Ruusuja opettajille

Jaa, että poikaluokalle. Näin on varmasti kuudesluokkalainen Esko ajatellut kuultuaan, että tulee käymään silloisen yläasteensa muistaakseni seitsemäntoista pojan kanssa. Täytyisi käydä kysymässä mitä tämän idean takana seisseet pedagogit ovat ajatelleet. Seitsemätoista murrosikäistä poikaa samalle luokalle. Juuri, kun se kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen oli heräilemässä. Juuri, kun niitä ensimmäisiä luokkasormuksia oli vaihdettu ja laitettu roikkumaan niihin  “kultaisiin” kaulaketjuihin. Niihin, jotka päästivät aina koristreenien jälkeen vähän vihreää väriä kaulalle. Kuitenkin tuo yläasteaika on jättänyt minulle hyviä muistoja peruskoulutaipaleeltani. Muistoja hienoista opettajista, jotka olemuksellaan ja persoonallaan saivat hieman epävarmat, finninaamaiset ja pilottitakkiset nuoret kiinnostumaan opettamistaan aineista.

Pärjäsin koulussa aina ihan hyvin. Kotona minuun luotettiin, että hommat hoituvat. En muista, että isä tai äiti olisivat juuri koulumenestykseeni puuttuneet. Lähinnä kannustivat ja tukivat. Näin opettajana minun sydäntäni lämmittää Lidlin uusi mainos, jossa yläkouluikäinen tyttö näyttää matematiikan koetta isälleen. “Seiska plus, pitäiskö?” Johon isä vastaa iloisesti nauraen: “Pitäis.” Ja alkaa hillittömät juhlat. Ei sitä aina kymppejä tarvitse saada, jotta voisi juhlat järjestää. Tuommoinen isä minä haluan olla sitten vuosien päästä.

Oppiaineista pidin kaikista tasaisesti, mutta uskonto nousi yläasteella todella miellyttäväksi oppiaineeksi. Tämä johtui puhtaasti opettajastamme. Hän otti poikalauman vastaan aina avoimesti. Puhui asioista niiden oikeilla nimillä. Puuttui ongelmiimme ja kertoi tarinoita omalta elämäntaipaleeltaan. Kiinnostavasti ja aidosti. Turhia peittelemättä ja hienostelematta. Nea Kontio, jäit mieleeni. Virtuaaliruusu sinulle!

Lindholmin “Hasa”. Jalkapalloa kovalla tasolla pelannut liikunnanopettajamme. Mies, jonka tunneille kaikki halusivat. Huumori ja lämmin suhtautuminen jokaiseen oppilaaseen. Vaikka osalle maistui punainen pehmeä Marlboro paremmin kuin pesäpallo, niin Hasa ei siitä hermostunut. Kannusti, tsemppasi ja sai kaikki osallistumaan, omalla tasollaan. Kukaan ei hävennyt omia suorituksiaan ja tunneilla vallitsi aina hyvä ja toisia kannustava ilmapiiri. Toivottavasti olisin saanut imettyä jotain tiedostamatonta jo tuolta ajalta omaan opetukseeni. “Hasa” Lindholm. Virtuaaliruusu sinulle.

Täytyisi käydä pyörähtämässä Lahden Yhteiskoulun käytävillä ja katsomassa, josko nämä hienot opettajat vielä olisivat kyseisessä koulussa töissä. Ei silloin teinipoikana olisi voinut uskoa, että nykyään voisin heitä nimittää kollegoikseni. Toki sitä omalle koulutaipaleelleni on osunut monia hyviä opettajia, mutta jotkut heistä vain jäävät paremmin mieleen. Heillä oli se joku juttu, joka teki vaikutuksen siihen itseään etsivään nuoreen miehenalkuun. Toivottavasti sitä itsekin voisi antaa omille oppilailleen sen tiedonjyvän lisäksi jotain muutakin heidän elämäänsä.

Sitten vuosien ja vuosien päästä olisi mukava saada kutsuja opettamiensa luokkien luokkajuhliin. Varmasti olisi hienoa nähdä minne elämänlaineet ovat niitä pieniä alakoululaisia kuljettaneet.

Onko teille jäänyt mieleen jotain tiettyjä tyyppejä tai muistoja koulutaipaleiltanne? Virtuaaliruusut kehiin!!

Kiitos lukijalleni, joka antoi kimmokkeen tähän kirjoitukseen.

-Esko-

// Kuvat: Amanda Aho //

Huomenna alkaa koulu. Isällä ja tyttärellä

” Tuossa istuu Esko. Esko on semmoinen luova kaveri. ” Jotenkin näin kollegani esitteli minut koulumme uusille opettajille. Tätä luovuuttani käytin, kun tuunasin itselleni iltalampun. Iltalampun, joka valaisee tuossa televisioni alla. Käväisin kesällä Design-museossa ja sieltä tarttui mukaani Harri Koskisen Block-valaisin. Block-valaisin mallia mini. Ja niin se olikin. Ihan liian mini tuohon suunnittelemaani paikkaan. Kollegani mielestä luovana miehenä katselin ympärilleni ja ikkunalaudallani oli tuommoinen vanha Tigerin “kehikko”. Lamppu syttyi päässäni, (heh, sopipa hyvin tähän.) ja laitoin Blockin tuonne kehikkoon. Sinnehän se mahtui juuri sopivasti. Ja nyt se on kuin tehty televisioni alle.

Joskus sitä pohtii, että kuinka moni ikäiseni mies tuunailee asunnossaan iltavalaisimia? En tiedä, mutta huomenna tuunaillaan taas töissä nimikylttejä ja opekalenterin kansikoristeita. Huomenna on monella lapsella suuri päivä elämässään. Se päivä, joka tapahtuu ihmisen elämäntaipaleella tasan yhden kerran. Alkaa koulu. Alkaa se matka, joka kestää useita ja useita vuosia. Huomenna kouluun menee isä. Huomenna kouluun menee myös tytär. Toinen ensimmäistä kertaa. Merkittävä etappi pienen ihmisen elämässä. Toinen on käynyt hieman useammin, joten ei enää ihan niin merkittävä etappi isomman ihmisen elämässä.

Nyt videopuhelu tulevalle reippaalle ekaluokkalaiselle. Ekaluokkalaiselle, joka laittaa huomenna päähänsä sen “keltanokka liikenteessä”-lippiksen. Ollaan me autoilevat aikuiset tarkkana, koska näitä pieniä keltanokkia vaeltelee siellä kaduilla niiden lähes itsensä kokoisten reppujensa kanssa. Aikamoisen aasinsillan kautta hyppäsin iltalampun tuunaamisesta koulun aloitukseen. Noh, illalla lamppu ja televisio päälle. Leffa pyörimään ja ajoissa nukkumaan, että on sitten pirteä opettaja vastassa oppilaitaan.

Tsemppiä huomenna kouluun suuntaaville. Pienille ja isoille!!

-Esko-