Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

urheiluvamma

, , , ,

Sietämätön ihminen

25.2.2019

Vanhuus ei tule yksin. Joo joo, kenen kanssa se sitten tulee? Alaselkäkipujen, naururyppyjen, elämänkokemuksen, heikentyneen ja seuraavaan, niin siis näön ja uusimpana akillesjännekivun. En ole ikinä ihan tajunnut tuon sanonnan merkitystä. Kai sen voi kaikki ihan omalla tavallaan ymmärtää. Todella rasittava vaiva on minulle iskenyt tuonne vasempaan akillesjänteeseen. En ole pystynyt pitkiä lenkkejä juoksemaan aikoihin. Ja tästä on kierre valmis. Minusta tulee aivan sietämätön ihminen, jos en pääse hikoilemaan monta ja monta kertaa viikossa. Älkää pelätkö, en ala jokaista kirjoitusta nelikympin lähestyessä aloittamaan sairaskertomuksella ja juuri sillä hetkellä vallitsevien vaivojen kertaamisella.

Onneksi tähän sietämättömän ihmisen pelastukseksi on muodostunut kuntosali. En ole koskaan juurikaan tykännyt painojen nostelusta ja punttitreenamisesta. Vähän on semmoisena pakollisena pahana elämässäni näyttäytynyt. Työpaikkani vieressä sijaitseva Fressin kuntokeidas on muuttanut käsitystäni tästä asiasta. Kylkiäisenä mukana tulevat infrapunasauna sekä uusimpana hierontatuoli ovat kyllä todellisia timantteja. Ollut äärimmäisen piristävää, kun ei pysty kaupungin katuja tallaamaan, koska jokainen askel vihlaisee kipeästi tuonne nilkan seutuville. Sitä on jo alkanut tykkäämään myös lihaskuntoharjoittelusta. Paljon se on muutakin kuin penkkimaksimia ja proteiinishakeja. Jäsenyyshän minulla on ollut jo kauemman aikaa, mutta aiemmin olen lähinnä vain juoksennellut matolla ja katsellut sarjoja.

Nyt olen lähinnä soudellut soutulaitteella ja yrittänyt löytää stepperillä oikeaa rytmiä. Perään vähän lihaskuntoa miellyttävillä liikkeillä. Akillesjänneystävällistä meininkiä siis. Joo, en minä nyt vielä suomalaisena miehenä lääkäriin mene. Odotellaan, odotellaan. Ihan niin kauaa en odottele, että poikki napsahtaa. Nimimerkillä kokemusta on. Vuonna 2011 minulla repesi oikean jalan akillesjänne lähes kokonaan poikki kesken koripallo-ottelun. Oli kyllä semmoinen vamma, että ei mielellään uusiksi ottaisi. Muistaakseni oli leikkauksen jälkeen noin kahdeksan viikkoa kipsissä.

Ja sillä sairaslomalla minusta tuli kyllä todella sietämätön ihminen. Siinä vaiheessa, kun aloin kyttäämään ikkunasta variksia, jotka sotkivat taloyhtiömme roskakatosta. Kirosin niitä yksin sohvalla ääneen ja naapureita nähdessäni käskin sulkemaan roskisten kannet kunnolla. Siinä vaiheessa sitä mietti, että ei sovi liikkumattomuus tälle sankarille kovinkaan hyvin. Nyt täytyy vain malttaa ottaa iisisti, koska variksenkyttääjäksi en halua enää ruveta. 

Ja tähän loppuun on vielä lisättävä kuntosalin pukuhuoneen kirjoittamaton sääntö. Miten se voi olla mahdollista, että lähes tyhjässä pukuhuoneessa se sisäänastuva treenaaja osuu aina siihen viereiseen kaappiin? Sama toteutuu oman empiirisen kokemuksen mukaan myös uimahalleissa.

Pirteää viikkoa!!

-Esko-

/// Kuva: Antti Sihlman ///

Comments (7)
, , , , ,

Lojaalius on suuri hyve!

