Ihana löytää ihana juhannusheila

Juhannus tällä viikolla. Yksi niistä juhlista, joka ei herätä minussa minkäänmoisia intohimoja. Johtunee ehkä siitä, ettei viimeisinä vuosina ole ollut enää mitään traditioita tätä keskikesän juhlaa kohtaan. Ei ole vakiokaveriporukkaa, kenen kanssa matkataan mökkeilemään. Ei ole ystäväperheitä lapsineen, kenen kanssa mittumaaria vietellä.

Tämä juhannus tuleekin olemaan Eskon cityjussi Helsingissä. Hiljainen, autioitunut keskusta on omalla tavallaan kiehtova. Autiota tuskin tulee kuitenkaan olemaan perjantaina Lonnassa ja lauantaina Kuudennen linjan juhannustansseissa. Sinne minä olen suuntamassa. Kelit ainakin suosivat.

Ja suosi muuten arpakin, koska juhannusheilakin on löytynyt. Eikä ole ihan kuka tahansa heila, vaan ihana Chisu. Kyllä, Iltalehden juhannusheilageneraattorista hän minulle valikoitui. Ja uskomatonta, mutta totta. Chisun kanssa jaamme tämän kaupunkijuhannuksen Helsingissä.

”Chisu ei haalinut juhannukseksi keikkaputkea, jotta sai viettää keskikesän juhlaa bilettäen sinun kanssasi! Kesä-Helsinki on vain teitä varten, sillä suuri väenpaljous on painunut maakuntiin.”

On se Chisu kyllä valloittavan ihana mimmi. Olisi varmasti tienannut melkoiset summat festarilavoilta. Ei sitä voi oikein edes sanoin kuvailla miltä tämmöinen omistautuminen minua kohtaan tuntuu. Tarjoan kyllä oluet, kaksi Lapparia.   

”Autioilla kaduilla pääsette nopeasti kaupunkipyörillä veivaten kauppatorille, josta nappaatte lautan idylliselle Lonnan saarelle. Siellä vietetään Stadin juhannus -tapahtumaa, jonne muutkin teidänlaisenne valveutuneet musadiggarit suuntaavat.”

Ihan mieletön tuuri. Me olimme ystäväni kanssa ostaneet liput jo ennakkoon Stadin juhannukseen. On kiva, että Chisu tulee mukaan. Toivottavasti ei ole loppuunmyyty. Kaupunkipyörällä onkin mukava poljeskella niitä autioita katuja. Vaaleat hiukset hulmuten veivaamme yhdessä Yksinäisen keijun tarinaa. Täytyy mennä ajoissa, ettei jouduta ihan pahimpiin lauttajonoihin. 

”Päädytte Maustetytöt -duon keikalle ja annatte tanssin temmata mukaansa. Tilaatte tiskiltä artisaanioluet ja vegaaniburgerit. Jos paikalle sattuu joku käpälöijä-urpo, antaa Chisu tälle lähtöpassit kertomalla nyrkkeilymenestyksestään.”

Maustetytöt onkin mielenkiintoinen yhtye, jonka olen halunnut nähdä livenä. Voiko sitä nyt enää paremmassa seurassa katsoa? En laula mukana. Saatan jäädä kakkoseksi laulutaidoissa. Noh, ehkä Chisu osaa arvostaa rohkeutta ja uskallusta tempautua musiikin vietäväksi.

Itse tilaan kyllä ihan perushanaoluen ja burgerin kunnon pihvillä. Kyllähän jussina täytyy syödä tukevasti. Toivottavasti ei ole Lonnassa tuommoisia liikkeellä. Ei tarvitse nyrkkeilytaidoilla kehuskella. Puhukoot musiikilliset näytöt mielummin puolestaan.

”Myöhästytte viimeiseltä Helsingin-lautalta, joten vietätte saarella koko yön nukkuvaa kaupunkia katsellen.”

Ei ny helevetti. Kyllä minä haluan kotiin yöksi. 

Tulee varmasti ikimuistoinen juhannus!!

-Esko-

// Lainaukset: Iltalehti Kuva: Jere Lehtonen //

…kun Esko vähän ihastui

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Suomen Blogimedia ja Hyvinkään kaupunki

Saavuin juuri kotiini Helsinkiin Hyvinkäältä. Kaupungista, jossa asustelin menneen kuukauden. Kaupungista, josta en tiennyt kuukausi sitten juuri yhtään mitään. Nyt tiedän vähän enemmän. Pää  on vielä pyörällä ja olo on hieman haikea. Joissain yhteyksissä puhuttiin, että kuinka selviät tämmöisestä ihmiskokeesta? Henkilökohtaisesti en kokenut missään vaiheessa olevani ihmiskokeessa, ennemminkin tämä kuukausi teki minulle todella hyvää. Oli erittäin piristävä kokemus viettää aikaansa täysin muissa maisemissa.

