Siellä se pieni tönö tököttää parkkipaikalla suurten markettien keskellä. Ihan siinä moottoritien kupeessa. Lahteen ajaessa olen nyt kolme kertaa kääntänyt auton rattini sen pienen tönön eteen. Kurkkinut sisälle. Ihaillut sitä suurta ikkunaa, josta joskus haaveilen myös kurkkivani ulos takkatulen loimutessa vieressä. Eteen ei aukeaisi Kärkkäisen parkkipaikka. Eteen aukeaisi peltomaisema, jonka taakse järvi maalailee kiiluvaa pintaansa. Ympärillä täysi hiljaisuus ja rauha. Tämä kaikki noin tunnin ajomatkan päässä kotoani.
Siellä se iso tönö tököttää hiljaisella tontilla. Yli sata vuotta se on siellä ollut. Toiminut kouluna, asuntona, kesäpaikkana ja en edes tunne talon sen tarkempaa historiaa. Vähän se on sinne jo päässyt unohtumaan. Perheelleemme se on päätynyt ja mukava olisi tuo tontti herätellä pikkuhiljaa eloon. Sen se olisi todellakin ansainnut. Sinne se olisi tarkoitus tuo pienempi tönö asettaa. Miettiä sitten ajan kanssa mikä olisi tuon talovanhuksen kohtalo.
Oikeastaan viime kesän Ranuan reissulla heräsi hyvin vahvat fiilikset siitä, että olisipa mahtava omistaa edes osittain oma pieni kesäpaikka. Isän kanssa on asiasta oikeastaan ensimmäistä kertaa vakavasti keskusteltu. Ei siellä mitään suuria neliöitä tai hienouksia tarvitsisi olla. Pieni tupa, takka ja puusauna. Olisi paikka, minne voisi vaikkapa työpäivän jälkeen ajella lenkille ja saunomaan. Kesällä toki vietellä vähän pidempiäkin aikoja ja tarjota myös tyttärelle ihanaa aikaa maalaisrauhassa. Tuosta minä pikkupoikana pääsin nauttimaan lähes jokaisena lapsuuden kesänä. Hienoja muistoja ja itseasiassa tuo kyseinen kesäpaikka sijaitsee ihan tämän haavepaikkani läheisyydessä.
Tänään tein sitten ensimmäisen siirron ja otin yhteyttä tuon parkkipaikalla sijaitsevan mökin toimittajaan. Sehän sattuikin olemaan sopivasti myynnissä ja vieläpä ihan kohtuulliseen hintaan. Vielä tässä on muuttujia matkassa, mutta aina voi, saa ja täytyy haaveilla.
Mökkiunelmaa…
-Esko-
