän luokkani kevätjuhlassa ja kaikessa opettajien toukokuuhun sisältyvässä hulinassa, joten en ole ihan hirveästi ehtinyt kesää edes pohtia. Toki siellä on kalenterissa jo muutamia merkintöjä ja onhan se aina hyvä hieman suunnitella, vaikkei kaikki sitten toteutuisikaan. Niin, ja siitä välituntivalvonnasta. Loka- marraskuu ja räntä vs. toukokuu ja helle. Menee juuri ja juuri jälkimmäiselle. Mitäpä sitä kesällä?

  • Pikkumimmin kanssa touhuilua. Ah, se on mahtavaa. Maauimaloita, oletettavasti Kumpula tulee jälleen kerran hyvinkin tutuksi. Olisipa lämmin. Ihan vaan yleistä oleilua, mansikoita, mustikoita ja rutistelua. Pikkukavereita, mökkeilyä ja mummolaa. Sadepäivinä piirtelyä, leikkiä, päiväleffoja ja poppareita. Lomapäiviä ja kiireetöntä yhdessäoloa. Niin ja tietysti kesävakiot, Tukholma, Puuhamaa. Lintsi ym…
  • Juhannuksena ystäväni Ollin kanssa Berliiniin. En ole koskaan käynyt, yllätys, yllätys tältä kosmopoliitilta. Paljon olen paikasta hyvää kuullut, joten kiva on matkustaa Sergelin toria pidemmälle.
  • Läheisen ulkokuntosalin tehokäyttöä. Munkkiniemen rannassa sijaitseva minitehokuntokeidas on just hyvä paikka. Ja osuupa vielä vakiolenkkini reitille, joten siellä tulee varmasti paljon rehkittyä.
  • Lounaita keskustassa.
  • Poikien kanssa tehtiin notepadiin tavoitelista, joka sisälsi suppauksen, melonnan ja reissun jonnekin lähisaaristoon. Toivottavasti osuu paremmalla prosentilla kuin kolmenkymmenen kilometrin lenkkimme, joka on edelleen juoksematta.
  • Ruisrock ja tuhansien kohtaamisten Turku. Samalla porukalla suunnataan kuin viime vuonna. Onneksi olimme hereillä ja saimme liput. Majoituskin löytyi ihan hirveällä säkällä.
  • Yksi yö teltassa. En muista milloin olisin teltassa viimeksi nukkunut. Varmaankin Kontiolahdella kertausharjoituksissa. Nyt ehkä tavoitteena olisi hieman pienempi teltta ja porukka.
  • Ilosaarirock ja rakas vanha kotikaupunkini Joensuu. Paikka, jonne on aina niin mukava mennä. Lupsakoita ja hyviä ihmisiä. Ilosaareen suuntaa toki myös lähes kaikki ystäväni. Timantti.
  • Toivottavasti paljon uusia ihmisiä ja yllättäviä kohtaamisia.
  • Olisko se elämäni ensimmäistä kertaa laitettava myös Qstock kalenteriin? Kaverilla olisi keikka siellä ja en tosiaan ole käynyt kyseisellä festarilla koskaan. Täällä on varmasti joitain Oululaisia linjoilla. Kannattaako tulla? Vai onkohan liika jo liikaa…

No, siinäpä sitä. Isäajan ja soolomiehen kombo. Tule hyvä kesä 2018 ja varmasti tulee.

Onko teillä jo kesäsuunnitelmia tehtynä?

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //

…tekisi mieli lopettaa tämä koko kirjoitushomma

Blogini nimestä on tässä vuosien varrella ollut vaikka minkämoisia väännöksiä. Ja hyvä niin. Se on vähän kuin kirjoitettu teksti, antaa jokaiselle lukijalle mahdollisuuden tulkita tekstiä juuri omalla tavallaan. Alkuperäinen idea oli E2O. Omanlainen hahmotelma veden kemiallisesta kaavasta. Elämän kemiallinen kaava, joka pitää sisällään lähes mitä vaan. Ja sitä se todentotta on tässä reilun parin vuoden aikana ollut. Huojuvasta epävarmuudesta puhtaaseen onnellisuuteen. Ylämäkiä, myötämäkiä. Aurinkoa ja täysin harmaata usvaa. Ehkäpä osuvin tulkinta blogini nimestä on ollut Ee kaksi piste nolla (E2.0). Uusi minä, jolla on täysin oma elämä.

Usein olen puhunut siitä kuinka kirjoittaminen on minulle keino jäsentää omia ajatuksia. Kuinka on hedelmällistä saada vertaistukea ja vinkkejä teiltä lukijoilta. Kuinka on hedelmällistä tarjota oman elämänsä kautta vertaistukea teille lukijoille. Vinkata ajoittain tuotteista tai palveluista, jotka voisivat kiinnostaa juuri minun lukijakuntaani.  Kovinkaan usein en ole puhunut siitä, että ajoittain tekisi mieli lopettaa tämä koko kirjoitushomma.

Miksi?

Minulla on tässä reilun kahden vuoden aikana rakentunut jo täysin oma elämä ja silti osa ihmisistä peilaa lähes jokaista vähänkin syvällisempää kirjoitustani menneisyyteeni. Se on todella turhauttavaa, todella. Helvetinmoinen sukellus tuli tehtyä ja siitä tuli kirjoitettua todella avoimesti. Säälittävä ruikuttaja, joka haikailee vanhaan elämäänsä. En haikaile, en.

Internet ja sosiaalinen media tarjoaa ihmisille hyvän väylän ”tutustua” ihmiseen jo ennen yhtäkään tapaamista kasvokkain. Istut uuden ihmisen kanssa kahvikupposen ääreen. En tiedä hänestä yhtään mitään. Jos hän on lukenut tekstejäni tai katsellut aikoinaan televisiota on hänelle varmasti muodostunut jo jonkinmoinen ennakkokäsitys minusta. Vaikka olen kirjoittanut ja esiintynyt täysin omana itsenäni on joku saattanut tulkita tekstejäni ja touhuilujani omalla tavallaan. Toisaalta, ihmisten täytyy hyväksyä toinen juuri semmoisena kuin on. Ajoittain tämä tuntuu painolastilta, tai sitten olen vain tämmöisen painolastin päähäni pyörittänyt.

Bloggaaminen on niin helppo keino ansaita taikinaa. Ei muuten ole. Tämä on ajoittain todella  vaikeaa hommaa. Välillä ei lähde yhtään ja olen tehnyt itselleni tavoitteeksi postata lähes päivittäin. Olen tässä reilun parin vuoden aikana kirjoittanut 667 artikkelia. Ja sitten jos et kirjoitakaan. Niin, mitä sitten? Ei siihen todellakaan maailma kaadu ja lukijat käännä sinulle selkäänsä. Tämänkin painetilan olen itse itselleni luonut.

Välillä on hyvä miettiä myös näitä kielteisiäkin asioita. Tervettä vuoropuhelua itseni kanssa. Kääntää noita mainitsemiani asioita vahvuuksiksi ja ottaa niistä oppia ja ennenkaikkea oppia tekemään ainoastaan sitä omaa juttua. Ilman painetta, ilman turhaa perfektiomismia. Minä en todellakaan ole sellainen, eikä ole E2O:kaan. Eikä tarvitsekaan olla. Vähän säröä pitää olla pinnassa. Lopputulos: kahdesta en luovu, kirjoittamisesta ja “blogihatusta”.

Aurinkoa!

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //