Tämä asia tulee selkärangasta, onneksi!

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Blogimedia ja Atria Eat & Go

Liikunnallinen elämäntapa. Tämä on asia, josta haluan omia vanhempiani kiittää. Jo pieni Esko oli tottunut liikkumaan ja jo pienen Eskon ympärillä urheilu ja liikunta olivat tiivisti mukana. Veljeni kanssa olimme ihan pikkupoikina usein isäni mukana hänen koripalloharjoituksissaan. Saimme aina, tai en tiedä olisimmeko saaneet mennä koulun patjavarastoon pomppimaan. Rakensimme sinne erinäisiä seikkailuratoja ja hypimme vuorotellen trampoliinilla. Uskoisin, että tuolta on pikkuhiljaa lähtenyt rakentumaan myös liikunnan tärkeys minun elämässäni. Tämän asian pyrin myös omalle tyttärelleni siirtämään. Ei tarvitse kilpailla, ei tarvitse olla huipulla, mutta liikunnallinen elämäntapa olisi merkityksellistä saada osaksi hänenkin elämäänsä.

Omassa lapsuudessani ei ollut älypuhelimia, ei ollut Pleikkareita eikä ollut sosiaalista mediaa. Oli kerrostalon piha. Oli kaverit. Oli idoleja, joita leikittiin pihapeleissä. Timo Suden lähes täydellisen kääntölämärin opettelin sillä puuvartisella Montrealilla. Vietimme lähes kaikki päivät pihalla, pelaillen ja leikkien. Kouluikäisenä aloitin sitten harrastamaan urheilua kolmessa eri lajissa ja sille tielle olen jäänyt. Liikunta ja sen tarve tulee selkärangasta ja en pysty olemaan kovinkaan montaa päivää tekemättä jonkintyyppistä urheilusuoritusta. Oli se sitten reipas kävely, koristreenit, lenkki, kuntosali tai kotijumppa. Olen kohtalaisen aktiivinen henkilö, joten energiataso nousee helposti liian korkeaksi. Läheiseni tämän tietävät. Kyllä, muutun sietämättömäksi.

Sietämättömäksi rakentuu myös nälkä jos ei tankkaa kunnolla liikunnan ohessa. Tämä on minun heikko kohtani. En ole koskaan kiinnittänyt syömiseeni minkäänlaista huomiota, lukuunottamatta karkkilakkojani. Eivätpä nekään ole supersuorituksiin johtaneet. Syön ihan mitä vaan, ihan milloin vaan. Joskus unohdan syödä kokonaan ja ihmettelen miksei jalka oikein nouse lenkkipolulla. En ole oikein löytänyt semmoista helppoa ja nopeaa syötävää, jonka voi tankata vaikkapa työpäivän jälkeen juuri ennen kuntosalia tai lenkkiä. Rahka ei täytä tarpeeksi. Lämmin ateria täyttää vähän liikaakin. Nyt on markkinoille tullut todella varteenotettava vaihtoehto Atrialta.

Atrian Eat & Go salaattiateriat ovat proteiinipitoisia, vegaanisia ja ennenkaikkea helposti nautittavia pika-aterioita. Noita herkkuja olen napsinut viime aikoina oikein urakalla. Pakkaus on kuin tehty nopeaan popsimiseen. Tarpeeksi tukeva, ei lentele pavut autonpenkeille ja mukana tuleva luha (armeijatermi lusikkahaarukalle) helpottaa syömistä huomattavasti. Maku on molemmissa annoksissa todella hyvä. Raikas, ruokaisa ja täyttävä. Itse olen syönyt aterioita ainoastaan kylmänä, mutta ne voi halutessaan lämmittääkin. Yhteenvetona voin suositella näitä uutuuksia kaikille helppoa, nopeaa ja terveellistä ruokaa etsiville. Toimii!!

Liikunnan ilon ja terveellisen valmisruoan saattelemana uuteen viikkoon!!

