Tämä on minun ikioma pienoinen mediani. Joskus täällä pohditaan syvällisiä asioita, joskus täällä pohditaan asioita hyvin kevyellä otteella. Joskus täällä vinkkaillaan hyvistä tuotteista tai kokemuksista. Joskus täällä tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin. Joskus täällä seikkailee mielikuvituskaveri Lumikki. Joskus kirjoitukset puhuttavat enemmän ja joskus vähemmän. Hyvä, että puhuttavat. Kommenttikentässäni on vallinnut pääosin todella hyvä meininki. Minulle on vakiintunut jo näin nopeassa ajassa mukava lukijakunta ja se on hienoa, se.
Vuorovaikutteinen kirjoittaminen on todella antoisaa hommaa. Moni teistä lukijoista tuntuu jo ihan virtuaalikavereilta. Nippe, Heli, Mummi, Muffin, Outi, TätiO ja olisihan teitä vaikka ja kuinka. Teidän avulla on löytynyt uutta sohvaa. Teidän avulla on voinut matkailla ympäri Suomea, teidän avulla on saatu paljon tukea ajoittain sirpaleiseen elämään. Vertaistuki puolin ja toisin on äärimmäisen palkitsevaa. Paljon olen teitä kasvotustenkin tavannut ja aina on yhtä mukavaa, kun ihmiset rohkeasti tulevat heittämään tarinaa. Turisemaan ihan niitä ja näitä.
Joskus olisi kiva järjestää joku lukijatapaaminen. Voisi keskenään keskustella rennossa ilmapiirissä ja syödä kakkua tai hampurilaisia. Tulisikohan sinne ketään vai söisinkö yksin koko valkosuklaajuustokakun? Tai Kinder-kakun. Siitä olen aina haaveillut, mutta ei ole vielä keittiöstäni semmoista putkahtanut. Sara Parikan Instastoriesissa semmoisen joskus näin ja se näky piirtyi verkkokalvoilleni. Kuulostaahan Kinder-kakku nyt ihan liian täydelliseltä.
Olenkin jo kysellyt täällä, jotta kuka sinä oikein olet, missäpäin Suomea kirjoituksiani lueskellaan. Nyt ajattelinkin kysyä seuraavaa asiaa. Vastauksianne on todella mukava lueskella, joten eikun viestiä paukkumaan.
Miten olet päätynyt lueskelemaan E2O-blogia?
Kivaa alkanutta viikkoa!!
-Esko-
Samaa matkaa me lähdimme. Samalla taksilla me lähdimme. Kädessäni olit ja se lämmin valo oli välillämme. Se lämmin ja tuttu valo, jota päivittäin katselen. Ajoittain naurattaa, ajoittain sitä katsoessa on suuri ikävä. Se valo lipui käsistäni. Perään yritin huutaa, muttei niitä huutoja kukaan enää kotikadullani kuullut. Sinne sinä lähdit. Takavalojen vilkkuessa menit niillä mustilla nahkaistuimilla. Uni ei meinannut tulla. Ystävilleni laitoin viestiä, että sinä löytyisit. Googlesta etsin tietoa, kuinka sinut takaisin käsiini saisin. Yksin minä olin, kaikkien tavoittamattomissa.