Side silmille ja käsiraudat käteen. Se on menoa nyt!!

Yhteistyössä: Suomen Blogimedia ja Truescape Helsinki

Taas sidottiin silmät ja laitettiin käsiraudat käteen. Ei, tämä ei ollut Fifty Shades Of Grey. Tämä oli Prison Break-pakohuonepeli Helsingin Punavuoressa. Kävimme aiemmin lähes samalla porukalla pelaamassa Hannibalin. Läpäisimme sen vain muutamaa vinkkiä apuna käyttäen. Prison Breakiin lähdimme kovalla itseluottamuksella. Tavoitteemme oli päästä pois sellistä vain omaa loogista ajattelua ja järkeä käyttäen. Pohdimme, tsemppasimme toisiamme, uppouduimme peliin, mutta kaksi kertaa jouduimme apua kysymään. Selvisimme ulos, mutta vähän jäi taas hampaankoloon. Tehtävät olisivat olleet itsekin ratkaistavissa. Jälkipuinnit olivat kovat ja onhan se Truescapen kolmaskin peli Ghost Photolab mentävä kokeilemaan.

Useat tuttuni ovat kyselleet, että mikä tuo pakohuonepeli oikein on? Voiko sinne mennä lasten kanssa? Voiko sinne mennä kahdestaan? Oheisesta linkistä löytyy tarkempaa tietoa, mutta näin lyhyesti kerrottuna. Pakohuonepeli on seikkailupeli, jossa 2-6 henkilön peliporukan on selvittävä ulos lukitusta huoneesta. Peleihin voi osallistua myös lapsia, mutta ikäraja on yleensä 7-10 vuotta (Paitsi Hannibal K-18). Pelinhoitajamme kertoikin eräästä perheestä, joka oli ratkomassa Prison Breakia. Viimeiset ja ratkaisevat vinkit eivät tulleetkaan isältä tai äidiltä vaan perheen pienimmiltä. Pelit vaativatkin loogista ajattelua, nokkeluutta ja hyvää yhteishenkeä. Voimalla et saa muuta, kun laskun takataskuusi.

Kaksi pakohuonetta läpäistynä ja tässäpä ystävieni mietteitä Hannibalista ja Prison Breakista:

” Kaksi pakohuonetta vedetty läpi ja molemmat todella siistejä. Tulee juuri sellaista flow-meininkiä, mitä arkipäiviin pitää saadakin. ” 

” Kaksi hyvin erilaista huonetta läpäistynä. Prison Break sopii mielestäni kaikille melkeinpä vauvasta vaariin. Kannattaa kuitenkin tiedostaa, että osa pulmista on todella haastavia ja ratkaistavaa on todella paljon. Siinä riittää varmasti pähkäiltävää kokeneimmillekkin konnille.

Hannibal oli kokemuksena todella jännittävä, eikä missään nimessä sovellu kaikkein herkimmille. Muutenkin se tarjosi hyvin moniulotteisen pelikokemuksen verrattuna ihan perinteiseen pakohuoneeseen. 

Molemmat olivat todella hyvin järjestettyjä ja rekvisiitta oli korkealaatuista. Voin ehdottomasti suositella näitä molempia huoneita. Kumpi on sitten sopivampi, riippuu paljon pakoa yrittävän ryhmän rakenteesta.

Mukavaa vaihtelua ja nastaa aivojumppaa kaveriporukan arki-illan (ja myös viikonlopun) ohjelmaksi. Niin ja pakko mennä vetämään vielä se Ghost Photolab. “

Menkää ihmeessä kokeilemaan ja tarjoankin lukijoilleni hyvän ale-tärpin. Varaa peli tammikuun loppuun (31.1.2017) mennessä. (Pelin voit tietysti pelata myöhemminkin). Mainitse varausta tehdessä ” Esko Kyrön blogi-ale ” ja saat 20 euron alennuksen. Alennus koskee kaikkia kolmea peliä. 

Pelinhoitajamme kertoi myös liikuttavan tarinan vastarakastuneesta pariskunnasta, jotka olivat ratkaisemassa Prison Breakia. Vaikka he olisivat saaneet toistensa käsissä olleet käsiraudat pois, eivät he niitä halunneet ottaa. Yhdessä ollaan niin myötä- kuin vastamäessä.

