Onko tää sun työtä?

Keltainen suuri rakennus. Jättimäinen sali, jossa edessä leveä pöytä. Pöydän ääressä useita tuoleja. Pöydän päällä nuija ja joitain kirjoja. Mitäköhän täällä tapahtuu? Pieni pellavapäinen Esko-poika vierailulla isänsä työpaikalla Joensuun käräjäoikeudessa joskus 1980-luvulla.

Ei ollut silloin vielä virallisesta Lapsi mukaan töihin päivästä mitään tietoa. Enkä minä oikein koskaan pikkupoikana tiennyt tarkalleen mitä isäni työkseen tekee. Laittaa rosvoja vankilaan perusteesinä riitti ihan hyvin. Näin myöhemmällä iällä olen oppinut ymmärtämään hänen työuraansa hieman paremmin. 

Äidin työpaikka sijaitsi Joensuun torin juurella korkeassa talossa. Sieltä sai joskus säästöpossun mukaansa. En edes muista mikä mahtoi pankin nimi silloin olla. Samassa rakennuksessa vuosia ja vuosia myöhemmin olen viettänyt Joensuun Katajan koripallojoukkueen saunailtoja. En minä oikein pikkupoikana tarkalleen tiennyt mitä äitini työkseen tekee. Säästöpossu perusteesinä riitti oikein hyvin. 

Huomenna marraskuun 22. Päivänä järjestetään jälleen Lapsi mukaan töihin-päivä. Näen tämän oikein tärkeänä päivänä, koska onhan se lasten hyvä tietää mitä vanhempansa työkseen tekevät. Nykypäivänä saattaa isän tai äidin titteli (esim. business development manager) olla niin vaikeasti ymmärrettävä , että piipahdus työpaikalla saattanee avartaa hieman ajattelua. Oma lapseni on ollut useita kertoja mukana työpaikallani ja hänellekin on ollut varmasti mukavaa ja tärkeää nähdä isänsä hieman ”erilaisessa” roolissa. 

”Onko tää sun työtä?” Kysyi eräs pikkuoppilas minulta tällä viikolla? Joo, on vaikkei se siltä aina tunnukaan. Tänään, kun opettelimme kahden kertotaulua ja piirtelin päästäni Kisu Kertokakkosta paperille, niin en voinut olla ajattelematta. On tällä maapallolla kyllä hyvinkin erilaisia työpaikkoja. 

Oletteko vierailleet lapsena vanhempienne työpaikoilla?

-Esko- 

Seiska ja Maikkari ja Pasilan asema ja ja ja

Vaaleanruskea, tämänhetkinen lempihattuni on menneellä viikolla päätynyt mitä erikoisempiin paikkoihin. Sen sulat ovat heiluneet ainakin:

  • Maikkarin live-uutisten lähetyksessä
  • Pasilan aseman valotauluissa
  • Hyvinkään kaupungin pääkadun mainosplakaatissa
  • XL 5- yhtyeen laulajan kainalossa

Tämän kirjoittelutyöni sivumausteena sitä pääsee kokemaan kyllä kivoja juttuja. Ja myös näkemään oman naamansa aika monissa kanavissa. Eikä siinä mitään. Tämä on julkista työtä ja se kuuluu asiaan. Hyvässä valossa on hattuni siellä heilunut. Erikoista se kuitenkin on aina omaan naamaansa törmätä. Ja kirjaimellisesti eilen meinasin törmätä tuohon Hyvinkäällä tököttävään katumainokseen.

Tämä toinen työni luokanopettajanakin tarvitsisi nyt positiivista heilumista joltain kantilta. Tämän päivän Hesarissa oli uutinen, kuinka opettajankoulutuksen hakijamäärät ovat lähes puolittuneet viimeisen kuuden vuoden aikana. Artikkelissa yhdeksi syyksi nähdään kielteinen mielikuva ammatista. Tästä olen itsekin paljon naputellut. Hyvin harvoin opettajan ammatti näkyy siellä kovinkaan hyvässä ja positiivisessa valossa. 

Itse olen todella onnellinen, että saan tehdä kahta täysin toisistaan poikkeavaa työtä. Pitää mielen virkeänä molempiin suuntiin. Kirjoitteluhommat ja sen mukanaan tuomat mausteet ovat loistavaa vastapainoa arkiseen aherrukseen luokkahuoneessa. Arkinen aherrus luokkahuoneessa on osa minua ja ilman sitä en varmasti pystyisi tekemään näitä kirjoitteluhommia rennolla ja stressittömällä otteella. 

Hattu naulaan ja iltalenkille.

-Esko-