Ovi sulkeutuu. Alkaa päämäärätön haahuilu. Keräilen Lego Friendsejä lattialta. (On muuten aikamoista näpräilyä niiden kokoaminen.) Heittelen likaisia pyykkejä koneeseen. Ympärillä on aivan hiljaista. Vaihdan lakanat ja sängystä lentelee Keke, Glamour ja muut isosilmät. Siirrän ne seinälläni olevaan salakaappiin, johon on teipillä kiinnitetty ihmisprintterin eli minun piirtämiä värityskuvia. Tämä on hetki, johon ei vaan totu. Tätä hetkeä ja fiilistä on ihan mahdoton kirjoittaa sanoiksi. Se on haikea. Se on vaikea. Se on selittämätön. Onneksi se menee kuitenkin ohi.
Olen tästä kirjoittanut jo monta kertaa aiemminkin. Vaikka kaikki ei ole mennyt aina niinsanotusti tuubiin ja on tuntunut, että tässä noin puolessatoista vuodessa on tapahtunut enemmän kuin hyvin kirjoitetussa draamasarjassa. Elämässäni alkaa kuitenkin loksahtelemaan palaset paikoilleen. Minulle on muodostunut ymmärrys siitä, että lapset sopeutuvat. Aikuiset sopeutuvat. Lapsellani on kaikki hyvin ja tiedän hänen nauttivan täysillä pienen ihmisen ihmeellisestä ja rikkaasta elämästä. Tiedän, että kohta se ovi taas sulkeutuu toiseen suuntaan. Silti tämä täydellinen hiljaisuus riipaisee jokaikinen kerta. Ei siihen todennäköisesti ikinä tule tottumaan. Mutta sen kanssa varmasti oppii elämään.
Oppia on vaatinut tämä osa-aikaisyyskin. Taannoin Jenny Lehtinen lanseerasi termin metatyöt. Silloin ihmettelin koko termiä. En ihmettele enää ja arvostukseni ihan jokaista osa-aikavanhempaa kohtaan on noussut todella korkealle. Monissa asioissa joutuu soveltamaan aikalailla. Onneksi huumori ja mielikuvitus kantavat hyvinkin pitkälle. Esimerkiksi eilen teimme illalla unelmien jäätelöannokset. Olisimme tarvinneet perunanuijaa Daim-palojen murskaamiseen. Ei löytynyt tästä taloudesta perunanuijaa, mutta ammuntahyrrä ajoi ihan saman asian. Siinä me sitten pöydän ääressä murskasimme Daimeja Sonic The Hedgehog-hyrrällä. Hyvin meni ja hauskaa oli. Annoksien nimeksi tuli muuten PolkaLakuCookidaffi.
”Mitä meinaat tehdä juhannuksena?” Tämmöisen viestin sain tänään ystävältäni. Tosiaan, juhannus on viikonloppuna. En ole ehtinyt miettiä asiaa lainkaan. Minulla ei ole minkäänlaisia juhannussuunnitelmia. Eikä se kyllä toisaalta haittaa ollenkaan. Ilman suunnitelmia sitä yleensä tapahtuu ne kaikista parhaat jutut.
Kuinka te meinaatte viettää tuota keskikesän juhlaa?
Heittäkääs jotain hyviä vinkkejä tällekin hepulle!!
Nyt käännetään ukkeli taas toiseen moodiin. Vaikkapa sitten siihen juhannusmoodiin.
-Esko-
Eilen pikkumimmin nukahdettua olin itsekin aivan poikki ja siinä ennen simahdustani mietin, jotta minne sekin päivä taas hävisi. Aika vaan riensi ja riensi ja yhtäkkiä olimmekin jo iltapuuhissa ja valmiina nukkumaan. Jostain netin syövereistä eteeni tuli aikaa tutkineen professorin Esko Valtaojan mietteitä. Tekstin luettuani nyökyttelin, nyökyttelin, koska olin arvostamani kaimapojan kanssa hyvinkin samaa mieltä. ” Jos emme kyttää kelloa, mittaamme aikaa tapahtumilla. Mitä enemmän tapahtuu, sitä enemmän aikaa vierähtää…” Juurikin näin. Lomalla hyvin harva katsoo kelloa orjallisesti. Touhuaa ja tekee itseään miellyttäviä asioita ja varmasti tämän takia tuntuu, että päivät ja viikot vain hurahtavat ja sillä lomalla ei taaskaan kerennyt tehdä mitään.