Yle uutisoi projektista kertoneessa jutussa, kuinka minä rakastuin kaupunkiin. Puhuisin enemmänkin kesäromanssin mukanaan tuomasta, koko vartalon täyttäneestä vahvasta ihastumisesta. Asetelma tähän romanssiin oli hieman normaalista poikkeava. En oikein tiennyt tulevasta  ”mätsistäni” mitään. Annoin sille aikaa. Annoin mahdollisuuden ja tutustuin kokonaisvaltaisesti. Minut otettiin vastaan todella lämpimästi. Minua kohdeltiin niin hyvin. Minuun jäi jälki, hetkiä ja muistoja, jotka kantavat varmasti pitkälle loppuelämään. 

Hetkiäni ja kokemuksiani Hyvinkääläisenä:

  • Ihmisten ystävällisyys lämmitti mieltäni ihan jokaisella kerralla. Sosiaalisena kaverina nautin tästä todella paljon. Esimerkiksi Rääkänpäässä tarjottiin raparperimehua, Martissa makkaraa, Kulmakonditorian vakiopöydässä mukavia kahvikeskusteluja täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Kaikkien näiden kohtaamisten päällä leijui semmoinen lämmin ja vastaanottavainen ilmapiiri.
  • Täytin huhtikuussa neljäkymmentä vuotta. Hyvinkään S-market hälvensi viimeistään minusta kaikki ikäkriisin jäänteet. Olin ostamassa muutaman virvokkeen Rockfesteille ja minulta kysyttiin kassalla paperit. Hyvinkää näkyy siis näemmä myös naamassa, oikein positiivisella tavalla.
  • Tyttäreni vietteli kanssani päiviä Hyvinkäällä. Saimme mahdollisuuden touhuta todella hienossa ja palkitussa Hotelli Sveitsissä. Lapsiperheelle optimaalinen lomakohde. Kaikki löytyy saman katon alta tai ainakin ihan vierestä. Käytiin Superparkissa, maauimalassa, ravintolassa kolmen ruokalajin illallisella ja jokaiseen paikkaan olisi voinut kulkea niissä hotellin tossuissa. Itseasiassa kuljinkin, noh ravintolaan en kehdannut. 
  • Hotelli Sveitsissä koin myös itselleni tärkeän hetken. Pikkumimmi veteli hirsiä touhukkaan päivän jälkeen. Itse istuskelin sohvalla ja tuijottelin ulos vehreään metsikköön. Siinä mietin, että paljon on kiemuroita ja vastoinkäymisiä viimeisiin vuosiin mahtunut. Tuossa hetkessä minut valtasi kokonaisvaltainen hyvänolontunne. Kaikki on hyvin, oikein hyvin!
  • Asuntoni (kuvia) Hyvinkäällä sijaitsi Metsäkaltevassa. Menimme tyttäreni kanssa viereiseen leikkipuistoon. Hän sosiaalisena heppuna bongasi itselleen kaverit ja yhtäkkiä olimmekin upean omakotitalon takapihalla hyppimässä trampoliinilla. Mielessäni kävi, että kuinka esittelen itseni jos talonomistaja saapuu paikalle. Partasuinen ukko istuu siellä heidän aurinkotuolissaan. Hyvin olivat ymmärtäväisiä. 
  • Viimeisen viikonlopun saimme viettää ystävieni kanssa Kytäjän maisemissa. Minulla oli käytössäni noin 250 neliön huvila kaikilla herkuilla. Siinä istuessani vartaloani mukailevassa nahkaisessa nojatuolissa. Katsellessani järvelle jouduin nipistelemään itseäni, että onko tämä nyt edes totta? Totta se oli. Siellä me grillasimme, saunoimme, nautimme ja nauroimme. Se oli upea huipennus tälle hieman erilaiselle, maailman parhaalle kesätyölle.

Tässä elämäntilanteessa en marssi vielä asuntokaupoille, vaikka tunnustan käyneeni useampana iltana ihan vain katselemassa Hyvinkään asuntojen hintoja. Tässä elämäntilanteessa palaan varmasti ihastukseni luo takaisin. Palaan sinne ilman Google Mapsin apua ja todella monta muistoa rikkaampana. 

Kiitos Hyvinkää. Sinä olit tärkeä.

Kiitos myös Hyvinkään Superpark ja SeikkailuSveitsi, kun mahdollistitte tähän yhteyteen vielä kesäisen arvonnan. Kommentoi kommenttikenttään mitä odotat kesältä 2019? Olet mukana lippupaketin arvonnassa. (1kpl. Superpark ja 1kpl. SeikkailuSveitsi) Näitä settejä kaksi jaossa. (Arvonta päättyy keskiviikkona 19.6 kello 20.00.) Olen yhteydessä voittajiin.

Kivaa iltaa!!

-Esko-