14.10.2017

Napakka spurtti harjoitusten loppuhetkillä, napakka napsahdus oikeassa takareidessä. Ja siinähän sitten olikin tämän tragikoomisen tapahtuman alkusysäys. Viimeistelin torstain kirjoitukseni lausahdukseen, että lähdenpäs tästä valmentamaan itseäni ikämiesten koripallovuorolle. Ei sitä silloin tiennyt, että harjoituksista kotiudun puolen yön jälkeen taksilla kainalosauvat rikkaampana. Noh, näitä sattuu. Päätä pystyyn ja entistä ehompana takaisin. Tässä nyt on kiitelty oikein urakalla viime aikoina, joten kiitelläänpäs lisää.

Oli mahtava huomata, millaisia ihmisiä kohtasin tämän “hoitoketjun” aikana. Välittömästi maatessani parketin pinnassa saapui pelikaverit ympärille. Joku lähti hakemaan jäitä, joku luovutti oman hikisen sukkansa, jotta saatiin jääpussi kiristettyä. Yksi soitteli jo avoinna olevia hoitopaikkoja. Yksi selvitteli vakuutukseni korvausehtoja. Velipoika soitti ambulanssin, koska kipu oli aivan tajuton (kirjaimellisesti, koska taju meinasi lähteä), eikä siirtyminen muulla keinolla olisi oikein onnistunut. Minua hoitaneet ambulanssimiehet ottivat minut vastaan todella hyvin. Rentoja äijiä ja ambulanssikyyti meni mukavia jutellessa.

Päivystävä poliklinikka Helsingissä ja kello lähemmäs kymmenen. Osasin jo hieman arvailla minkälainen iltapuhde on edessä. Arvostukseni sairaanhoitajia ja päivystäviä lääkäreitä kohtaan nousi todella korkealle. Jokainen potilas sai tarvitsemaansa hoitoa, vaikka ympärillä huudettiin, kiroiltiin ja yritettiin karata kesken hoitotoimenpiteiden. Sain särkylääkkeitä, kainalosauvat ja lähetteen Töölön tapaturmaklinikalle seuraavaksi aamuksi. Taksikuski, joka heitti kotiin auttoi minut sisälle asti. Avasi oven, auttoi kamppeet sisään ja kysyi vielä lopuksi, että pärjääthän tästä eteenpäin.

Töölön tapaturma-asemalla aloitin perjantain kolmastoista lokakuuta, joka on muuten valtakunnallinen tapaturmapäivä. Tästähän tein aikaisemmin viikolla  yhteistyökirjoituksen, joten voisinkin näin mustan huumorin ystävänä todeta.  Suhtaudun tekemiini yhteistöihin tosissani. No, mutta Töölössä asiat sujuivat todella mallikkaasti. Melkein samantien ammattitaitoisen lääkärin vastaanotolle, kahvin kautta magneettikuviin ja diagnoosi oli kädessäni parin tunnin jälkeen. Takareiden jänteessä repeämä.

Maanantaina tapaan vielä lääkärin ja pohdimme vaatiiko vamma mahdollisesti leikkaushoitoa, vai selvitäänkö viikkojen kinkuttamisella ja levolla. Usein puhutaan, että kunnallinen sairaanhoito on todella takkuilevaa. Tämän vamman hoidosta en voi sanoa mitään muuta, kun pelkkää positiivista. Täysi kymppi kaikille minua hoitaneille tahoille. Ja Pasille kiitos autoni säilyttämisestä ja kotiinkuskaamisesta.

Magneettikuvausputkeen tutustuin ensimmäistä kertaa elämässäni. Klaustrofobiselle ihmiselle ehkä ahdistavahko toimenpide. Luurit päähän ja sain toivoa soitettavan radiokanavan. Valitsin Suomipopin. Makasin putkessa ja luureista alkoi soimaan Robinin Onnellinen. Hyvä biisivalinta, vaikken putken uumenissa ihan suoranaisesti onneni kukkuloilla ollutkaan. Turha tässä on valittaa ja manata. Urheilu on syvällä selkärangassa ja nämä kuuluvat elämään. Samassa rakennuksessa oli varmasti ihmisiä paljon pahemmassakin tilanteessa. Tästä vammasta voi osittain syyttää vain peilikuvaansa. Lihashuoltoa tulisi harrastaa aktiivisemmin peilaten liikuntamääriini.

Syyslomakin starttasi ja sain maailman parhaan kotihoitajan. On kokeiltu jo Slime-hierontaa ja Marsu-terapiaa. Kyllä on ympärillä avuliaita, empaattisia ja lojaaleita ihmisiä.

-Esko-

Comments (15)