Perjantain vanhat: Hetki, johon ei vaan totu

Sain eilen piiitkästä aikaa kokea hetken, kun tervehdin päiväkodin henkilökuntaa ja nappasin pikkuhepun mukaan sekä hänen hoitoreppunsa roikkumasta siitä nimetystä naulakosta. Pieni kummityttöni oli odottanut kuulemma kovasti, kun ”kummari” tulee häntä noutamaan. Sain vielä perusteellisen opastuskierroksen päiväkodin eri tiloihin, nukkari, sali jne…

Tähän perjantain vanhaksi sopiikin hyvin tämä hieman mollivoittoinen kirjoitus siitä hetkestä, johon ei vaan totu tai tottunut. Paljon on kyllä erinäisiä vaiheita itselleni näihin viime vuosiin mahtunut.

/// Tämä on yhteistyöpostaus Ukko Ylijumalan kanssa. Vähän jo tuossa lupailit, että Suomeen saataisiin ennätysaikainen upea talvi. Ja mitä vielä! Viikko meni ja nyt seilataan taas lonkerolasissa ja pimeydessä. Vesi loiskuu jalkojen alla. Pimeää on, kun lähdet töihin ja vielä pimeämpää on, kun palaat töistä. Tänään on ollut mollivoittoinen päivä. Kyllä, on ollut. Nyt kitisen ja valitan. Hyvällä omallatunnolla. Ei aina tarvitse nauraa ja tanssia ja nyt ei tanssita, ei!

On tämä uudenlainen vanhemmuus kyllä melkoista opettelua ja tunteiden vuoristorataa. Ajoittain tuntuu todella kivalta ja mukavalta, ajoittain tuntuu niin s#####n pahalta. Nykyään sitä oppii arvostamaan asioita, jotka eivät aiemmin olleet ihan niitä vanhemmuuden high life-hetkiä. Eilen pesin aivan kuraisia ja hiekkaisia kurahousuja. Tein sen hymy huulilla. Tasaisin väliajoin kuului olohuoneesta (ainoa huoneeni) ” Miten kirjoitetaan Chloe- kissa?”

Istuminen uimakoulun ajan noin sata-asteisessa pukuhuoneessa. Olen tyttärelleni luvannut niin tehdä. Aina samaan aikaan hän tulee tarkastamaan olenko siellä. Iskee silmää ja lähtee takaisin treeneihin. Yöllinen herääminen siihen, kun jalat painautuvat kylkiluiden väliin. Saavat painautuakin, jos turvaavat hyvät ja iloiset unet. Molemmille.

Arki toimii meillä päivä päivältä paremmin. Alkaa syntyä niitä omia juttuja. Alkaa syntyä ihan uudenlainen yhteys. Me olemme nyt kaksikko. Hyvällä tavalla hullu ja herkkä kaksikko. Edelleen on kuitenkin se yksi hetki, johon en vain totu. Kaikkeen, ihan kaikkeen muuhun on jo tottunut, mutta se yksi hetki. Se hetki, kun viet pikkumimmin päiväkotiin ja tiedät, että iltapäivällä kotona on taas hiljaista. Rolle ja Caja jääneet aamun leikeistä lattialle. Puoliksi syöty Play- jogurtti keittiön tasolla. Pikku-F menee aina samaan päiväkodin ikkunaan. Tekee pienistä käsistään sydämen ja pompottaa sitä aina sen saman kolme kertaa. Auton ikkunasta heitän lentopusun ja hymyilen takaisin. Kulman takana puristan aina rattia ja yritän nollata tilanteen. Nielaisen pari kertaa ja laitan Staminan soimaan.

Ikävä on karu, mutta samalla niin lohdullisen kaunis tunne. Ikävä on merkityksellinen todiste siitä, kuinka tärkeä tuo pieni tyttö on minulle. Ja aina on tietous siitä, että hänellä on kaikki hyvin ja pianhan me taas nähdään. Tuohon kirjoittamaani hetkeen tuskin tulee koskaan tottumaan, mutta ei kai siihen tarvitsekaan tottua. Tämmöisenä sateisen harmaana päivänä tunnetilat, varsinkin hieman vaikeammat maksimoituvat. Täytyypä siis laittaa lenkkitossut jalkaan ja lähteä ulos. Suihkun jälkeen mieli on taas parempi ja oma aika on valmis alkamaan.

Toive sinulle senkin Ukko Ylijumala. Lähde sinä nyt pitämään sitä Akkaasi hyvänä. Keitä vaikka kahvit. Puhalla nuo harmaat pilvet pois. Ja jos nyt väkisin meidän päälle jotain haluat tiputtaa. Tiputa se lumihiutaleiden muodossa. Kyllä me mielummin kolataan, kun kahlataan! ///

Kierrätys kunniaan, myös kirjoituksissa. Mukavaa perjantaita!!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

No, nyt oli erikoinen sattuma

Popsin laivalta tuliaiseksi itselleni ostettuja jättiBilareita ja makailen sängyllä läppäri sylissäni. Olo on kyllä hienoisen väsynyt. Päässä ei pyöri, koska noin tyyntä matkaa en ole varmasti koskaan tehnyt. Ei keinunut paatti sitten ollenkaan. Perjantaina kirjoitin eri aikamuodossa, nyt on menneen vuoro. Laiva oli lastattu (klassikko):

  • Kärrynpyörillä ja puolivolteilla.
  • Auringonpaisteella ja t-paitakelillä syyskuun puolivälin tienoilla, hienoa!
  • Todella tyynellä merellä.
  • Koko entisen yläkouluni ja lukion henkilöstöllä. Oli todella mukava tavata vanhoja opettajia ja vaihtaa kuulumisia. Kaikki muistivat minut (tai ainakin esittivät muistavansa). En tiedä johtuiko erikoisesta hiustyylistä, käytöksestä, numeroista vai mistä? Keskustelin kuviksen-, liikunnan- , psykologian ja ATK- opettajien kanssa. Ihan samoilta ihmisiltä tuntuivat kuin silloin vuosia ja vuosia sitten. Nykyisin samalla alalla toimivana luulee useimmiten törmäävänsä omiin oppilaisiinsa, mutta tällä kertaa olivat roolit ihan toisinpäin. Minä olin se vanha oppilas. Olipa erikoinen sattuma. Oikein mukava kyllä ja taitaapa heistä joku olla mainittu tässä tekstissäkin.
  • Vilkkaalla Tukholmalla. Vakiopaikat kierrettiin. BR ja muut keskustan helmet. Syystakki tarttui mukaan. On muuten hieno.
  • Lohinigireillä ja grillilohilla. Iltapalaksi haettiin pikkumimmin kanssa kunnon sushilautaset. Olipa mukava, että laivalta sai ihan tuoretta sushia.
  • Hyttiloikoilulla ja karkkien napostelulla.
  • Serkusten touhujen seuraamisella. Siinä on kyllä niin valloittavan ihana kaksikko.
  • Uuden Vain Elämää- kauden avausjaksolla. Hytissä ollut televisio oli kyllä paikallaan. Rasmus on yhtye, jota todella olen nuorempana fanittanut. Laurin päivä oli siis nähtävä. Pyhimyksen versio Rakkauslaulusta oli todella kova, mutta Ellinooran versio omasta suosikkibiisistäni Funeral songista oli mieletön. Ihan tuli ukolle kylmät väreet pintaan.

Just hyvä matka. Nyt ajoissa nukkumaan (niinpä) ja kohti uutta viikkoa!!

Kivaa iltaa!!

-Esko-