Taaksepäin on turha tuijottaa

Kesäloma alkaa olla lopuillaan. Toivottavasti kesä ei kuitenkaan ole ohi, koska eihän työn alkaminen suinkaan tarkoita kesän päättymistä, ei. Tämä kesäloma tuli kyllä taas optimaalisen hyvään rakoon. Kevät oli jo toista vuotta putkeen melkoista meininkiä. Työpäivien jälkeen ei soiteltu kavereille vaan perheasioihin erikoistuneille lakimiehille. On tullut tässä vuoden aikana tutuksi kyllä useat eri ammattiryhmät. Ammattiryhmät, joiden kanssa ei toivottavasti tarvitse enää koskaan liiemmin asioida.

Kesäloma oli rentouttava. Kesäloma oli helpottava. Kesäloma, jolloin touhusimme pikkumimmin kanssa paljon. Leikimme, kiepuimme huvipuistoissa, uimme, tylsistyimme, otimme yhteen, pelasimme, kapinoimme arjen rutiineja vastaan ja lähdimme hetken mielijohteesta illan päätteeksi vielä sushibuffettiin tai hampurilaisille. Nyt on edessä syyslukukausi. Alkaa koulu ja alkaa arki.

Arki, jonka realiteeteista johtuen tapaamisrytmi muuttuu. Muuttuu ja ajoittain sitä miettii, olisinko voinut tehdä jotain toisin? Varmasti jotain, mutta lähtökohtaisesti vastaus on: En. Taaksepäin on enää ihan turha tuijoitella. Ihan turha. Nyt on rakennettava tästä kattauksesta mahdollisimman hyvä. Toivoa, ettei kattaus enää muuttuisi, koska harvoin sitä pöytäliinaa onnistuu edes taikuri vetäisemään niin, ettei yhtään kippoa tai kuppia särkyisi.

Syyslukukautta kohti lähden levollisilla ja hyvillä fiiliksillä. Töiden aloitus ei harmita lainkaan. Tuttuun paikkaan on helppo mennä. Tuttujen tyyppien kanssa on helppo lähteä jatkamaan sitä aloitettua duunia. Kesällä kirjoittelin hieman harvemmin, mutta arjen alkaessa varmasti taas sormet löytävät tiensä näppäimistölle totuttuun, vanhaan tahtiin. Hyviä juttuja on varmasti tulossa sekä päätyössäni, että tässä “sivutyössäni.” Elokuu tarjoaa vielä monia ja monia hienoja pimeneviä iltoja, joita voi tuolla uudella terassillani vietellä.

Elämää oppii ainoastaan elämällä. Kyllä, ajoittain kantapään kautta.

Kohti arkea! Mukavaa alkavaa viikkoa!!

-Esko-

Olen kyllä saamaton äijä

En päässyt sinne suunnittelemalleni etelän matkalle. En päässyt ja tästä ei voi syyttää ketään muuta, kun itseäni. Arvoin, arvoin ja sitten olikin jo liian myöhäistä. Kiitän teitä kaikkia, jotka jaoitte matkavinkkejä. Ennen kesälomani alkua lueskelin niitä ja selailin päivittäin lentoja sekä hotelleja. Kesälomani alussa oli mahdollisuus mennä. Oli mahdollisuus, jota sitten en käyttänyt. Suomen kesäkuun takia nopeiden lähtöjen hinnat olivat todella korkeita sekä matkakaverin työvelvoitteet estivät hänen lähtemisen. Ja en ole yhtään tyyppiä, joka matkailisi yksin. Noh, tästä oppii. Matka täytyy varata ajoissa eikä harrastaa tämmöistä typerää vatvomista. Oma saamattomuuteni kostautui.

No, onneksi pääsin kuitenkin loman viimeisillä metreillä ulkomaille, etelään. Niinkin kauas kuin Tallinnaan. Tallinnassa olen käynyt todella harvoin. Ainoastaan pelireissuilla ja yhden kerran noin kymmenen vuotta sitten päivän turistimatkalla.  Myös eilen olin Tallinnassa päivän todellisella turistimatkalla. Edestakainen matka maksoi kymmenen euroa. En ollut uskoa korviani, kun kuulin matkan hinnan. Kympin. En tiennyt, että matkustelu voi olla noin halpaa. Halpaa ja nopeaa. Tallinkin alus pyyhkäisi perille kahdessa tunnissa. Siinä kerkesi juuri hieraisemaan unihiekat silmistä.

Päivä menikin vain pyöriessä ympäri Tallinnaa. Nauttien hyviä edullisia ruokia ja juomia, joista päällimmäisenä jäi mieleen todella herkullinen mansikkapirtelö, nam. Ja olihan se käytävä myös siellä kaikkien hehkuttamalla Telliskiven alueella. Hieno oli. Karua ja kaunista käsi kädessä. Ajattelin, että siellä olisi ihan kauheasti ihmisiä. Ei ollut ei. Alue oli todella rauhallinen ja terassit olivat lähes tyhjiä. Ajankohta ja sää saattoivat kyllä vaikuttaa asiaan.

Illaksi sää parani ja pilvet kaikkosivat. Täyden auringonpaisteen saattelemana oli mukava palata takaisin Helsinkiin. Täytyy kyllä mennä piakkoin heittämään uusi reissu. Uusi reissu, joka sisältää myös yhden yöpymisen kohteessa. Kohteessa, jossa olisi varmasti paljon nähtävää.

Onko teillä jotain hyviä vinkkejä Tallinnaan? Jos tämä saamaton äijä saisi edes tuommoisen matkan varattua.

Mukavaa loppuviikkoa!!

-Esko-