Nyt minä sen sain. Tuota esinettä olen etsinyt todella kauan. Sain täysin uniikin käsinmaalatun kappaleen. Oppilaani äiti sen minulle tilaustyönä teki. Olen pikkupojasta asti ollut viehättynyt maatuskoihin. Jotain koukuttavaa siinä on, kun kasaa ja purkaa, kasaa ja purkaa. Ja maatuska on mielestäni maailman hienoin esine. Tuo uusi mummelini saa varmasti paraatipaikan asunnostani.
Maatuska on saanut myös paraatipaikan vasemmasta kädestäni. Kirjoittelin aiemmin Eskon tatuointitarinoista ja lukaisin silloin kirjoitetun tekstin läpi. Pakko epäsuomalaisesti kehua hieman itseään ja taputtaa olkapäälle. Hyvä Esko, hienon kuvauksen olit tatuoinnistasi kirjoittanut. Ihmisellä on kuoret ja niiden sisällä uusia puolia. Se uloin kuori voi rikkoutua, mutta sisällä on aina uusia. Viimeisien vuosien aikana minun henkilökohtainen maatuskani on avautunut. Se on kasattu ja purettu. Se on kasattu ja purettu. Henkilökohtaisen maatuskani sisältä on löytynyt ihan uusia puolia. Ei niitä olisi sieltä koskaan löytynyt jos ei sitä ulointa kuorta olisi lyöty pieniksi sirpaleiksi. Henkilökohtainen maatuskani on taas kasattu. Kasvoilla vieno hymy ja silmissä elämää janoava katse.
Varmasti sen henkilökohtaisen maatuskani joutuu vielä useaan otteeseen tässä elämässä purkamaan, mutta nyt on tiedossa kuinka se kasataan. Kuinka palaset loksahtavat juuri oikeille paikoilleen. Maalipinta saattaa vuosien saatossa hieman rapistua, mutta kuulukoon se elämään. Yhtään palasta ei saa siitä henkilökohtaisesta maatuskasta koskaan kadottaa. Syvällä sisällä asuu aina myös se pieni maatuska.
Se kaikista tärkein, jonka ympärille ne suuremmat alkavat kasaantumaan.
-Esko-
P.S. Kylpylähommat on myös arvottu. Onnnneeeeaa voittajalle.
Sunnuntaina marssimme uimaan lempiuimahalliimme Hollollaan. Siellä punatiilisen kahvion seinässä silmääni iski iltapäivälehden lööppi, joka käsitteli digideittailua. Kuinka digideittailu on mullistanut puolison etsinnän. Vain yli-ihminen kelpaa. Tästähän minäkin