Syksy se saapuu tai on varmasti kalenterikuukausien mukaan jo saapunut. Tänään oli kyllä upea syyspäivä ja kävimmekin ystäväni kanssa käppäilemässä pirteän kävelylenkin hienoissa Lahden metsämaisemissa. Tässä makailen lapsuudenkotini omassa huoneessa. Syksyhän se on monelle nuorelle myös opiskelujen aloittamisen ja itsenäistymisen aikaa. Moni varmasti muuttaa ensimmäistä kertaa niinsanotutusti omaan pesäänsä ja se vanha huone vanhemmilla jää vain satunnaiseksi vierailupaikaksi. Niin se jäi minullakin. Kylläkin aika myöhään joidenkin mittareiden mukaan.
Muutin ensimmäistä kertaa omilleni vasta 21-vuotiaana. Otin samantien tarpeeksi etäisyyttä ja lähdin harjoittelemaan sitä itsenäistä elämää Joensuuhun asti. Aloitin vuoden mittaiset opinnot Itä-Suomen liikuntaopistossa, erityisryhmien liikunnanohjauskoulutuksessa. Samalla pääsin mukaan Joensuun Katajan koripallojoukkueeseen pelaamaan miesten Korisliigaa. Ihan yksin en kyllä edelleenkään muuttanut, vaan saimme juuri tarpeisiimme sopivan asunnon ystäväni kanssa aivan keskustan tuntumasta. Molemmilla sankareilla oli omat pienet huoneet ja yhteinen keittiö.
Siitäpä se sitten lähti käyntiin. Oma elämä noin 350 kilometrin päässä vanhemmistani. Asunto ja elämämme oli ehkä näin vuosien jälkeen tarkasteltuna hieman erikoista. Keksimme muunmuassa erittäin kätevän kikan kuinka kalapuikkoja voi valmistaa leivänpaahtimessa. Emme keksineet tapaa, minne olisi voinut laittaa hikiset urheiluvaatteet kuivumaan jokaisen päivän päätteeksi. Minä tosiaan pelasin koripalloa ja kämppikseni salibandya korkeimmalla sarjatasolla. Hän sattui vielä olemaan maalivahti ja se märkien kamppeiden tuoksu. Tästä saimme kyllä kuulla melkoisen paljon. Ei se meitä juurikaan haitannut.
Tuon vuoden aikana en kerinnytkään juuri vanhemmillani käymään ja näen sen ainoastaan hyvänä asiana. Lähes jokainen viikonloppu kului pelimatkoilla ja niinä satunnaisina vapaina viikonloppuina ei jaksanut lähteä matkustamaan sitä tuntien ja tuntien junamatkaa. Sieltä rakennettiin hyvä pohja sille omalla elämälle, joka jokaisella nuorella ihmisellä on väistämättä edessään. En muuten tiedä onko tehty tutkimusta siitä missä iässä suomalaiset nuoret muuttavat omilleen ja se lapsuudenkoti jää taakse.
Tässä samalla pohdiskelin, että juuri tällä hetkellä elän pisintä kautta yksin. Olen lähes aina asunut joko kämppisten kanssa tai muuttanut melkoisen pian yhteen silloisten mielitiettyjeni kanssa. Enää en sentään valmista kalapuikkoja leivänpaahtimessa ja pesukoneisiin on keksitty pikaohjelmia, joilla saa urheiluvarusteet pestyä lähes päivittäin. Sieltä on erityisryhmien liikunnanohjauskurssin kautta hakeuduttu yliopiston kautta tuonne luokan eteen karttakepin varteen. Tsemppiä siis kaikille opiskelunsa aloittaneille ja itsenäistyville nuorille. Nauttikaa ja ottakaa ilo irti. Ne ovat upeita ja huolettomia vuosia.
Milloin on teillä tapahtunut lähtö ”omilleen”?
-Esko-
// Kuvat: Pasi Salervo //
15 Comments
Muutin kotoa 19-vuotiaana heti lukion jälkeen silloisen poikakaverini, nykyisen aviomieheni, kanssa opiskelujen perässä 300 km:n päähän kotoa. Oli se hienoa ja opettavaista aikaa. Monta kertaa tuli äidille soitettua miten tehdään marjasoppaa tai lihapullia. Ja se se vasta olikin taitolaji miten rahat sai riittämään.
Se oli minusta sopiva ikä muuttaa kotoa, mutta kyllä se puoliso oli siinä erittäin tärkeä tuki ja turva. Ja on edelleen, 19 vuotta myöhemminkin 🙂 Oli hyvä kasvaa aikuisiksi yhdessä.
