Se on se sinkun sunnuntai-ilta. Jos vertaa parisuhteiden ja sinkkuelämän viikonpäiväskaalaa, niin kyllähän suurimmat variaatiot löytyvät ehdottomasti sunnuntaista. Sunnuntait ja varsinkin illat näin singlenä ovat kyllä ajoittain aivan todella tylsiä. Ja maksimoidaanpas vielä entisestään. Ulkona on säkkipimeää ja kalseaa. Ei edes se lenkkipolku jaksa loputtomiin kiinnostaa. Juuri tällä hetkellä kiinnostaisi laittaa sauna päälle. Ostaa saunajuomat kahdelle. Laittaa omenakaurapaistos uuniin ja saapua saunanraikkaana sitä nautiskelemaan. Yksin siitä jää ainakin kolmasosa syömättä. Ja olenko edes harkinnut tekeväni yksin suurta herkkuani omenakaurapaistosta, en ole, en.
Miten juuri sunnuntai-iltaisin iskee semmoinen olo, että kaikki muut elävät onnellisissa ja harmonisissa parisuhteissa? Hyggeilevät (en pidä sanasta) kotona kääriytyneinä ornamenttikuvioituun vilttiin. Jaloissa beiget villasukat ja käsissä lämpimät kaakaot täydellisesti vaahdotetulla maidolla. Vai onkohan se ihan semmoista? No, toivottavasti mahdollisimman monella olisi. Vaikka tässä elämä pääosin hymy huulilla rullaileekin, niin kyllähän aina ajoittain iskee hyvin vahvasti olo, että olisipa tuossa vieressä joku jonka niskahiuksia pyöritellä ja huonoille jutuille naureskella.
No, onhan se nyt ihan suoraan sanottava. Läheisyys ja toisen ihmisen kosketus on asia, joka antaa elämälle juuri sen viimeisen silauksen, joka tällä hetkellä puuttuu. Tai tämä on ainakin tämmöisen helsinkiläisen sinkkumiehen subjektiivinen kokemus. Lenkkipolku paikkaa paljon, ei tätä. Kunnon puinnit ystävien kanssa paikkaa paljon, ei tätä. Siivet, jotka Patrik Laine mainosti finaaliin paikkaa paljon, ei tätä. Puolen tunnin toiveikas kierros Tinderissä paikk…Ei, olen maailman huonoin Tinder-mies ja saanut siitä myös palautetta. Otan tämän palautteen vastaan suoraselkäisesti ja ymmärtäväisesti.
Tässä alkaa taas iskemään päälle se syksyinen kyynisyys ja jopa naurettava itseinho. Tulen varmasti viettämään elämäni kaikki sunnuntai-illat näin? Kaikki muut, mutten minä? Mikä minussa on vikana? En jaksa edes lähteä tapaamaan ketään, niistä kuitenkaan mitään tule. Olen jaksanut uskoa, että kyllä se joku jostain eteen tupsahtaa, kun sitä vähiten odottaa. Kauan sitä vähitenodottamista tarvitsee odottaa? Aah, nyt tämä alkaa kuulostamaan jo hienoisen epätoivoiselta. Ei Esko, ei semmoiseen tarvitse vaipua. Se on vain hieman tummanpuhuva marraskuinen sunnuntai-ilta meneillään.
Hauska viikonloppu takana, mutta ei olisi pitänyt kuunnella Herkimmät suomalaiset biisit- soittolistaa Tampereelta ajellessa. Nostaa miehelle tunteet pintaan…:)
Kivaa alkavaa viikkoa!!
-Esko-
// Kuvat: Amanda Aho //
“Mennään mummolaan viikonloppuna. Karismassa (kauppakeskus Lahdessa) on Elina ja Sofia esiintymässä.” Kyllä, Karismassa kävimme tänään ja siellä tosiaan olivat nämä kaksi herttaista pikkuTubettajaa Elina ja Sofia höpöttelemässä ja tekivätpä he hienon tanssiesityksenkin. F on seurannut tätä kaksikkoa tiiviisti Youtubessa ja sitä kautta he ovat tulleet itsellenikin jo tutuiksi. Se on muuten tuo mediakenttä hieman muuttunut nykypäivänä. Perinteinen televisio vs. Tubettajat. Lasten ja nuorten keskuudessa tämä taitaa mennä tuolle jälkimmäiselle ainakin omien havaintojeni mukaan melkoisen selkeästi. Pysyypä oman työni ja oman tyttäreni kautta tämä puoli yhdeksän uutisten vankkumaton kannattaja hyvin kartalla uusista tuulista.