Vuosi 2013. Lunta sataa aivan älyttömästi. Liikenne matelee ymmärrettävistä syistä Lahti-Helsinki moottoritiellä. Hikikarpalot alkavat nousta otsalle. Kerkeänkö ajoissa? Olen matkalla virkahaastatteluun. Jätän auton koulun läheisen Alepan parkkipaikalle ja lampsin lumihangessa kohti pääkallopaikkaa. Pyyhkäisen silmälasit kuivaksi paitani helmaan ja astun sisälle haastatteluraadin eteen. Haastattelusta en muista juuri mitään. Rento siellä oli tunnelma ja työpaikan sain, joten siinäpä ehkä ne tärkeimmät.
Olin sopinut samalle päivälle myös toisen haastattelun, jonka muistan oikein hyvin. Ja en kovinkaan hyvällä. Puolessa välissä keskustelua sitä alkoi jo päässään miettimään, että tämä ei ehkäpä tule olemaan se minun tuleva työpaikkani. Yhtään hymyä en muista nähneeni. Ensimmäinen oli omalla naamallani, kun pääsin pois kyseisestä tilanteesta. Työhaastattelu on hetki, jonka fiilis kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Verrattavissa ensivaikutelmaan. Syntyy sekunneissa, mutta on hyvin vaikeasti muutettavissa.
Eipä sitä tuolloin lumisateen keskellä voinut aavistella, että jonain päivänä sitä itse pääsee tekemään työhaastattelua. Nyt voi senkin rastia yli siitä Levottomat ykkösestä tutusta en ole koskaan-pelistä. Itse asiassa olen jotenkin aina salaisesti haaveillut, että olisipa kiva päästä joskus mukaan kyseiseen prosessiin.
Meidän työtiimissämme tapahtui hieman muutoksia ja minä pääsin mukaan haastattelemaan mahdollista uusinta tärkeää lenkkiämme. Olipa muuten kivaa ja opettavaista hommaa. Toivottavasti pääsen useamminkin. Mielestäni suoriuduin kiitettävästi ja onnistuimme rehtorimme kanssa luomaan haastattelutilanteeseen rennon ja “helpon” ilmapiirin.
Nyt on taas yksi virstanpylväs opeuralla saavutettu. On tehty työhaastattelu, on saatu aforismi opekalenteriin. Ehkä vielä joskus ne linnanjuhlat vuoden luokanopettajana, ehkä. Työhaastattelu on muuten yksi niistä tilanteista, jonka varmasti lähes jokainen ihminen elämässään tulee kohtaamaan. Itselleni hyvänä jännityksenpoistajana toimi se järjetön lumimyrsky, joka sai ajatukset siirtymään ihan muualle. Lumimyrsky 2013 nevö foget ja kiitos!
Minkälaisia muistoja työhaastatteluista teillä? Hyviä, huonoja, hyvin huonoja, superhyviä?
-Esko-
4 Comments
Kun lukio-opetus aikanaan palkattiin uutta rehtoria, sain olla mukana haastattelemassa hakijoita oppilaiden raadissa. Oli oikeasti arvostettavaa, että meidät otettiin prosessiin mukana.
Myöhemmin olen työssäni toki pitänyt työhaastatteluja.
Nyt, kun alallamme on työvoimapulaa, pitää työhaastattelussakin keskittyä,enemmän myös työpaikan markkinoimiseen hakijalle. Enää se ei siis olekaan vain hakija, joka saapuu ”lakki kourassa raadin eteen”, vaan työn hakijalla on myös vaatimuksia tulevan työnantajansa suhteen.
Erittäin hyvä pointti. Tämä ”lakki kourassa”-ideologia on todellakin muuttumassa. Katsoinkin tästä juuri vähän aikaa sitten erään mielenkiintoisen keskustelun. 💎
Vuosi 2012 ja olin työhaastattelussa. Mies haastattelija kyseli taustaa ja kerroin mistä olin muuttanut paikkakunnalle. Fanaattisena lätkä miehenä haastattelija (paikan pomo) kysyi kannatanko entisen paikkakuntani lätkäjoukkuetta. Se kevensi tunnelman ja vastasin, et tarvittaessa kannatan hänen joukkuettaan jos saan paikan 😀 oon siis nainen, mut oikeesti lätkä on lempi penkkiurheilulajini. Sain paikan! 2v myöhemmin jäin äitiyslomalle ja pomo antoi paketin vauvalle “Tulevalle tähtihyökkääjälle” ja täynnä hänen joukkueen fanikamaa vauvalle 😄 pikku kuittailua siis aiheesta..
Urheilu siis yhdistää. 🙂💦💦 Just hyvä pomo ja tähtihyökkääjää on hyvä muistaa. 👌👌🔥