-Esko-

// Osa kuvista: Olli Laine //

Mitä minä sanoin, minun selkäni kestää…

Kirjoittelin tammikuun lopulla vaivasta, joka vaikuttaa ihan kaikkeen, ihan kaikkeen. Tämä vaiva oli koko miehen lamauttanut selkäkipu ja tarkemmin kohdistettuna alaselkäkipu. Juuri nyt lumisateen sävyttämänä toukokuisena torstaina tämä sama mies on kunnossa. Hänen selkänsä on kunnossa. Terveenä ne hetket, kun vartalosi on aivan vinossa, koska selkälihasparkasi pyrkivät korjaamaan kroppasi tilannetta. Ne hetket, kun et saa itsellesi sukkia jalkaan ilman omaa “lattiatoukkatekniikkaa”. Ne hetket tuntuvat jotenkin absurdeilta. Siinä akuutin selkäkivun pyörteessä ei edes pysty kuvittelemaan, kuinka paljon helpomaa elämä on toistaiseksi terveellä selällä. Pystyy kävelemään normaalisti. Pääsee autoon ja sieltä ylös normaalisti. Saa kengät jalkaan ilman aputuolia ja vielä kaiken kruunuksi pystyy itse solmimaan kengännauhat.

Mitä olen tehnyt? Lopetin kevääksi salibandyn ja koripallon. Salibandy on äärimmäisen paha laji huonoselkäiselle pitkälle ukkelille. Liian lyhyt maila maustettuna nopeilla liikkeillä ja puuttellisella alkuverryttelyllä. Tunnin vuoro Myllypurossa on ihan liian hinnakas alkuverryttelyyn. Koristreenitkin jätin ihan tietoisesti väliin, koska halusin oikeasti keskittyä vain kroppani huoltamiseen. Sain Omt-fysioterapeutilta hyvät ohjeet, joilla saisin korjattua vartaloni virheasentoja ja liikkeitä joilla voisin vahvistaa lähes olemattomia syviä vatsalihaksiani.

Hankin kuntosalikortin työpaikkani vieressä sijaitsevalle kuntosalille. Olen käynyt salilla noin kolmisen kertaa viikossa. Jokaisen treenin päätteeksi teen näitä suoraansanottuna äärimmäisen tylsiä syviä vatsalihasliikkeitä. Aina tekee mieli jättää ne tekemättä ja lähteä suoraan infrapunasaunaan katsomaan 65-tuumaiselta näytöltä Matkaoppaita Alanyassa. Täytyy nyt kuitenkin todeta, että onneksi olen jaksanut jalkoja nostella ja ajaa sitä kuvitteellista “ilmafillaria”. Niin ja olen myös venytellyt, kyllä venytellyt. Asia, jonka onnistuin laiminlyömään lähes täysin yli kolmekymmentä vuotta. Pohkeista lähden liikkeelle ja sieltä nousen ylöspäin ja venytän kaikki suuret lihakset. (Älä ymmärrä sanaa suuret väärin.)

Toivon, että tämä kevään 2017 kestänyt Eskon oma selkäprojekti on tuottanut tulosta, eikä noita laksatiivipingviini-päiviä olisi enää kovin montaa tiedossa. Toivon, että tämä projekti antaa minulle mahdollisuuden päästä pelaamaan koripalloa taas säännöllisesti Hietsun kesätreenivuoroille ja ensi syksynä voin tehdä paluun myös Myllypuron siniselle muovimatolle. Rakastan joukkueurheilua. Rakastan sitä huomattavasti enemmän kuin kuntosalin punaista liian lyhyttä jumppamattoa ja sitä kuvitteellista “ilmafillaria”.

Otsikko lainattu kyseisestä Pete Parkkosen biisistä. Enpäs ollut aikoihin kuunnellutkaan.

Hyvä meininki ja itseasiassa lähdenkin jo tänään kokeilemaan koristreeneihin. Toivottavasti voin laulaa tuon biisin kertosäettä vielä kotiin ajellessani.

-Esko-