“Joo, pukeudutaan sekatyömiehiksi. Ja joo, laitetaan tekoviikset…” Näin päätimme lukiokaverini yksiössä, kun mietimme penkkariasuja. Parisenkymmentä vuotta sitten Lahden kaduille rekkojen kyydistä karamelliä heitteli sitten kaksi punaisiin hitsaushaalareihin pukeutunutta sekatyömiestä. Viikset olivat tainneet pudota Lahden Yhteiskoulun lattialle. Ei ollut tällä sekatyömiehellä siellä rekan lavalla mitään hajua tulevaisuudestaan. Eniten hän varmasti mietti kuka ihme lupautuu koskaan Abi-risteilylle valvojaksi? Ei ollut tällä sekatyömiehellä myöskään käsitystä siitä kuinka merkittävässä roolissa ne ylioppilaskirjoitukset oikeasti tulevaisuudessa ovatkaan.
Ja, kyllä ne kirjoitukset menivät todella heikosti. Neljä ainetta kirjoitin ja arvosanat eivät päätä huimanneet. Näin jälkikäteen ajateltuna sen lukuloman olisi voinut käyttää huomattavasti järkevämmin. Onneksi tavoitteellisella työllä yliopiston ovet kuitenkin aukenivat. Toivottavasti nykyajan ylioppilaat ymmärtävät panostaa kirjoituksiin niiden vaatimalla tavalla. Preliminääreissä (onkohan niitä enää?) voi vielä ottaa rennosti, mutta itse kirjoituksiin kannattaa laittaa kaikki peliin. Tulevasta ammatista ei tosiaan tuolloin ollut juurikaan hajua. “Im gonna be a lawyer...” Näin vastasin tulevaisuuden haaveistani ruotsia äidinkielenään puhuvalle kummisedälleni. Muuta en siihen rakoon keksinyt. Ei tullut lakimiestä, tuli opettaja.
“Penkinpainajaisia on vietetty Suomessa jo lähes yhtä kauan kuin ylioppilaskirjoituksiakin. Aluksi kirjoitukset järjestettiin vain Helsingissä ja penkinpainajaisissa helsinkiläiset opiskelijat saattoivat ulkopaikkakuntalaiset juniinsa. Myöhemmin myös helsinkiläiset halusivat omaa ohjelmaa, joten alettiin järjestää penkinpainajaisten rekiajeluja. Tämä perinne levisi Helsingistä kirjoitusten mukana muualle Suomeen. Rekiajelu päättyi ravintolaan, jossa abiturientit saivat ostaa ensimmäistä kertaa alkoholia. Nykyinen karnevaalien kaltainen ajelu on tullut vasta sotien jälkeen…” -WIKIPEDIA-
Tänään siellä taas ajeli tulevia ylioppilaita ympäri Suomen kaupunkien katuja. En tiedä kuinka monta viiksekästä sekatyömiestä mahtoi lavoilla heilua? Toivottavasti oli abeilla ikimuistoinen päivä ja tulevat kirjoitukset menevät onnistuneesti. En tiedä kuinka monen rekiajelu on mahtanut ravintolaan päättyä? Meillä ne sinne päättyivät. Muistaakseni punainen hitsaushaalari päällä.
Mitäs on teillä ollut penkkariasuina? Hienoja muistoja!!
-Esko-
P.S. Siellä se kuvassa on sekatyömies mummun ostama puku päällä ylioppilasjuhlissaan.
// Kuvat: Jere Lehtonen ja sedän albumi //
Jaa, että poikaluokalle. Näin on varmasti kuudesluokkalainen Esko ajatellut kuultuaan, että tulee käymään silloisen yläasteensa muistaakseni seitsemäntoista pojan kanssa. Täytyisi käydä kysymässä mitä tämän idean takana seisseet pedagogit ovat ajatelleet. Seitsemätoista murrosikäistä poikaa samalle luokalle. Juuri, kun se kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen oli heräilemässä. Juuri, kun niitä ensimmäisiä luokkasormuksia oli vaihdettu ja laitettu roikkumaan niihin “kultaisiin” kaulaketjuihin. Niihin, jotka päästivät aina koristreenien jälkeen vähän vihreää väriä kaulalle. Kuitenkin tuo yläasteaika on jättänyt minulle hyviä muistoja peruskoulutaipaleeltani. Muistoja hienoista opettajista, jotka olemuksellaan ja persoonallaan saivat hieman epävarmat, finninaamaiset ja pilottitakkiset nuoret kiinnostumaan opettamistaan aineista.