Huristelin tänään vielä työpäivän päätteeksi vanhemmilleni Lahteen. Oli yksi asia hoidettavana, joka oli pakko saada pois päiväjärjestyksestä. Noh, kivahan tänne on aina tulla. Kiva tänne on ollut aina tulla. Ensimmäisen kerran saavuin Lahteen perheemme muuttaessa ollessani hieman pelokas kolmasluokkalainen. Olihan se nyt Pohjois-Karjalan pojalle kova paikka siirtyä pysyvästi tänne mastokaupungin sykkeeseen. Isäni muutti jo ennen muuta porukkaamme. En oikein osannut tunteitani ja iskän ikävää silloin ilmaista sanoin, niin osoitin sen tekojen muodossa.
Lähdimme tokaluokkalaisina pikkusankareina televisiosarjan innoittamina myymälävarkauskierrokselle. Huonostihan siinä kävi ja kiinni jäimme alta aikayksikön. Siitäpä sitten äidin kanssa palauttamaan itku kurkussa tavaroita takaisin kauppaan. Ja muistan, kuinka pelkäsin sitä, jos käräjäoikeuden tuomarina toiminut isäni saisi tästä tietää. Ja sen muistan vielä paremmin ja koko loppuelämäni, kun isä otti minut asiasta kuultuaan puhutteluun sanoen: “En olisi minun pojasta koskaan uskonut…” Se pieni poika oli vaan niin ikävissään ja pelokas uudesta tilanteesta. Ei sitä saanut sanottua ja huomiota täytyi saada keinolla millä hyvänsä. Nyt se hoitui tämmöisen kommelluksen kautta ja Joensuun Citymarketin vartijan hienoisella avustuksella.
Viimein oli saatu koko perhe Lahteen ja oli aika tottua uusiin ympyröihin. Itseasiassa näitä ympyröitä kävin tänään täällä pyörimässä. Oi, miten hyviä muistoja. Lotilan ala-aste, josta sain ensimmäiset kaverini. Ovat edelleen todella hyviä ystäviäni. Hakkis ja Rundi. En tiedä onko missään muussa kaupungissa ollut tämmöistä kulttuuria? Nuoriso kävelee yhtä korttelia ympäri ja vielä samaan suuntaan. Ja meitä ensimmäisiä omppupomppukokeiluja harjoittaneita nuoria oli siellä paljon. Se kulttuuri on nykyään menneen talven lumia. Kisapuiston koripallokenttä, jonne kokoonnuimme keväällä kolaamaan, jotta pääsisimme aikaisemmin pelaamaan. Silloin oli vielä pihapelikulttuuri vahvasti voimissaan.
Kasisali, jossa olikin hieman erilainen kulttuuri voimissaan. Näet musiikkikulttuuri. Yksi asia, jonka olisin nuoruudessani tehnyt toisin oli valinta koripallon ja punk-musiikin väliltä. Kolkuttelin koriksessa nuorisomaajoukkueen portteja ja musiikkirintamalla en kolkuttanut yhtäkään nuottia kohdilleen. Hauskaahan se oli kavereiden kanssa punkkia paukutella, mutta solistiuran päätyttyä oli enää vaikea palata koriksen pariin, ja varsinkaan sille tasolle minne itse olisin halunnut. Noh, otetaan nyt vielä musauran kohokohdat. Hullu ukko ja kotiteollisuuden lämmittelyveto Lahden Torvessa sekä Rasmuksen lämppäys Kasisalilla. Jälkimmäisen päätti Rasmuksen manageri kolmannen biisin kohdalla. Kaivelee edelleen.
Pikkuheppu syntyi ja oli aika pohtia uusia asumisratkaisuja. Helsingin ystävillä ei juuri vielä jälkikasvua ollut. Lahden ystävillä oli. Lahdessa oli vanhempien korvaamaton hoitoapu lähellä. Lahdesta sai Helsingin yksiön hinnalla sadan neliön unelmarivarikämpän järvinäkymillä. Eli muuttokuorma kasaan ja paluumuutto vanhoille kotiseuduille oli tosiasia. Oli grilli, oli farmariBemari, oli hienot istutukset takapihalla, oli lattialämmitetty alakerta ja kodinhoitohuone, oli puitteet. Joku pieni asia kuitenkin sai kaipaamaan Helsinkiin. Joku pieni, oikeastaan selittämätön asia. Niinpä asumisvisiitti Lahdessa jäi kahden vuoden mittaiseksi. Onneksi se tuli kuitenkin tehtyä. Se oli opettavaista aikaa ja ei ne puitteet, vaan se sisäinen olotila.
Lahti tulee olemaan minulle aina tärkeä kaupunki, aina! Kiva oli vähän fiilistellä ja hienoja kuvia tuli. Tunnistatteko lokaatiot?
-Esko-
