Perjantain vanhat: Sydän, ankkuri ja risti

Vastaus lopun kysymykseen: ”Tänään pääsit taas isin koululle…” Perjantain vanhana siis parin vuoden takaisia tunnelmia Lapsi mukaan töihin-päivästä. Silloin se järjestettiin ensimmäistä kertaa. Tänään oli kolmas vuosi ja koko ajan on lapsen oikeuksien viikon päättävä päivä nostanut suosiotaan.

Hyvä niin, koska onhan se varmasti lapsista mukavaa päästä katsomaan minkälaista siellä vanhempien työpaikalla mahtaa olla. Itsekin muistan, kun pikkupoikana pääsin kiertelemään Joensuun käräjäoikeuteen isäni kanssa. Ja pääsi lyömään sillä oikealla nuijalla pöytään. Langettamaani tuomiota en kyllä muista.

Allaoleva teksti voisi ihan hyvin olla tämän päivän tarinointia. Erotuksella, että pikkumimmi on itse jo tokaluokkalainen ja ruokalassa oli tarjolla uunimakkaraa. Niin ja taas sain olla todella ylpeä oppilaistani. Hienosti ottivat uuden tutustujan mukaan touhuihin ja cheer-heittoihin.

////

Viime perjantaina järjestettiin ensimmäistä kertaa Lapsi mukaan töihin-päivä. Toivon ja myös varmasti moni lapsi toivoo ettei tempaus jäänyt vain kertaluontoiseksi kokeiluksi. Asiasta kuultuani olin vakuuttunut, että haluan ensi vuonna koulutaipaleensa aloittavan F:n mukaan katsomaan ihan oikeaa koulupäivää. Onneksi otin mimmin mukaan, koska päivä meni aivan nappiin.

Aamulla kyytiin hyppäsi ihan koululaisen oloinen tyttö. Oli reppu valmiiksi selässä. Reppuun pakattu penaali, ulkohousut ja sisätossut. Mielikin oli niin hyvä ja odottava. Itseäni hieman jännitti kuinka F jaksaa istua paikallaan, koska minunhan oli hoidettava myös opetusvelvollisuuteni. Usein vanhemmat ja aikuiset keskustelevat, että kuinka se meidän lapsi on niin kiltti koulussa ja jaksaa istua monta tuntia omassa penkissään? Samaa minäkin mietin, koska F on vapaa-ajallaan kohtalaisen vilkas ja menevä mimmi, hyvä niin.

Sieltä se F otti nopeasti paikkansa eturivistä. Laittoi reppunsa tuolinselkämykselle ja aloitimme uskonnon oppitunnin. Siellä hän tökötti hiirenhiljaa paikallaan. Kuunteli, kun isi tarinoi ja opetti luokkaansa. Käsittelimme tunnilla erilaisia symboleja. Kysyinkin, että tietääköhän kukaan mitä tarkoittaa symbolit: Ankkuri, sydän ja risti. Eturivistä nousi pienen lettipään käsi, joka vastasi: ” Toivo, usko ja rakkaus.” Hymy ja ylpeys valtasi mielen. On minulla melkoisen fiksu pikkumimmi.

Välitunneille isi ei saanut tulla edes mukaan, koska F halusi leikkiä luokkani oppilaiden kanssa. Ja he leikkivät niin hienosti. Pari kertaa kävin ikkunasta kurkkaamassa ja siellä mentiin reppuselässä, leikittiin hippaa ja kiipeiltiin telineissä. Kyllä olin äärimmäisen ylpeä myös omista oppilaistani. Ottivat pienen kouluuntutustujan niin hienosti vastaan. Ruokailussakin minun piti mennä istumaan ihan eri pöytään kuin ison tytön, joka pisteli nugetteja suuhunsa ottamalla isommista esimerkkiä. Suklaavanukas meni hyvällä ruokahalulla. Siihen ei tarvittu edes esimerkin näyttäjää.

Päivän päätyttyä oli hellyyttävä katsoa, kun F halusi antaa halauksen jokaiselle luokkani oppilaalle. Ja ensimmäisen lause, kun hyppäsimme autoon oli: ” Milloin pääsen uudestaan isi sun kouluun?” Eli päivä oli varmasti kiva ja ikimuistoinen, kaikille. Kyselin äsken pikkumimmiltä päivän kohokohtia, ja ne olivat:

  • Välkällä oli niin kiva mennä repparissa.
  • Ruokalassa oli kiva syödä, kun sä olit eri pöydässä.
  • Omasta vaakunasta tuli hieno.
  • Oli kiva piirtää taululle.
  • Sun luokan oppilaat oli kivoja ja ne halus olla mun kaa.
  • Kaikki oli kivaa.

