Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

työ

, , , , , , ,

Voisinko kirjoittaa blogiani päätoimisesti?

29.3.2018

Inspiraatiosuoni tukossa. Ei oikein ole lähtenyt tässä viime aikoina tämä kirjoittaminen. Ja sitten tulikin juuri hyvä kommentti: ”Mä haluaisin lukea ihan sun normipäivistä! Ei aina tarvitse olla niin hienoja kuvia tai syvällisiä pohdintoja; usein kaikista kivoimpia on vain sellaiset perushöpöttelyt.” Kiitos tästä kommentista. Kävin itsekin mietiskelemään asiaa. Ei syvällistä pohdintaa voi kukaan jatkuvasti kirjoittaa, tai ehkä voi. Silloin saattaa helposti kuitenkin lipsahtaa yliyrittämisen puolelle. Tähän ehkä itsekin hieman sorruin. Aloin ottamaan paineita teksteistäni. Kiinnostaakohan tämä ketään? Onkohan tämä nyt tarpeeksi ”räjäyttävä”?

Ei minä osaa tätä hommaa tehdä noista lähtökohdista. Koko blogini perustuu arkeen ja välillä voi laittaa ihan kännykkäkameralla otettuja kuvia. Ei jokaisen tekstini tarvitse tehdä jättimäisiä piikkejä analytiikan käyriin. Joskus olen miettinyt voisinko kirjoittaa blogiani päätoimisesti? Vaikka se joinain kuukausina olisi taloudellisesti mahdollista ei minusta siihen olisi. Alkaisin todennäköisesti puristamaan mailaa aivan liikaa ja koko blogini punainen lanka katoaisi. Hakisin täydellisiä valkotasapainoja ja juuri oikein aseteltuja viherkasveja. Tämä idea kaatuisi jo siihen, etten pysty pitämään jälkimmäisiä hengissä tarpeeksi kauaa.

Lainaamastani kommentista viisastuneena tänään alkaneen miniloman kunniaksi teinkin tämmöisen todellisen normipäivä-kirjoituksen. Tämä Eskon torstai alkoi kello 6.45 kellon soittoon. Sängystä ylös ja vitamiinitabletti lasiin kuplimaan. Mikrokahvi oli loppu -> ensimmäiset kirosanat. Smoothie ykkösellä ja juoksukamppeet päälle. Ensimmäiset kilometrit menevät heräillessä, mutta Malminkartanon kohdalla alkaa olla jo pahimmat unihiekat karisteltu. Suihku töissä ja työpaikkaliikuntaa voin sydämestäni suositella kaikille, kenen sitä elämäntilanteen salliessa on mahdollista harjoittaa. Lähtee päivät käyntiin aika hyvällä meiningillä ja on myös jopa Remescaria tehokkaampi lääke silmäpusseihin.

Työpäivä mentiin lukujärjestyksen mukaisesti höystettynä yhdellä välituntivalvonnalla. Näin kevätauringon paistellessa se onkin ihan piristävää hommaa. Kruununa kouluruoka ja kirkkaimpana timanttina jälkiruoka, mangorahka. Taas sitä jaksaa seuraavan vuoden odottaa. Opehuoneessa ennen juoksua kotiin täytyi tietysti lukea uusin Anna, jonka kouluisäntämme viekin aina valmiiksi lokerooni. Tietänee salaisen mieltymykseni naistenlehtiin. Annakan luen edelleen ensimmäisenä. Myös kohutun parisuhdebloggaaja Sami Minkkisen tarina täytyi silmäillä läpi.

Juoksu kotiin, jonne päästyäni etsinkin pihastamme aurinkoisen nurkkauksen. Istuskelin siinä hetkisen aikaa. Kuuntelin vanhaa Tehosekoitinta ja nautin auringosta. Siirryttyäni sisälle pesin pyykkiä ja raivasin asuntoni, jotta sinne on mukava palailla Lahden reissuni jälkeen. Kirjoittelin tämän jutun valmiiksi. Nyt kamppeet kassiin ja pikaiselle visiitille vanhemmilleni. Kauppakeskus Kaaren kautta, jos vaikka löytyisi uudet aurinkolasit. Pyöreät Ray Banit polttelevat.

Oikein mukavaa pääsiäistä!!

-Esko-

Comments (8)
, , , , ,

Miksi opettaja?

17.1.2018

Opettajuudesta olen jonkin verran kirjoitellut. Luetellut ammattini hyviä ja huonoja puolia, lainaillut kandin työtäni opettajan roolimalliodotuksista ja onpas lapsenikin todennut minun olevan se yksinkertainen herra opettaja. Enpäs muista olenko kuitenkaan tarkemmin avannut tietäni, kuinka silloin vuosia ja vuosia sitten päädyin tälle alalle. Kahdeksantoista vuotta, siis kahdeksantoista vuotta olen kohta ollut tekemisissä koulumaailman kanssa. Opiskellut toki välissä, mutta lähes kaikki työpaikkani ovat liittyneet enemmän tai vähemmän ihmisten kohtaamisen ja koulumaailmaan. Se on muuten melkoisen pitkä aika. Monta koulunpihaa ja liukumäkeä on tullut nähtyä.

