Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

vaatteet

, , , ,

Mikä on Helsingin paras kirppis?

2.1.2019

On taas se aika vuodesta, jolloin syntyy ajatuksentasolla lukuisa määrä uusia ihmisiä. Aloitan säännöllisen kuntoilun, lopetan ylimalkaisen sokerin nauttimisen, suljen korkin, annan aikaa enemmän itselleni ja ja ja. Hyvinvointiin liittyvät meemit täyttävät sosiaalisen median kanavat ja kuntosalien parkkipaikoille kurvailee innokkaita kuntoilijoita. Itseasiassa tänään kävin itse kuntosalilla ja tilaa oli vaikka ja kuinka. Ehkäpä illan mittaan ovat juoksumatot täyttyneet. Täyttyneet ovat myös tämän pojan kaapit. Ne ovat täyttyneet ihan viimeistä piirtoa myöden.

Nyt vuonna 2019 on minunkin ihan yleisen siisteyden ja oman henkisen hyvinvointini vuoksi aika laittaa kaikki, korostan kaikki ylimääräiset vaatteeni ja kamppeeni kiertoon tai siis tarkemmin myyntiin. Sänkyni alla on kaksi suurta säilytyslaatikkoa, jotka ovat täynnä vaatteita. En ole sinne perälle edes katsonut lähes kahteen vuoteen, eli oletettavasti en kyseisiä tuotteita enää tarvitse. Ystäväni Ollin kanssa löimmekin kättä päälle, että nyt on kirppishommien paikka. Sitten löikin päässä tyhjää, että minkäköhän kirppiksen?

Harrastaako ihmiset enää pelkkää nettikirppistoimintaa? Tai myykö ihmiset kamppeitaan enää vain Instagramissa? Olen ollut vuosia sitten myymässä montakin kertaa erinäisillä kirppareilla:  Kattilahallilla, Jäähallilla, Kaapelitehtaalla. Olen juurikin nyt tippunut tästä kirppariskenestä aikasen totaalisesti ja siksipä tännekin tätä juttua kirjoittelen. Mikäpä olisi siis Helsingin paras kirppis? Siis semmoinen, johon voi mennä itse myymään. Alustavasti varailimme Jäähallia, mutta onko joitain muita tarjolla?

Myyntiin on tulossa siis reipas kattaus L ja XL-koon miesten vaatetusta. Liekö sitä suurinta kirppareiden myyntivaluuttaa? Noh, loput voi laittaa sitten kiertoon. Kotiini en enää mitään palauta. Se on varma. Olisiko tämän saman päätöksen voinut tehdä jo muuttaessani tähän ”uuteen” asuntooni?

Eli vielä kerran. Mikä olisi Helsingin paras kirppis? 

Seuraan, tähän loppuun lienee kuuluu sanoa.

-Esko-

Comments (6)