Moikka Mima!
Hienon tien olette yhdessä kulkeneet. 19-vuotta on siis just hyvä juttu…;) Kyllä, ei sitä rahaa silloin liiemmin ollut. Aina se jotenkin riitti. Kivaa viikkoa!!
Ei ollut liiemmin ei. Vuokrasta kun puolet maksoin jäi rahaa alle 200e. Sillä piti ostaa kuukauden sapuskat, vaatteet, huvit ja maksaa laskut. Kaikki. Että ei ne suuret tulot vaan pienet menot 🙂 Sillä on elämässä pärjännyt pitkälle ja oppinut kaikenlaista kikkailua, että saa rahan riittämään ja säästöönkin.
No, juurikin näin. Siitäkin sai hyvää oppia tulevaan…???????? Oikein kivaa viikkoa!
Ite muutin mieheni kanssa 20-vuotiaana yhteen kun odotin esikoista.. Paljon saatiin sukulaisilta kalusteita ym ja sisustus oli myös sen näköinen ???? mutta eipä ollut sillon paljon varaa valita..Siitä on nyt reilut 20v aikaa ja yhessä ollaan edelleen ???? Kaksi vanhinta tyttöä on muuttaneet pois opiskelujen perässä, molemmat olleet silloin 20v. Hienoa kun itsenäistyvät mutta myös haikeaa.. ????
Iltaa suurperheen äiti!
Wau, hieno taival teilläkin…???????? Joo, ei se meidän Joensuun asuntommekaan varsinainen sisustuslehtikämppä ollut, eikä tarvitsekaan olla. Juuri elämäntilanteeseen sopiva. Varmasti on haikeaa, mutta se kai kuuluu elämään…❤
Itse muutin 18-vuotiaana ja siitä asti olen aina asunut yksin (nyt 32-vuotias). Tämä alkaa olla jo siinä pisteesssä että en enää edes osaa kuvitella asuvani kenenkään kanssa 😀 Mutta jospa se oikea mies viimein jossain vaiheessa osuisi kohdalle ja yhteen muuttaminenkin tulisi ajankohtaiseksi 🙂
Ohoh Sandraseee!
No, sinulla on sitten melkoisen tuttua tuo oman polun kulkeminen. Kyllä, tuossa tilanteessa on varmasti oudohkoa ajatella, että jossain vaiheessa joku on asunnossa jättämässä vessanpöntön reunuksen ylös ja wc-paperirullan väärinpäin. Hauskaa viikkoa!!…????
Lähdin toiselle paikkakunnalle opiskeleen missä asuin olin viikot pois joskus viikonloput 16v koulun asuntoloihin. 😉 mutta sit omaan asuntoon n 21v
Lähdin toiselle paikkakunnalle opiskeleen 16v olin koulun asuntolassa viikot joskus viikonloppuisin.
Omaan asuntoon muutin n 21v
Kiitos Anne viestistä!…????????
Muutin 20-vuotiaana pois kotoa silloisen poikaystävän yksiöön. Sen suhteen jälkeen asuin pari vuotta kämppiksen kanssa ja siitä sitten poikaystävä numero 2. kanssa yhteiseen yksiöön. Hänen kanssaan olikin sitten useampi eri kämppä. Vasta 31-vuotiaana toisen kerran erotessa asuin ekaa kertaa yksin… tosin lemmikin kanssa ettei sinänsä täysin yksin nytkään ☺️
No, tämähän on Muffin vähän kuin meikäläisen meininkiä miinus kotieläin…????
Olin 13v kun siirryin oppikouluun naapuripaikkakunnalle. Asuin koulupaikkakunnalla perheessä viikot ja viikonlopuiksi kotiin. Kukaan ei huolehtinut, olinko tehnyt läksyni. Oli kiva liikkua kavereiden kanssa “kylällä”. Ei tullut hyviä numeroita ja äiti opetti minua viikonloput!!
Sen jälkeen oli vielä muutamia kouluja ja opiskeluita. Mutta kotona kävin vain lomilla.
Nyt en voisi ajatellakaan että pojanpoikani lähtisi vieraalle paikkakunnalle, ilman “valvovaa silmää” viikoiksi, 14 vuotiaana.
Oi, että! Vanhoja muistoja Mummi. On se maailma hienoisesti muuttunut…✌???????? Valvova silmä on aina hyvä…