Onko sinulla kaikki kunnossa? Näitä kysymyksiä saapui minulle useampia, kun suljin tietoisesti läppärini kannen. En päivittänyt Instagramiini juuri mitään pariin kuukauteen. Miksi näin toimin? Olen tässä viiden vuoden aikana kirjoittanut reilut tuhat juttua. Näemmä päivittänyt Instagramiin lähes 3500 kuvaa. Tein myös sinne hyvinkin reilun siivousoperaation ja siirtelin tuhansia kuvia arkistojen syövereihin. Tuli hienoinen kyllästyminen koko sosiaalisen median elämääni. Onhan se myös sanottava, että inspiraatio kirjoittamiseen oli täysin hakusessa.
Työ, juoksu, perhe, ystävät ja lähes sama kaava toistui päivästä toiseen. Ei siitä vaan millään saa kovinkaan kiinnostavia juttuja raavittua päivittäin tai edes viikottain. Kirjoittamisen syklinihän on mennyt hyvinkin aikasidonnaisesti. Alkoi siitä itseään etsivästä oman itsetuntonsa kadottaneesta haamuherrasmiehestä. Se aihe oli ja meni. Hyvä, että tuli sekin aika elämässä elettyä. On luonut aika vahvan perspektiivin asioihin ja kuinka niihin suhtautuu. Ja siinä samassa huomasi yhden asian. Mitä raastavampi ja surullisempi juttu, niin sitä enemmän on lukijoita. Haluanko tämmöistä enää tavoitella? En todellakaan.
Tykkään kirjoitella ja sosiaaliseen mediaan omia erikoisia juttujani päivitellä. Tässä tauon aikana vahvistui entistä selkeämmin päähäni ajatus siitä, että teen tätä täysin omalla tyylilläni. Elän omaa elämääni ja siitä kirjoittelen. En tietoisesti lähde tavoittelemaan tuhansia seuraajia ja näytöllä vilkkuvia sydämiä. Jos niitä sattuu tulemaan, niin sitten tulee ja ilolla otan kaikki vastaan. Sana vaikuttaja on tuntunut kohdallani aina todella vieraalta, niin kovin vieraalta.
Miksi en siis yritä vaikuttaa enempää ympärilläni näkemiin asioihin sosiaalisen median kanaviani käyttäen? Minulla ei vain ole henkilökohtaisesti niistä kovinkaan moneen kompetenssia, eikä niin suurta faktatietokirjaa pääni sisällä, että näin voisin uskottavasti tehdä. Vaillinaisilla tiedoilla pahimmassa tapauksessa olisi edessä vain kunnon somemyrsky. Semmoisen keskiöön ei minulla ole mitään tarvetta joutua.
Omasta elämästä on turvallista kirjoitella. Sen iloista sekä tietysti myös epäkohdista voi kirjoittaa uskottavasti ja myrskyjen syy löytyy hyvinkin usein ihan vain peiliin katsomalla. Mennään siis tällä linjalla. Minulla on aivan mielettömän mukavia sekä ymmärtäväisiä lukijoita ja seuraajia. Kiitos teille kaikille, että olette. Kanssanne on mukava vaihtaa ajatuksia ja vastauksena kysymykseen onko minulla kaikki kunnossa?
Kyllä, oikein hyvin voin. Huomenna alkaa työt ja on varmasti jälleen aika mielenkiintoinen lukuvuosi edessä.
Mukavaa iltaa!
-Esko-
// Kuvat: Jenny Helenius //
Kuuntelin sivukorvalla Radio Aallon aamulähestystä, jossa juontajat puhuivat jotain elokuvista. Elokuvista, joihin ei koskaan kyllästy. Tästäpä aloinkin pohdiskelemaan asioita hieman laajemmalla skaalalla. Eli mitäpä olisi semmoisia asioita, joihin ei koskaan kyllästy. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan, mutta sanotaanpa vaikka ehkäpä. Ehkäpä näihin asioihin ei koskaan kyllästy: