Ostos, joka oli vaan pakko saada…

Heräteostos, tuo Konmarin suurin vihollinen. Niitä tulee ajoittain napsittua mukaan. Usein ne tuntuvat sen yhden hetken niin hyvältä valinnalta. Juuri tuollaista olen aina tarvinnut. Siis miten se voikaan löytyä näin yhtäkkiä ja yllättäen? Niin ja yhtä usein ne hetken huumassa ostetut maailman ”tarpeellisimmat” tuotteet päätyvät niiden vähän kaukaisempien sukulaisten joulu- tai tupaantuliaislahjoiksi. Pitkästä aikaa hankin viime sunnuntaina Itäkeskuksen Stockmanilta aivan pesunkestävän heräteostoksen, ruusukultaisen ranskanbulldogin. Ostosta maksaessani mietin mielessäni kuinka moni ikäiseni mies kokee palavaa tarvetta kyseisen koiran hankintaan?

Tämä täytttää vihdoin tyhjiön, joka on elämässäni aina minua seurannut. Koskaan en ole mitään karvaista lemmikkiä omistanut. Akvaario oli hetken, mutta eläinkaupan myyjä möi tietämättömälle kaloja, jotka alkoivat pyydystää toisiaan. Näin paremmaksi luopua siitä. Pikkupoikana halusin aina luppakorvakania. Isäni ja veljeni ovat allergisia. Olin sanonut äidilleni, että isä ja velipoika voivat muuttaa pois, jotta saisin hankkia kanin tilalle. Ihan hyvä, että äiti pysyi tiukkana. Säästyi perhesuhteet ja sähköjohdot.

Uudessa sisustuselementissäni yhdistyy kaksi asiaa, joista pidän. Ruusukulta on värinä kiehtova. Timantti minulla jo löytyykin ja tämä toimii samalla myös säästöpossuna. Olen mies, joka edelleen vaalii käteistä rahaa, joten kukkaro täyttyy usein kolikoista. No, nyt on paikka minne niitä tiputella. Ties minkälaisen summan tuonne saa kerättyä. Sitten voi kaikkien takanajonottajien kauhuksi mennä niitä pudottelemaan sinne pankkitoimihenkilöitä todennäköisesti lomauttaneisiin talletusautomaatteihin.

Nimeä olen nyt päässäni pyöritellyt. Lennu minulla kävi mielessä. Ei, ei annetaan se kunnia tänään harmittavasti koiraflunssaa sairastaneelle tasavallan kuuluisimmalle koiralle. No, ehkä tuo on vain säästöpossu. Saa nähdä kääräisenkö tasavallan kakkoskoiran ensi vuonna pikkuserkkuni joulupakettiin vai seuraako tämä mukanani useampia vuosia?

Ja asiasta ihan toiseen. Ammatissani on muuten sekin hyvä puoli, että alkaa väkisinkin hieman virittäytyä joulutunnelmaan. Tänään oppilaskuoron esittäessä mielestäni yhden kauneimmista joululauluista, Tulkoon joulu. Alkoi jouluviikonlopun läheisyys puskemaan päähäni. Vaikka ulkona näyttää samalta kuin juhannuksena, niin kyllä. Tulkoon joulu!

Mikä on mielestänne kaunein joululaulu?

-Esko-

Eroisän joulu

Joulu ei ole päivämäärä. Se on mielentila.” -Mary Ellen Chase- Tämän lainauksen huomasin tänään opekalenterin alareunasta. Lausahdus sopii tähän tulevaan jouluviikonloppuun todella osuvasti. Jo vuosia on lapseni traditioihin kuulunut kaksi peräkkäisinä päivinä vietettävää jouluaattoa, jotta pikkumimmillä on mahdollisuus päästä nauttimaan useiden läheistensä joulutouhuilusta. Se on upeaa, koska pikkutonttu tuo iloa ja jouluista tunnelmaa myös hieman suurempiin sydämiin. Vaikka kokoonpanot ovat tässä vuosien varrella hieman muuttuneet voi olla todella kiitollinen, että tämmöinen traditio on aikoinaan kehitelty ja joulunvietto rullailee samaisella kaavalla.

Eilen myös Kymppiuutisissa puhuttiin aiheesta kuinka jouluaatto saattaa olla se vuoden synkin ja vaikein päivä eroperheissä. Kyllähän se on totta, että juuri jouluaattoon sisältyy niin paljon niitä tuttuja ja yhteisiä tradioita, joihin on vuosien varrella tottunut. Ne vanhat muistot ja haavat saattavat hetkittäisesti repeytyä auki, vaikka arkisissa askareissa ne tuntuvat jo täysin parantuneilta. En ole koskaan ollut mikään suuri jouluihminen, mutta kyllähän oman lapsen jouluinnostus on muuttanut käsitystäni. Usein kuulee sanottavan, että lapset tekevät joulun ja näinhän se ainakin kohdallani on. Se meidän oma, päivää aikaisemmin vietettävä aatto on myös minun jouluaattoni. Lainaan toisen kerran: ”Joulu ei ole päivämäärä. Se on mielentila.

Viime vuonna kirjoittelin suutari-Eskon yksinäisestä joulusta. Se oli Eskon ensimmäinen yksinäinen jouluaatto pitkään aikaan. Tämä aatto on varmasti jo huomattavasti helpompi ja myös tämän jouluaaton vietän vuosi sitten aloitetulla kaavalla. Viimeisen vuosiluvun vaihdoin: ”Esko viettää jouluaaton isänsä ja äitinsä kanssa. Varmasti lepää ja syö. Juoksee pitkän lenkin. Saunoo ja illalla lähtee autoajelulle. Vetää karvahattunsa syvälle päähän ja vie haudalle kynttilän. Sytyttää omaan lapsuudenhuoneeseensa kynttilän. Katselee televisiota ja pohdiskelee kulunutta vuotta. Viettelee jouluaattoa vanhemmillaan. Yksin, mutta onnellisena ja toiveikkaana tulevasta vuodesta 2018.”

Toivottavasti voisi jonain jouluna kirjoittaa ihan uuden viimeisen kappaleen. Ihan liian helppoa vaan kopioida vanhaa ja vaihtaa vuosiluku.

Alle viikko jouluaattoon!!

-Esko-

// Kuvat: Markus Suntila //