Tinderiä, lapsia ja laskeutuneita luomia. Mitä minä nelikymppinen haluan?

Tänään oli vaalipäivä, virpomispäivä ja minun virallinen syntymäpäivä. Varsinaiset juhlathan juhlittiin jo reilu kuukausi sitten. Ne oli ikimuistoiset kekkerit. Kaikki ystävät ja läheiset saman katon alla. Tänään heräsin reippaana nelikymppisenä. Ihan samalta se tuntui, kun aina ennenkin. Aamukahvissa ei ollut yhtään erilainen aromi. Peilistä katsoi jo hienoisesti elämää nähnyt mies. Muutama ryppy ja juonne kasvoissa muistuttaa, jotta neljättäkymppiä lähdetään jo taivaltamaan. Anti-age lukee kaikissa peilikaapin purkeissa. Mitäpä sillä väliä?

On tässä elämässä kerennyt tapahtumaan jo melkoisen monta erilaista variaatiota. Peruspilarit olen saanut rakennettua todella kestäviksi. Olen saanut elämääni ihanan tyttären. Olen hankkinut itselleni korkeakoulutuksen, jonka johdannaisena minulla on vakituinen työpaikka. Tämän seurauksena lainaneuvottelut menivät jouhevasti ja ne taas mahdollistivat oman asunnon hankinnan. Vieläpä oikein miellyttävän semmoisen. Uudelle kymmenluvulle voi ponnistaa siis ihan hyvistä lähtökohdista. 

Minne sitä sitten oikein ponnistaisi? Mitäköhän tulevat vuodet mahtavat tuoda tullessaan? Työrintamalla on meneillään juhlavuosi. Tasan kaksikymmentä vuotta sitten aloitin työt koulumaailmassa. Aika pitkä aika ja voisi olla piristävää ottaa joskus vaikkapa puoli vuotta virkavapaata ja tehdä jotain ihan muuta. Palata sitten takaisin, todeten, että kyllä Esko, opettaminen on se sinun juttusi. Tätä kirjoittamista en osaa edelleenkään mieltää työksi, vaikka kyllähän se sitä jo on. Täytyy tässä kesällä myös hieman miettiä mihin suuntaan lähden minimediaani kehittäämään, ettei ala junnaamaan paikallaan.

Haluatko sinä joskus lisää lapsia? Tämäkin kysymys on tullut esiin useissa eri yhteyksissä. Juuri nyt on hyvä näin. Viime vuosien erinäiset tapahtumat ovat tehneet minusta todella epävarman näissä asioissa. Sen tiedostan oikein hyvin. Sinne lapsellisen eron pokeripöytään en enää koskaan halua joutua. Tässä toivottavasti näissäkin asioissa tasa-arvoistuvassa yhteiskunnassamme on vielä melkoisen selvää kenelle jää käteen se kakkospari. Tätä asiaa on tullut työstettyä omassa päässä paljon, todella paljon. Ikävän kanssa oppii elämään. Se täytyy kääntää myönteiseksi ikäväksi.  

Mites sitten nämä parisuhdehommat? Näitäpä onkin tullut myös pyöriteltyä päässä paljon. Eron jälkeen oli hirveä kiire lähteä paikkaamaan sitä oman elämän tyhjiötä. Enhän minä mihinkään kyennyt. Toinen ihminen ei rikkinäistä ihmistä korjaa. Se työ on tehtävä ajan ja oman itsensä kanssa. Toivottavasti tulee mahdollisuus pyytää kasvotusten anteeksi kaikilta niiltä naispuolisilta ihmisiltä ketä noina aikoina näin. Oli poika niinsanotusti aika retkellä, vaikka varmasti yritti jotain muuta todistella. Juuri tällä hetkellä on näissä asioissa huomattavasti viisaampi. Jokainen elämässä eletty suhde jättää takataskuun paljon hyvää ja arvokasta.

Eipä näistä naisasioista jaksa liikaa ressailla. Pakottamalla ei mistään tule yhtään mitään. Vaikkakin lausahdus, kyllä se oikea vielä jostain eteen kävelee alkaa jo tuntumaan hyvin fiktiiviseltä. On tämä semmoinen labyrintti, että huhheijjaa. Olen lanseerannut oman lausahdukseni: Aina on jotain. Naurahdin, kun näin ystäväni Instagramiin postaaman kuvan saatesanoilla, Tinder nykyään.

1. I need to find myself first.
2. I`m not yet ready
3. Our thing went too fast.
4. It`s not you, it`s me.
5. We can still be friends tho.
6. I`m not good enough for you.
7. I`ll always love you.

#ainaonjotain

Omalla tavalla kiehtovahan se on tämäkin osa elämässä. Parisuhteen minä vielä joskus elämääni haluan. Se on päivänselvä juttu. Kuinka se sitten lähtee rakentumaan? Saapa nähdä. Ikäkriisiä en ole kokenut mistään muusta kuin noista numeroista neljä ja nolla. Niin ja Tallinnan tuliaisina oli hienojen viinaksien sijaan pelkkiä kasvonaamioita. Optikko puhui jotain ikänäöstä ja laskeutuneista luomista. Kuulin varmasti väärin.

Jännittävää vaali-iltaa! Ja tsemppiä kiekkonaisille finaaliin!!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //