Miten Tinder toimii? Sinkulla on ongelma

Miten Tinder toimii? Tämä kysymys löytyi vuoden 2018 haetuimmista asioista Googlesta. Niin, että miten se toimii. Jos tähän vastaisi keski-ikäistyvä sinkkumies Länsi-Helsingistä. Ihan ensimmäisenä vinkkinä voisin sanoa, että älä käytä sitä ainakaan, kuten minä käytän. Olen varmasti yksi tämän maan huonoimmista ja rasittavimmista kyseisen sovelluksen käyttäjistä. En oikeastaan tiedä miksi edes olen siellä. No, kun olisihan se outoa jos pääkaupunkilainen sinkku ei liekkisovelluksesta löytyisi. 

En ole kovinkaan innokas keskustelija. Ajoittain en edes vastaa minulle esitettyihin kysymyksiin ja tervehdyksiin. Toimisinko näin kasvotusten, oikeassa elämässä? No, en varmasti. Sovelluksesta on tullut enemmänkin ajanvietettä. Selailee ihmisiä edestakaisin. Tai siis oikealla tai vasemmalle. Tuntuu pahalta, että ajatusmalli on tämmöinen. Tinderissä on oletettavasti paljon ihmisiä, jotka ovat siellä oikeasti tosissaan etsimässä itselleen mahdollista loppuelämän kumppania. Ja sitten siellä roikkuu tämmöinen urvelo mukamas hauskalla esittelytekstillään ja tarkasti valikoiduilla valokuvillaan. 

Mahdollisille Tinder-treffeille lähtiessä ennakko-olettamus on jo valmiiksi kielteinen ja koko yritys on pään sisällä tuomittu epäonnistumaan. Tapaamista lähestyy mahdollisten ongelmien kautta, kun ajatusmallin tulisi olla nimenomaan päinvastainen. Onpa kiva mennä ja onpa mahtava tavata uusia ihmisiä. Niin, onhan Tinder paikka, jossa on mahdollisuus päästä keskustelemaan uusien ihmisten kanssa. Jotenkin tuntuu, että olisi sovelluskehittäjien kuitenkin aika keksiä jo jotain uutta. Tai ennemminkin palata vanhaan. 

Monen olen kuullut sanoneen, myös itseni, että luotan ja uskon yllättäviin kohtaamisiin. Niin minäkin haluan uskoa, mutta eipä ole liiemmin näitä yllättäviä kohtaamisia kohdalle osunut. En tykkää notkua joka viikonloppu baareissa. Eivätkä ne ehkä ole niitä yllättävien kohtaamisten paraatipaikkojakaan. Nämä nollaneljän törmäykset lienee menevät eri kategoriaan. Tähän kauppajonoteoriaan olisi mukava uskoa, mutta tapahtuuko semmoisia koskaan?

Saduissa tai kalajuttujen kaverina? Ja, miten vastakkaisen sukupuolen edustaja mahtaisi reagoida, jos tämmöinen partasuu menisi proteiinijuomat ja valmiskaurapuurot korissaan kysymään mahdollisia kahvitteluja tai kajakkimelomistapaamisia? Joko kulman takana irtokarkkiosastolla varastoja täydentävä raamikas elämänkumppani antaisi pahoja katseita tai sitten hän olisi vaivaantuneesti hiljaa ja vaihtaisi kassajonoa. Entäs jos kuitenkin?

Sanoisi, että olipa rohkea ja mukava lähestyminen. Itse muistan vuosia ja vuosia sitten erään tapahtuman. Matkustin linja-autolla suihkunraikkaana ja uutta hajuvettä suihkutelleena. Jäin Kampissa pois bussista ja yhtäkkiä minut juoksi kiinni naispuolinen henkilö. Koputti olkapäähän ja sanoi, että ei mulla muuta, mutta sulla on todella hyvä tuoksu. Pieni ja iso asia. En siis ottanut tilannetta mitenkään avio- tai avoliittohakemuksena, vaan ainoastaan todella kivana kohteliaisuutena. Tuommoiset harvinaiset ja epäsuomalaiset asiat jäävät kyllä hyvin mieleen. 

Ottaisikos tässä vuoden 2019 tavoitteeksi, että olisi rohkea ja menisi oikeasti ihan arkena, keskellä kirkasta päivää juttelemaan jollekin ihmiselle. Sanoisi edes jonkun pienen kohteliaisuuden, toivoen, että se jättäisi yhtä hyvät muistot kuin itselleni noin kymmenen vuotta sitten tapahtunut tuoksuepisodi. Sinkulla on ongelma. Tinderiin on alkanut kyynistyä ja suuta ei saa auki kauppajonossa. Rohkeutta poika, rohkeutta! Niin ja avoimin mielin, mahdollisuuksia antaen.

