Mitä musiikkia kuuntelin eniten vuonna 2018?

Se alkaa olemaan pikkuhiljaa myös musiikkivuosi 2018 paketissa. Kävin tarkastamassa Spotifysta miten minä olin oman musavuoteni paketoinut. Suosikkiartistina Jenni Vartiainen. Tässä on kyllä oivana apurina toiminut toinen hieman pienempi Jenni-fani, joka laittaa autossa aina biitit “paukkumaan” ja taitaa olla kolme eri Jenni-listaa tehtynä. Eikä siinä mitään. Hyviä biisejä, hyviä biisejä.

Se on muuten tämä musiikin suoratoistopalvelu Spotify mullistanut melkoisen tehokkaasti nämä musiikinkulutustottumukset. CD-levyjen ostot ovat oletettavasti laskeneet menneinä vuosina melkoisesti ja liekö on VHS:n kohtalo edessä? Minidiscejä eivät nämä nykynuoret ole varmasti kuluttaneet ollenkaan. Niiden kultakausi oli kyllä melkoisen lyhyt, jos sitä nyt voi kultakaudeksi kutsuakaan.

En ole itsekään enää levyjä, minkäänlaisia ostanut enää aikoihin. Ennen pyrin aina suosikkiyhtyeeni levyn hankkimaan, mutta nyt joudun myöntämään, että vähille on jäänyt. Todella vähille. Ei ole enää Mega Epesiä Lahen Trion alakerrassa. Tai Spinefarmia Helsingin Fredrikinkadulla, johon usein matkustimme Lahdesta levyostoksille.

Musiikkia tulee kuitenkin kuunneltua varmasti enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuonna 2018 sitä tuli kuunneltua 33 756 minuuttia eli noin 562, 6 tuntia. Autossa ja urheillessa musiikki pauhaa lähes taukoamatta ja kotonakin Spotify on kovassa käytössä. Ja onhan se sanottava, että hyvin on kätevä palvelu. Uusia tuttavuuksia on helppo löytää ja vanhoihin tuttuihin on aina turvallista palata, kuten nuo suosikkini sen myös paljastavat.

Huomioitavaa myös se, että kotimaisten elokuvien kuluttaja on myös kotimaisen musiikin kuluttaja. Jenniä, Pyhimystä, Paperi T:tä, Apulantaa ja ehkä vähän yllättäen Keko Salataa on tullut kuunneltua. Tämä oli mielenkiintoinen katsoa ja vilahtelihan siellä myös yksi Spotifyn kautta tekemäni löytö, jota kuuntelin ihan älyttömästi. Neljänsuoran, Mansikkaa ja valkoapilankukkaa. Ruisrockin kämppikset eivät tätä valintaa ihan aina ymmärtäneet.

Miltä teidän listanne näyttää?

-Esko- 

Vitanova-Jonnet muistaa!

Onpas ollut aktiivinen pääsiäinen. Olen tarkoituksenmukaisesti täyttänyt päivät tekemisellä ja touhulla. Tähän mennessä olen ehtinyt tavata lähes kaikki Lahden ystävät, keskustella vanhempien kanssa, urheilla, järjestää Lahen lenkkikerhon ja olen myös katsonut monta live-keikkaa. Perjantaina Tirrassa Martti Servo ja Napander, sekä alakerran Torvessa Tiisu. Lauantaina sain kokea Lahden Sibeliustalossa todella upean musiikillisen kokemuksen. Tämä kokemus oli Pyhimyspassio. Eli räppäri Pyhimys kuorrutettuna Lahden kaupunginorkesterilla ja upealla visuaalisuudella. Todella kova keikka, todella.

Musiikkia olen kuunnellut paljon lenkkeillessäni ja Spotify ehdottikin minulle soittolistaa: Jonnet ei muista. Listalta löytyi Gunnareita, TikTakia, Jeff Buckley:ta ym…Jonne, siis ES-Jonne. Erittäin käytetty sana, varsinkin hieman vanhempien lasten ja nuorten puheissa. Tarkoittaa Euroshopperin energiajuomaa lipittelevää teiniä. Ei ollut minun teinivuosina mitään energiajuomia. Vitanovaa oli. Pienessä pullossa, jossa oli vetäisykorkki. Aiheutti vertavuotavan haavan lähes joka kerta. Ruskeaa Batterya. Saakohan enää mistään?

Vitanovasta tulikin mieleeni kymmenen asiaa, joita meidän nykyisten Vitanova-Jonnejen tulisi muistaa:

  1. Roope Ankan kolikot. Kaikkien aikojen paras makeispussi. Hampaisiin juuttuivat. Ei haitannut.
  2. Puhelinkopit. Markalla kerkesi sanoa moi! Vitosella kertoa kuulumiset.
  3. Styroksiset hampurilaispakkaukset. Kaksi Clubia yhden hinnalla. 19,90mk.
  4. Nokian Ringo. Matkapuhelin, jolla voi ainoastaan soittaa ja vastaanottaa puheluita.
  5. Lentokoneissa sai polttaa tupakkaa. Verhojen takana nortti kärysi ja ei nuo verhot ihan kaikkea suodattaneet.
  6. Speden Spelit. Viihdeohjelma, joka taisi tulla joka päivä. Vieraat kilpailivat erinäisissä lajeissa. Kortin värin arvaus, kuminauhajalkapallo, värinopeustesti…Mitä niitä vielä oli?
  7. Kuvaputkitelevisio. Ostin 32-tuumaisen herkun. Tämä herkku painoi muistaakseni 62 kiloa. Muuttajan unelma.
  8. Kari Grandi. Viiksekäs autiomaiden herrasmies. Grandit oli pakattu pyramiditetroihin. Appelsiini oli ehdoton suosikkini.
  9. Vic 20 ja Commodore 64. Urheilupelit, joissa joystick sai kyytiä. Ladattiin kasetilta. Loading…
  10. Vitanova

Huomenna vielä vapaata töistä ja päivä onkin jo täynnä toimintaa. Aamulla Jeren kanssa kuvailemaan. Kodin kautta Malminkartanon portaisiin ja suihkun kautta Kisahallille katsomaan Seagulls-Kataja korismatsia.

Ainiin, tänään vielä Lihamyrskyn keikalle Tavastialla.

Mukavaa iltaa!!

-Esko-