”Taas joudun tyytymään kaljatölkin kylmään suudelmaan perjantai-iltana.” Näin avautui 27-vuotias kiltti mies, joka ei vain löydä naista hetkinen sitten Iltasanomissa. ”Taas joudun tyytymään Cokis Zeron kylmään suudelmaan perjantai-, lauantai-, sunnuntai, maanantai, tiistai, keskiviikko- sekä torstai-iltaisin.” Näin avautuu 39-vuotias kiltti mies, joka on valinnut suutelunsa kohteen aivan omasta tahdostaan. Vedin tämän kiltteyden maksimaalisen pitkälle. Unohdin vastakkaisen sukupuolen lähes kokonaan ja halusin elää vain ja ainoastaan itselleni. Tai en tiedä kuinka kilttiä on kieltäytyä lähes kaikista ympärillä vallinneista mahdollisuuksista. Tai ainakaan tyylillä, jolla sitä teki, vaikeneminen.
”Mites, onko ollu mitään naishommia?” Tämän kysymyksen kuulee kysyttyävän todella usein. Ehkä se kuuluu kysyäkin tämmöisiltä single-ihmisiltä. Ei, ei ole ollut. Olen halunnut vain elää ihan itseni kanssa. Olla ja nauttia elämästä ilman minkäänlaista suhteiden tai niiden yrittämisen luomia ”paineita”. Treenannut, levännyt ja nähnyt kavereita. Jotenkin alkoi tuntua täysin mahdottomalta lähteä enää rakentamaan yhtään kestävämpää ihmissuhdetta. Pettymyksiä, pettymysten jälkeen. Tämä oma lanseeraamani fraasi alkoi toistumaan lähes poikkeuksetta. ”Aina on jotain!”
Aina on jotain, joka jossain vaiheessa alkaa kasautumaan päässä niin isoksi peikoksi, että on helpompaa vaan sanoa ei. Menee hetki, seuraava ihminen ja taas tulee jotain, joka tekee täysin saman efektin, ei ja ei. Nämä asiat, kun eivät myöskään aina ole itsensä päätettävissä. Toinen asia, joka toteutui myös lähes poikkeuksetta. Itse kiinnostut aivan täysillä ja toinen ei. Toinen kiinnostuu aivan täysillä ja itse et. Onko tämä aina ollut näin haastavaa, vai onko tämä jotain iän tai jonkun muun mukanaan tuomaa maustetta tänne suhteidenaloituskulttuuriin?
Ei tästä kaikesta voi vaan syyttää Tindereitä tai muita yhteyttämisapplikaatioita. Minä syytän tästä vain ja ainoastaan itseäni. Täytyisi varmasti mennä jonnekin ihmistentapaamiskorkeakouluun. Ensimmäinen ohje voisi olla vaikkapa se, että ihan heti ei tarvitse tehdä suunnitelmia viiden vuoden päähän. Ihan heti ei tarvitse nähdä kaikkia mahdollisia esteitä, joita edessä voisi olla. Pääni on nyt kääntynyt johonkin ihmeelliseen moodiin. Kyyniseen erakkomoodiin. Ihan mukavaa oli muutama kuukausi tuollaista elämää viettää, mutta kyllähän ihminen tai ainakin minut on luotu jonkun ihanan ihmisen rinnalle. Ja se ihana ihminen ei kyllä tule ikkunaan koputtamaan, vaikka ensimmäisessä kerroksessa asunkin.
Ihan oikeasti en olisi koskaan voinut kuvitellakaan kuinka vaikeaa on olla keski-ikäinen sinkku täällä suhteiden sirkuksessa. Tämä on todella vaikeaa. Tai siis sen samalla tavalla elämästä ajattelevan ”pellen” löytyminen tuohon rinnalle. Koko aikuiselämäni olen elänyt eri mittaisissa parisuhteissa ja ei niiden muodostaminen aikoinaan kyllä ihan näin haastavaa ollut. Silloin heittäydyttiin, annettiin mahdollisuuksia, nähtiin toisessa vain niitä hyviä puolia ja vedettiin kaikki peliin. Toki monella on tässä iässä mukana niitä pienempiä suuntaa näyttäviä tirehtöörejä, joiden osa on se suurin tässä näytöksessä.
Blogini alkutaipaleella sain usein kommentteja, että tämä on perustettu ainoastaan säälittävän sinkun seuranhakutarkoituksessa. Sitä se ei ollut, mutta kohtahan tämä alkaa jo semmoiselta ulospäin näyttämään. Eikä siinä mitään. Hyvä se on tuoda tuntojaan ilmi. Helvetin vaikeaa tämä on ja piste. Suhteiden sudoku, kuten Pyhimys lausuu hienossa kappaleessaan, Kaunotar ja sirviö. On se semmoinen ratkaisematon sudoku. Olisi täytynyt pitkä matematiikka kirjoittaa.
Uskoa, toivoa ja sitä viimeistä.
-Esko-
/// Kuva: Pasi Salervo ///