Tosi kaunis päivä ollut tänään ja sinulla on tosi hyvät ostokset. Laitatko muuten tuon juuston päälle vai alle?

-Esko-

// Kuva: Jere Lehtonen //

Perjantain vanhat: Tinder vai tanssilava?

Katselin televisiosta erästä lempiohjelmaani, Pitääkö olla huolissaan? Siinä Miika Nousiainen sanoi hyvin: Tanssiminen on oikeastaan ainut asia, joka voi johtaa täydelliseen itsensä nolaamiseen tai parisuhteeseen. Ainakin kohdallani tämä lausahdus pitää aika pitkälti paikkaansa. Ainakin tuo ensimmäinen asia. Sormi pystyssä notkun siellä tanssilattian reunalla, vartalon toistaessa musiikkia mukailevaa edestakaista liikettä polvien notkumisella höystettynä.

Perjantain vanhana siis tämä Tinderin ja tanssilattian vertailu. Vieläkö sitä jaksaisi uskoa niihin yllättäviin kohtaamisiin, hmm?

///

HS:n netissä julkaistiin muutama päivä sitten hyvä kirjoitus. Ensimmäisestä kappaleesta mieleeni jäi lainaus: ” Pankaa Tinderit kiinni ja lähtekää ulos! ” Tämän mielipidekirjoituksen kirjoittajalle nostan hattua. Itsekin olen Tinderin parissa viettänyt monta iltaa. Selannut, selannut. Painanut sydäntä, selannut ja turtunut selaamiseen. Turtunut ajatukseen, kuinka ulkonäkökeskeistä on tämä nykyaikainen treffikulttuuri. Poistanut koko sovelluksen, kunnes taas hiljaisena maanantai-iltana ladannut sen uudestaan.

En osaa keskustella chateissa tai Whatsapeissa. En osaa enkä oikeastaan edes halua osata. Olen jo aiemminkin todennut, että olen enemmän vanhan koulukunnan treffimies. Uskon yllättäviin kohtaamisiin. Yllättäviin sosiaalisiin kohtaamisiin. Kuvan taakse voit kätkeytyä niin helposti. Clarendonilla voit häivyttää epävarmuuttasi. Ludwigilla voit vähän korostaa itsetuntoasi. Valencialla häivyttää edellisen suhteesi pölyt kirkkaiksi yksityiskohdiksi. Kasvojen silotusnäppäimellä voit poistaa poskistasi ne liian monista syödyistä kohvehdeista aiheutuneet valkopäiset ihomadot, joita myös finneiksi kutsutaan. Lierihatulla yrität sitten kruunata kokonaisuuden ja näyttää, että olet seurannut nykymuodin kiemuroita.

Ymmärrän ja tiedän. Tinder madaltaa kynnystä aloittaa keskusteluja ihmisten kanssa, mutta usein se ensimmäinen oikea kohtaaminen onkin jotain ihan muuta kuin molemmat ovat olettaneet. Siinä kahvikupin ääressä on kaksi ihmistä. Ilman Ginghameja. Ilman Ludwigeja. Siinä ei ole välissä virtuaaliverkkoa. Siinä on välissä kaksi kahvikuppia ja matkapuhelimet, joihin molemmat ovat painaneet vihreää sydäntä. Vihreää sydäntä, joka on johdattanut tuohon tilanteeseen. Tilanteeseen, joka voi olla täysi floppi tai avain pysyvään ystävyyteen tai jopa parisuhteeseen. Kuinka tuohon tilanteeseen voit johdattaa itsesi ilman nykypäivän deittisovelluksia? Jos menet juttelemaan kuntosalilla, sinua pidetään tungettelevana playerina. Jos vinkkaat silmää kauppajonossa, vaihtaa vinkkauksen kohde todennäköisesti kassajonoa.

HS:n tekstin viimeisessä kappaleessa on ydinlause: ” Epätäydellisyys ja ennakkoluulottomuus olkoot vuoden 2017 tavoitteita!” Siinä on hyvät tavoitteet. Ostan harmaan samettipuvun. Laitan vähän perunajauhoja tanssikenkien pohjiin ja lähden ennakkoluulottomasti päivätansseihin. Päivätansseihin, joissa ei liene käy hirveästi ikäistäni kansaa. Ei hemmetti. Kohta se on luovuttava yllättävän kohtaamisen ideologiasta. Ei, en luovuta vielä. Ei tässä ole mihinkään kiire. Valmiissa (sovellusrakkauksien värittämässä) maailmassa.

Vihreetä sydäntä, raksia, vihreetä sydäntä…

-Esko-

// Lähde: hs.fi 2.1.2016 Mielipidekirjoitus. Sinkkumama //