Miten Tinder toimii? Sinkulla on ongelma

Miten Tinder toimii? Tämä kysymys löytyi vuoden 2018 haetuimmista asioista Googlesta. Niin, että miten se toimii. Jos tähän vastaisi keski-ikäistyvä sinkkumies Länsi-Helsingistä. Ihan ensimmäisenä vinkkinä voisin sanoa, että älä käytä sitä ainakaan, kuten minä käytän. Olen varmasti yksi tämän maan huonoimmista ja rasittavimmista kyseisen sovelluksen käyttäjistä. En oikeastaan tiedä miksi edes olen siellä. No, kun olisihan se outoa jos pääkaupunkilainen sinkku ei liekkisovelluksesta löytyisi. 

En ole kovinkaan innokas keskustelija. Ajoittain en edes vastaa minulle esitettyihin kysymyksiin ja tervehdyksiin. Toimisinko näin kasvotusten, oikeassa elämässä? No, en varmasti. Sovelluksesta on tullut enemmänkin ajanvietettä. Selailee ihmisiä edestakaisin. Tai siis oikealla tai vasemmalle. Tuntuu pahalta, että ajatusmalli on tämmöinen. Tinderissä on oletettavasti paljon ihmisiä, jotka ovat siellä oikeasti tosissaan etsimässä itselleen mahdollista loppuelämän kumppania. Ja sitten siellä roikkuu tämmöinen urvelo mukamas hauskalla esittelytekstillään ja tarkasti valikoiduilla valokuvillaan. 

Mahdollisille Tinder-treffeille lähtiessä ennakko-olettamus on jo valmiiksi kielteinen ja koko yritys on pään sisällä tuomittu epäonnistumaan. Tapaamista lähestyy mahdollisten ongelmien kautta, kun ajatusmallin tulisi olla nimenomaan päinvastainen. Onpa kiva mennä ja onpa mahtava tavata uusia ihmisiä. Niin, onhan Tinder paikka, jossa on mahdollisuus päästä keskustelemaan uusien ihmisten kanssa. Jotenkin tuntuu, että olisi sovelluskehittäjien kuitenkin aika keksiä jo jotain uutta. Tai ennemminkin palata vanhaan. 

Monen olen kuullut sanoneen, myös itseni, että luotan ja uskon yllättäviin kohtaamisiin. Niin minäkin haluan uskoa, mutta eipä ole liiemmin näitä yllättäviä kohtaamisia kohdalle osunut. En tykkää notkua joka viikonloppu baareissa. Eivätkä ne ehkä ole niitä yllättävien kohtaamisten paraatipaikkojakaan. Nämä nollaneljän törmäykset lienee menevät eri kategoriaan. Tähän kauppajonoteoriaan olisi mukava uskoa, mutta tapahtuuko semmoisia koskaan?

Saduissa tai kalajuttujen kaverina? Ja, miten vastakkaisen sukupuolen edustaja mahtaisi reagoida, jos tämmöinen partasuu menisi proteiinijuomat ja valmiskaurapuurot korissaan kysymään mahdollisia kahvitteluja tai kajakkimelomistapaamisia? Joko kulman takana irtokarkkiosastolla varastoja täydentävä raamikas elämänkumppani antaisi pahoja katseita tai sitten hän olisi vaivaantuneesti hiljaa ja vaihtaisi kassajonoa. Entäs jos kuitenkin?

Sanoisi, että olipa rohkea ja mukava lähestyminen. Itse muistan vuosia ja vuosia sitten erään tapahtuman. Matkustin linja-autolla suihkunraikkaana ja uutta hajuvettä suihkutelleena. Jäin Kampissa pois bussista ja yhtäkkiä minut juoksi kiinni naispuolinen henkilö. Koputti olkapäähän ja sanoi, että ei mulla muuta, mutta sulla on todella hyvä tuoksu. Pieni ja iso asia. En siis ottanut tilannetta mitenkään avio- tai avoliittohakemuksena, vaan ainoastaan todella kivana kohteliaisuutena. Tuommoiset harvinaiset ja epäsuomalaiset asiat jäävät kyllä hyvin mieleen. 