Näihin aikoihin varmasti moni pohdiskelee tai on varmasti jo valintansa tehnyt, että minneköhän sitä lähtisi opiskelemaan? Minne ne hakupaperit postittaisi? Alkava kevät se on jännittävää ja myös tulevaisuuden kannalta hyvin merkityksellistä aikaa monen nuoren tai vanhemmankin ihmisen elämässä. Itse ne silloin aikoinaan Kajaanin jo lakkautettuun opettajankoulutusyksikköön postitin ja tästä ratkaisusta olen todella kiitollinen. Korkeakoulututkinto on taannut minulle vakituisen viran luokanopettajana, joka on nyky-yhteiskunnassa ainakin minulle erittäin merkityksellinen asia. Työnkuva on vuosien varrella muuttunut ja tulee varmasti muuttumaan jatkossakin. Täytyy yrittää pysyä menossa mukana.

Miksi opettaja? Ennen armeijaa hakeuduin ystäväni kanssa työvoimatoimiston kautta työelämävalmennukseen, (tai en ihan tarkalleen muista millä nimellä sitä kutsuttiin.) Ystäväni meni enonsa leipomoon ja minä päiväkotiin Lahdessa. Päiväkodissa sain ensimmäisen kipinän lasten kanssa touhuamiseen. Leikin. luin, puin ja ainakin kerran taisin hieman ummistaa silmiäni ”nukkarin” keinutuolissa. Päiväkodinhenkilön oli aika siirtyä asepalvelukseen ja ratsumies Kyrö sai puhelun ystävältään juuri kotiutumisen kynnyksellä. Hän kysyi kiinnostaisiko minua koulunkäyntiavustajan tehtävät silloisessa lievästi kehitysvammaisten koulussa? Ja kyllähän minua kiinnosti. Kaksi vuotta vierähti autistisen pojan henkilökohtaisena avustajana. Ne olivat todella opettavaiset ja mukavat työvuodet.

Kehitysvammaisten kanssa työskentely oli antoisaa työtä ja noihin aikoihin hakeuduimme ystävieni kanssa kesäisin mukaan myös heille järjestettyyn leiritoimintaan. Kymmenisen vuotta tein aina kesäisin aikuisten kehitysvammaisten liikuntaleirejä Pajulahden urheiluopistolla. Tekisin varmasti edelleenkin, mutta harmittavasti näitä leirejä ei enää järjestetä. Hain noihin aikoihin Joensuuhun erityisluokanopettajankoulutukseen, mutta ne ovet eivät minulle koskaan auenneet. Onnekseni tuolloin opettajankoulutuksen haussa sai lisäpisteitä työkokemuksesta ja avoimessa yliopistossa suoritetuista opinnoista. Vuodet koulunkäyntiavustajana ja suoritetut erityispedagogiikan- sekä kasvatustieteen perusopinnot helpottivat taivaltani kohti kasvatustieteen maisterin tutkintoa.

En tiedä olisiko lukupääni riittänyt nykyisen Vakava-kokeen läpäisemiseen? Onnekseni minä kerkesin hakea vielä vanhan mallin kautta ja pääsykokeiden vapaaehtoisen liikuntanäytteen tanssisarja osui silloin ihan nappiin. Nappiin menivät myös opinnot Kajaanissa, koska kandivaiheen jälkeen minut hyväksyttiin siirto-opiskelijana Helsingin yliopistoon suorittamaan maisteriopintoja. Tuolloin aloitin tekemään myös enemmän opettajan sijaisuuksia ja koen arvokkaana nuo tehtävät. Tuli käytyä monessa eri koulussa ja tuli nähtyä monen eri koulun toimintamalleja. Vuosien varrella on tullut juotua kahvetta tai teetä ainakin seuraavissa kouluissa. Lahti: Möysä, Kivimaa, Kiveriö, Orimattila: Jokivarren koulu, Hollola: Tiilikangas, Salpakangas Helsinki: Kaisaniemi, Katajanokka, Mustakivi, Munkkiniemi, Paloheinä Vantaa: Pähkinärinne, Rajatorppa…

Siksipä opettaja. Tykkään työstäni. Ja edelleen lainaan edesmennyttä isoäitiäni: ”Osaat olla hienosti lasten kanssa.” Nykypäivänä täytyy osata olla hienosti myös dokumenttikameran, tablettien, Chromebookien, Wilman ja Googlen kanssa. Käyttääköhän kukaan enää kalvotusseja?

-Esko-

// Kuvat: Antti Sihlman //

Comments (17)