Näinhän se menee ja eikun pelaamaan. Raudoilla tai ilman.

-Esko-

// Kuvat: Markus Suntila ja Sini Marttinen //

…on muuten rasittava vaiva, todella rasittava!!

Jätesäkki, teippirulla, jätesäkki, teippirulla, Burana, Panadol, jätesäkki, teippirulla. Näistäpä on viimeiset päiväni rakentuneet. Jätesäkit varmasti kanssani asustelevat vielä tovin, mutta toivon, että nuo Burana ja Panadol poistuisivat pois arjestani. Syön särkylääkkeitä äärimmäisen harvoin, mutta nyt on ollut pakko. Pakko ja paljon. Olen kärsinyt koko aikuisikäni jonkinmoisista selkävaivoista. Ajoittain on hetkiä, kun sukkien jalkaan laittaminen on mahdottomuus ja kävely muistuttaa laksatiiviyliannostuksen ottanutta henkilöä.

Juuri sopivasti ennen muuttoa liukastuin lenkkipolulla. Käytän talvella aina nastalenkkareita. Luotin hieman liikaa nastojen pitoon. Vetäsin peilijäässä olevan alamäen hieman liian kovalla itseluottamuksella, liukastuin, kaaduin ja selkään tuli pistävä kipu. Ajattelin, että sen on sitä samaa vaivaa, joka menee ohi Buranalla ja etureisivenytyksillä. Vaan, eipä ole mennyt. Muuton ja kantamisen hoidin särkylääkkeiden avustuksella. Tämä päivä on ollut ns. hieman tuskainen. En pysty istumaan ollenkaan, koska ylösnouseminen on lähes mahdottomuus. Täytyy olla koko ajan liikkeessä tai tehdä hölmönnäköisiä jumppaliikkeitä.

Jos ei ensi viikolla helpota, joudun kyllä menemään lääkärin tai fysioterapeutin pakeille. Suomalaisena miehenä sitä ei lääkäriin liian helpolla mennä. Tiedän kyllä mistä nämä vaivat ainakin osittain johtuvat. Olisi silloin nuorempana täytynyt ottaa ne valmentajan antamat lihashuoltoharjoitteet tosissaan. Eikä tehdä aina sitä samaa näennäisvenytystä. Kantapäät yhteen ja lähelle pakaroita. Näytti, että venyttelee. Usein puhutaan myös syvistä vatsalihaksista. Onkohan minulla semmoiset? Varmasti on, mutta oletettavasti hieman heikot ja niin syvällä, etten niiden olemassaoloa edes tunnista. Tunnistan kyllä nyt, kun selkärankani on aivan vinossa, koska keskivartaloni kontrolli on olematon.

Joogaa olen ajatellut. En sen trendikkyyden takia, vaan ihan täysin hyvinvointitarkoituksessa. Vartaloni on kirjaimellisesti rautakanki. Se oli vielä viisi vuotta sitten ihan hauska juttu, muttei todellakaan ole enää. Jooga saattaisi auttaa minua saamaan hieman liikkuvuutta lisää ja toivon, että vartalon liikkuvuusominaisuuksien ollessa kunnossa ei tarvitsisi enää koskaan miettiä, kuinka pääsen ylös autoni penkistä. En vaan kehtaa mennä joogatunnille. Nauravat minut pihalle, kun en yllä eteentaivutuksessa edes polviin.

Olimme tänään Jeren kanssa kuvailemassa Espoon Nokkalan majakalla. Oli muuten hieno paikka, suosittelen. Postauksen kuvassa istahdin lumipenkalle. Istahdin enkä päässyt ylös. En päässyt ylös ilman kuvassa esiintyvää alkavaa aurinkotervehdystä. Olihan taas ohikulkijoilla ihmeteltävää.

Onhan nämä selkävaivat nyt todella ärsyttäviä. Selkä, kun vaikuttaa ihan kaikkeen tekemiseen.

Muita selkävaivaisia linjoilla? 

-Esko-

// Kuva: Jere Lehtonen //