Nykydeittailun väistämättömät sudenkuopat

Pysähdyimme ystäväni Ollin kanssa Ideaparkiin syömään matkallamme Tampereelta Helsinkiin. Siellähän olikin paraatipaikalla suuri hääkakkukavalkadi esillä. Niitä ihastellessamme keskustelumme johtivat monien mutkien kautta nykydeittailun väistämättömiin sudenkuoppiin. Oletettavasti nämä eivät ole vain meidän miesten omissa pienissä päissämme pyöriteltyjä asioita. Vai miltä kuulostaavat seuraavat “totuudet”?

  • Liikaa viestejä
  • Liian vähän viestejä
  • Omaan päähän muokatut aivan tähtitieteelliset kriteerit mahdolliselle mielitietylle. 
  • Tapailun päätyttyä kumppaniin törmääminen ensimmäistä kertaa erinäisissä deittisovelluksissa. Hetkittäinen ”shokki” ja heti perään toteaminen. Niin, olenhan itsekin täällä.
  • ”Ghostaaminen” eli viestikumppanin täysin yllättävä katoaminen. Itsehän myönnän tätä myös harjoittaneeni. En ole ylpeä millään tasolla tästä taidosta.
  • Seuraava on parempi- ajattelumalli
  • Viime hetken perumiset odotetuille treffeille
  • ”Stalkkaus” ennen tapaamista ja sitä kautta rakennetut ennakko-oletukset ennen yhtäkään sananvaihtoa kasvotusten.
  • Tinder-jojoilu, joka johtaa usein tuohon viimeiseen ranskalaiseen viivaan.
  • Kyynistyminen 

Omalla tavallaanhan tämä on kuitenkin hyvin kiehtova elämänvaihe, joka varmasti saa ajan kuluessa ympärilleen ne kultaiset reunukset. Voi sitten hienoisella hymynkareella lueskella näitä kirjoitettuja juttujani. Eilen jostain Instagramin syövereistä iski silmiini teksti, joka meni jotenkin näin. ”…kun lopettaa rakkauden perässä juoksemisen, juokseekin se kiinni sinut.” Voi siis huoletta höllätä vauhtia ja pysähtyä paikoilleen.

Kuinka muuten tulkitsette tuon yhdessä kakussa esiintyvän portaiden yläpäässä istuvan neitokaisen ilmeen? Innokas, onnellinen, pitkästynyt…

Mukavaa sunnuntaita!

-Esko-

Nämä ovat todella tärkeitä asioita

Lotilan koulun piha Lahdessa. Olin aloittamassa neljättä luokkaa ja olimme juuri muuttaneet Joensuusta Radiomastojen kupeeseen. Pihalla tapaan uusia luokkakavereitani. Aikaa tästä tapahtumasta on kolmisenkymmentä vuotta. Tänään Jalkarannan uuden koulun piha Lahdessa. Pihalla tapaan tämän saman kaverin, johon silloin pikkupoikana törmäsin. Paljon on tapahtumia vuosien varrelle mahtunut ja ovathan näin pitkäaikaiset ystävät jotain todella hienoa. Voi sanoa tuntevansa toisen ihan kohtalaisen hyvin.

Juttu jatkuu aina siitä samasta kohdasta, johon viimeksi jäätiin. Pyrimme tapaamaan aamulenkin merkeissä lähes aina, kun vierailen Lahdessa. Aina juostaan sama Messilän lenkki, kuten tänäänkin. 

Tämän ystävän kanssa olen: 

  • Tehnyt paritöitä koulussa neljännellä luokalla.
  • Kulkenut samaa matkaa kouluun lähes joka aamu. Tulivat aina soittamaan summeria ennen tuntien alkamista.
  • Aloittanut koripallon Kasakkamäen koulun ulkokentällä kaksikymmentäseitsemän vuotta sitten.
  • Syönyt heidän koko perheensä lasagnet. Hänen isänsä sanoi, että saat Esko vähän maistaa. Oli taivaallista ja maistoin hieman enemmän. Loppuperhe söikin iltaruoan Mäkkäristä.
  • Polttanut ensimmäiset salatupakit Tiirismaan koulun metsikössä. Kyllä hinkattiin sormet juuriharjalla tarkasti ennen kotiin menemistä. Maistui muuten pahalle.
  • Leikkinyt ennen ajokortin saamista, että ajelemme rundia Lahdessa. Laitoimme penkit vierekkäin ja kuuntelimme musaa bassot jytkyen hänen huoneessaan.
  • Jäänyt kiinni aikuisten juomien varkaudesta. Jätimme kaapin oven auki ja tuolin siihen alle. Tuoli siksi, että yltäisimme. Ei vaatinut vanhemmilta kovin suurta salapoliisityötä.
  • Viettänyt ensimmäiset festarit Messilässä.
  • Käynyt orientoitumassa opiskelijaelämään molempien opiskelukaupungeissa Kajaanissa sekä Jyväskylässä.
  • Viettänyt kohtalaisen riehakkaat varpajaiset.
  • Jakanut lähes kaiken elämästäni. Saanut aina tukea ja ymmärrystä, aina.

Ystävät ja aamulenkki ovat asioita, jotka ovat itselleni todella tärkeitä asioita. Täällä Lahdessa on muuten aivan tajuttoman kaunista juuri tällä hetkellä. Lunta on varmaan joku puolisen metriä, wau!

Päässäni on legendaarinen Bulan hattu. Kuka muistaa?

-Esko-