Ottaisikos tässä vuoden 2019 tavoitteeksi, että olisi rohkea ja menisi oikeasti ihan arkena, keskellä kirkasta päivää juttelemaan jollekin ihmiselle. Sanoisi edes jonkun pienen kohteliaisuuden, toivoen, että se jättäisi yhtä hyvät muistot kuin itselleni noin kymmenen vuotta sitten tapahtunut tuoksuepisodi. Sinkulla on ongelma. Tinderiin on alkanut kyynistyä ja suuta ei saa auki kauppajonossa. Rohkeutta poika, rohkeutta! Niin ja avoimin mielin, mahdollisuuksia antaen.

Tosi kaunis päivä ollut tänään ja sinulla on tosi hyvät ostokset. Laitatko muuten tuon juuston päälle vai alle?

-Esko-

// Kuva: Jere Lehtonen //

Jokaisen leijonan taustalla on monta leijonaa

Yöllä koki moni suomalainen jälleen upeita ja jännittäviä elämyksiä urheilun parissa. Suomen nuoret Leijonat ottivat ja voittivat jääkiekon synnyinseuduilla maailmanmestaruuden. Vaikkei ottelu tullut ihan otollisimpaan katseluaikaan, niin moni sitä oli somen perusteella herännyt katsomaan. Aamulla oli ilo lukea ja katsella voitonriemuisia julkaisuja. 

Kyllähän joukkueurheilu ja menestys liimaa yhteen tätä pientä kansaamme. Siellähän oli hurjimmat Havis Amandan patsaalla aamuyöllä ilkosillaan juhlistamassa tätä nuorten Leijonien upeaa saavutusta. Toivottavasti ei ala viikko flunssassa näillä innokkaimmilla.

Itse en nykyajan junioriurheilusta enää niin paljoa tiedä. Uskoisin, että siellä taustalla tapahtuu täysin samoja asioita, kuin omilla junnuajoillani. Vanhemmat laativat kyytilistoja. Vanhemmat valmistavat mokkapaloja kahvioon. Vanhemmat pesevät pyykkiä. Vanhemmat pyrkivät löytämään roposia niihin harrastusten kuukausimaksuihin. Vanhemmat ovat siellä kentän laidalla kannustamassa lapsiaan otteluissa. Voi vaan kuvitella sitä tunnetta, kun omalle lapselle pujotetaan kultamitali kaulaan suorassa televisiolähetyksessä. Kuinkakohan monta kilometriä on ajettu tai mokkapalaa leivottu noiden nuorten sankareiden taustalla? 

Tässä on oiva tilaisuus kiittää myös omia vanhempiani, että ovat tarjonneet minulle mahdollisuuden harrastaa juuri haluamani lajeja. Ei sitä silloin pikkupoikana ymmärtänyt kuinka paljon isä on meitä kuskannut. Kaksi poikaa, jotka harrastivat parhaimpina/pahimpina aikoina kolmea lajia samaan aikaan. On ollut isällä aikamoinen harrastuskyyditystetris meneillään. Hyvin hän silloin aikanaan nämä palaset kohdilleen asetteli. Koskaan hän ei elänyt omaa urheilu-unelmaansa lapsiensa kautta. Ei kiroillut ja huutanut kenttien laidalla. Ei kellottanut valmentajan selän takana poikiensa peliaikoja. Antoi lastensa toteuttaa itse omia unelmiaan. Ei tullut maailmanmestareita, mutta urheilullinen elämäntapa iskostui molempien veljesten selkärankaan.

Aina oli lämmin ruoka odottamassa kotona nälkäisten urheilijapoikien saapuessa kotiin. Ja niitä talkoiden ja myyjäisten määrää. Onnekkaita saamme olla myös siitä, että perheellämme on ollut varaa rahoittaa harrastuksemme. Kaikilla lapsilla ei tähän mahdollisuutta ole. Vanhempien roolin sitä ymmärtää entistä paremmin näin vanhemmalla iällä. Niin ja tietysti niiden nuorten urheilijoiden valmentajien, huoltajien, toimitsijoiden, tuomareiden jne. Täysin korvaamattomia ihmisiä.

Urheilu on upea asia. Lopetanpas tämän kirjoituksen huudahdukseen, jonka kuuleminen tuntuu aina yhtä hienolta. Suomi on uusi maailmanmestari, hei!

-Esko-

// Alempi kuva: Joensuun Kataja- verkkosivut. //