Ensi vuonna uudestaan ja mahdollisuuksien mukaan aiemminkin. Oli myös helpottavaa huomata, että kyllä se meidänkin tyttö jaksaa istua tarvittaessa tunteja paikallaan.

Kivaa iltaa!

-Esko-

////

Joululahjaidea äidille ja isälle


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Suomen Blogimedia ja Kärcher

Kurkkaan ikkunastani vehreälle pihalle. Näky voisi hyvin olla kuin Suomen juhannus, mutta ollaan jo yli marraskuun puolivälin ja joulu alkaa kolkutella ovelle. Ja sieltähän alkaa myös kolkutella se vuosittainen lahjaralli. Lähes joka vuosi päätämme perheemme kanssa, ettei tarvitse mitään ostaa. Aina se kuitenkin siihen lipsahtaa, että jotain tulee hankittua ja vuosien saatossa se antamisen ilo on jopa suurempi kuin niiden lahjojen saamisen.

Ja se kaikista vaikein asia onkin hankkia lahjoja isälle ja äidille. Isä, joka tietää aina saavansa uuden Mitä Missä Milloin-kirjan (Ohkohan vuodesta 1979 kaikki rivissä kirjahyllyssä?) Mummu eli hänen äitinsä sen aikaisemmin aina hankki, mutta mummun seuratessa joulun viettoa pilvenreunalta on tämän ”vakion” hankinta siirtynyt meille jälkipolville. Äiti se ei lahjoista oikein perusta. Lumipallokynttilöitä on edelleen polttamatta vuosien takaa ja pari vuotta sitten ostetut gollege-housut vielä käyttämättöminä kaapissa.

Tänä vuonna tämä Kärcherin kanssa tekemäni yhteistyö poiki minulle mielestäni oikein hyvän lahjaidean vanhemmilleni. Mietin, että haluan yllättää isän ja äidin. Mennä arkisena keskiviikkona töiden jälkeen kotiin. Kaivaa takakontista Kärcherin lattiapesurin ja puunata heidän omakotitalonsa lattiat. Niinsanottu ennenaikainen joulusiivous oli tosiasia. Eivät olisi isä ja äiti ikipäivänä osanneet odottaa, että heidän einiinsiivousorientoitunut poikansa saapuu yllätyksenä lattianpesuhommiin. Ja enhän minä niitä lattioita saanut, kun hetken huristella, ennenkuin äitini vahvalla murteellaan tokaisi: ”Annahan mie koitan.” Sen koommin en lattianpesuria enää käsiini saanutkaan.

Ja olihan se kyllä kätevää. Pesuri hoiti oikeastaan kaiken lähes itsestään. Ei tarvinnut kävellä ämpärin ja mopin kanssa ympäriinsä ja miettiä, että ostinkohan varmasti juuri tälle lattiamateriaalille tarkoitettua pesuainetta? Laitteen johto on riittävän pitkä ja lattia jää pesun jälkeen aivan kuivaksi. Sopi juuri hyvin vanhemmilleni, jotka suojelevat keittiön tuoretta lakattua parkettiaan, kuin aikanaan uutta autoaan. ”Iskä ei voi viedä sua tänään treeneihin, kun sataa vettä. Ei viitti uutta autoa heti liata.” No nyt ei liasta ollut enää tietoakaan, kun tuolla uudella pesurilla pääsi lattiat puunaamaan.

Kyllähän oikeat ja asianmukaiset laitteet tekevät jopa siivouksesta ihan hauskaa hommaa. Ja vaikka oma osuuteni lattianpesussa jäi paljon odotettua pienemmäksi oli oma kokemukseni tästä Kärcherin pesurista oikein positiivinen. Äitikin oli näemmä hyvin tyytyväinen. Ja olihan se myös samalla oikein mukava perheen yhteinen hetki, tämä lattiaoperaatio. Alussa meinasi hieman hermokontrolli pettää, kun aloimme lattianpesuria kasaamaan. Kaikki tulkitsivat ohjeita omalla tavallaan. Tämä plus perheemme päällepuhumiskulttuuri ja soppa oli jo kiehahtamassa. Onneksi laitteen käyttöönotto olikin melkoisen yksinkertaista ja suuremmalta katastrofilta vältyttiin.

Nyt kiiltää lattiat ainakin hetkisen aikaa. Siitäpä tämmöistä perhettä lähentävää joululahjaideaa. Oman lapsen suorittama siivous. Saa ottaa lahjaidealistalle. Kiitos Kärcher inspiraatioista ja todella paljon helpottavasta työkalusta.

-Esko-