Näitä ei ehkä sinne Tinderin esittelyteksteihin kannata kirjoitella

Ei ole vielä eXrate sovellusta Play-kaupassa näkynyt. Mikä ihmeen eXrate? No siihen voi tutustua tässä kirjoituksessa. Tätä joudutaan ehkäpä vielä hetkisen aikaa odottelemaan. Minkäköhän moiset arviot itsestä tuonne kirjoiteltaisiin? Eilen meillä oli oikein hyvät juttutuokiot yhden naispuolisen ystäväni kanssa ja jotain kautta keskustelut johtivat ärsyttäviin piirteisiin, jotka ovat jossain syvällä minussa. Tiedostan ne itsekin ja eihän seuraavista nyt voi millään tasolla kovinkaan ylpeä olla. Vapaaseen kommenttikenttään eXratessa kohdalleni kirjoitettaisiin oletettavasti (varmasti) ainakin joitain seuraavista asioista.

  • Puhuu usein päälle ja ei malta kuunnella toisen ihmisen juttua loppuun asti. Tätä olen yrittänyt petrata. Hieman tässä osoitan syyttävällä sormella perhettäni. Kaikilla on aina mukamas niin paljon asiaa, että on sanottava nyt ja heti. Kakofonisia hetkiä nakkikeiton ja lihapullien ympärillä jo kirkkaasti yli kolmekymmentä vuotta. Ei sitä hetkessä korjata.
  • Kävelee aivan liian nopeasti ja kanssakulkijan on vaikea pysyä perässä. Totta, kävelen usein noin puoli metriä edellä. Itsestäni se tuntuu ihan luonnolliselta. Kanssani hieman vähemmän aikaa viettäneiden kanssa ei ehkä ihan yhtä luonnolliselta. Tässä asiassa kohdistan katseitani geeniperimääni. 189,5 cm pitkässä varressa on luonnollisesti aika pitkät jalat ja askelpituus on pitkähkö. Ei, tämä selitys ei mene läpi. Hidasta poika, hidasta.
  • Möllöttäminen, mikä ihmeen möllöttäminen? Tätä en itse kyllä aina edes huomaa. Kahviloissa ja ravintoloissa katseeni hakeutuu kuulemma helposti ympärillä olevaan toimintaan ja tapahtumiin. Möllöttämisen maksimointina teen tätä vielä suu auki. En kyllä ihan allekirjoita kyseistä toimintaa ja saattanee tuntua seuralaisesta hienoisen vaivaannuttavalta. Ja, sitten vielä ihmettelen niitä yksinäisiä sunnuntai-iltoja.
  • Ribsien sekä siipien ”barbaarimainen” nauttiminen. Miten niitä muka muuten voi syödä, kun suurella ja innostuneella intensiteetillä? On muuten ehkä huonointa ensitreffiruokaa ikinä. Eihän kovin moni kehtaa uudelle ihmiselle sanoa, että sinulla on muuten lihanpala etuhampaiden välissä ja parrasta valuu vähän medium-vahvuista siipikastiketta. Jos joku siitä mainitsee ja perään vielä pusut moiskauttaa niin tuskin jää vain ensitreffeiksi. 
  • Asiasta toiseen hyppääminen valoakin nopeammin. Keskusteluissani saatetaan käsitellä vähintään seitsemän eri aihepiiriä noin kymmenessä sekunnissa. Toinen on vasta siinä oman juttunsa virkkeen puolivälissä. Tämä asia on oletettavasti osittain saanut vaikutuksia arkityöstäni, jossa päivittäin opepöytäni edessä on kymmenen innokasta lapsukaista ja kaikille yrität olla läsnä mahdollisimman hyvin. Joku kertailee Sebastian Ahon maalikarkeloita ja toinen kysyy voisiko näyttää kuvan luppakorvakanistaan, kolmannella on nollaseiska lyijy lopussa ja viivotin katkennut ”vahingossa”.
  • Ja palataanpas tähän kävelyyn, romanttiseen kävelyyn. Itselleni on todella vaikeaa kävellä käsi kädessä. En edes tiedä miksi se tuntuu kohdallani niin vaikealta? En ole myöskään kovin suuri hempeilijä tuolla julkisilla paikoilla. Ei sitä hämähäkissä tarvitse elokuvateatterissa istua, mutta vähän olisi tässä kohdallani petrattavaa. Näin syvällisenä analyysina. Kodissani ei tuo läheisyys ole näyttäytynyt koskaan kovinkaan suuresti ja liekö on pikku-Eskon parisuhdemallioppaasta juuri tuo sivu repetytynyt irti.

En tiedä kannattaisiko näitä ainakaan sinne deittisovellusten esittelyteksteihin kirjoitella. Tai sitten samointein vain kaikki peliin. Ei tule sitten kenellekään yllätyksenä. Tämmöinen käänteinen sinkkuCeevee. Ja tämän(kin) kirjoituksen jälkeen ihmettelen edelleen parisuhdestatustani. Suu auki, möllöttäen.

Mukavaa iltaa!!

-Esko-

/// Kuva: Markus Suntila ///

Hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita

Kaiken surullisen uutisoinnin keskeltä pomppasi tänään iltapäivälehdestä myös yksi todella positiivinen uutinen. Lahdessa kivijalkafarkkukauppaa pyörittävä kaverini Aleksi on valittu kauppakeskus Redin uudeksi kauppakeskusjohtajaksi, wau! Hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Näin se vain menee. Tässähän sitä voi Aleksin tuntevana onnitella Rediä aivan loistavasta valinnasta. Aleksista olen jo aiemminkin kirjoittanut otsikolla Empaattinen ja hyvä ihminen. Sitä hän todellakin on.

Tänään tuli todella hyvä fiilis kaverin puolesta. Kovaan pestiin hyppää, mutta on varmasti täysin oikea kaveri tuohon rakoon. Redi on saanut osakseen aivan älyttömästi kuraa. Liian sokkeloinen, liian huono sijainti, liian sitä ja liian tätä. Somessa Redin parjaamisesta tuli jo hieman trendikäs juttu. Lähes poikkeuksetta jokainen siellä vieraillut kertoi kuinka sinne eksyy ja ulos ei löydä millään. 

Ei ihan helppo startti uudenkarhealle kauppakeskukselle. Itse olen Redissä vieraillut parisen kertaa ja en eksynyt. Hyvin löysin parkkipaikalta haluamaani kohteeseen ja löysinpä vielä autonikin sieltä parkkihallista.  Onhan se hyvin erilainen mihin me suomalaiset olemme tottuneet ja tämä se varmasti hämmensi ihmisiä melkoisesti. 

Todella suurella mielenkiinnolla seuraan mitä Aleksi saa aikaiseksi. Helppoa ei kurssin kääntäminen varmasti ole, mutta jotenkin uskon, että parempaan suuntaan lähtee hommat kääntymään. Kaikkea hyvää haluan hänelle tuohon varmasti haastavaan pestiin toivottaa. Minähän en liike-elämästä ihan kauheasti mitään ymmärrä, mutta uskoisin, että lämminhenkisyydestä ja ihmisläheisestä suhtautumisesta ei tuossakaan pestissä ainakaan haittaa ole. 

Ja tulipa tuossa lähipiiristä toinenkin positiivinen uutinen. Hyvä ystäväni sai jonkin aikaa myynnissä olevan asuntonsa kaupaksi. Sain siitä viestin ja tuli oikein kylmät väreet. Toisten hyvistä meiningeistä tulee itsellekin mahtava fiilis! Hyvä äijät! Onnea molemmille!! 

Hyvä tiistai!!

-Esko-