Lähes päivälleen vuosi sitten olin jättänyt tarjouksen elämäni ensimmäisestä omasta asunnosta. Olin asunut hetkisen aikaa “eroyksiössä”, josta oli jo korkea aika päästä eroon. Korkea oli vuokra ja kovinkaan korkeat eivät olleet henkiset tunnelmat siellä Munkkiniemessä sijainneessa valkoisilla lautalattioilla varustetussa yksiössä. Lähes päivälleen vuosi sitten jännitin opehuoneessa välittäjän puhelua, mitä tarjoukselleni oli mahtanut tapahtua. Sitten saapui puhelu, siirryin tuulikaappiin puhumaan. Se alkoi sanalla valitettavasti. Kyllä, joku oli jättänyt täysin saman tarjouksen kanssani ja oli tehtävä nopea ratkaisu jatkotoimista. Ei muuta, kun spontaani valinta ja vähän lisää “taikinaa” tiskiin. Kului tovi ja saapui toinen puhelu. Siirryin tuulikaappiin puhumaan ja hetkeä myöhemmin olinkin ostanut asunnon.
Nyt on siis lähes vuosi asusteltu tässä rakkaassa minikaksiossani. Tämä vaan tuntui heti niin oikealta. Kirjoittelin silloin aiemmin otsikolla: Kuvia jo nyt rakkaasta asunnostani. Oli niin laadukkaat kuvat, että olihan niitä kierrätettävä myös tähän kirjoitukseen. Tuolloin olin siinä rakkauden alkuhuumassa. Kävin lähes päivittäin mittailemassa ja ihastelemassa ostostani. Teippasin lattiaan sohvan, tuolien, pöydän paikat. Seinällekin suunnittelin tarkasti television sijoittelun ja itseasiassa tällä hetkellä kaikki ovat juuri niillä hahmottelemillani paikoilla. Nyt on tuo alkuhuuma jo hieman tasaantunut. Enää ei jaksa päivittäin istua tuossa portailla ja ihailla ympärillensä. Vaikka ehkä pitäisi.
Asuinalue oli minulle jo entuudestaan hyvin tuttua. Koulu on lähellä, vaikken sitten koskaan olekaan siellä juhlasalissa todistamassa jouluevankeliumia. Leikkipuisto on tien toisella puolella. Kauppa on aivan vieressä. Keskustaan hurauttaa bussilla hyvällä säkällä noin vartissa. Työmatkani on aivan optimaalinen. Ruuhkaa vastaan noin kymmenessä minuutissa. Lenkkimaisemat alkavat melkein kotiovelta ja makuuhuoneen ikkunasta näkyy omenapuu. Tämä asunto on hieman erikoinen. Niin on omistajansakin, joten paljon meissä on samaa. Vastasaneerattu, uusilla huonekaluilla sisustettu uuden elämän saanut pienkerrostalokämppä, joten paljon on meissä samaa.
Vuokra-asunto, yksiö -> omistusasunto, kaksio. Asuinkustannukseni putosivat ja taloudellisestikin valinta on ollut siis oikea. Mitään yllättäviä kuluja ei ole tullut ja onhan nämä “uudet” kohteet melkoisen turvallisia hankintoja. Ainakin tämmöiselle täysin remonttitaidottomalle miehelle. Tänään muuten koin niin nolon tapauksen. Eilen asennutin uuteen autooni keskikyynärnojan sekä led-sisävalosarjan. Hienosti toimi ledit, mutta muut valot eivät toimineet. Ajoin töiden jälkeen autohuoltoon ja marssin päättäväisesti antamaan palautetta epäonnistuneesta asennuksesta. Huoltomies sanoi, että käydäänpäs katsomassa. Tuli autolleni ja klikkasi “vilkkuviiksen” valokatkaisijasta valot päälle. Olen kyllä joskus niin urvelo. Ajelin kotiin ja nauroin ääneen itselleni. Kunnon remontti- ja autoukkeli. Valot päälle!
Täällä asunnossa on järjestetty jo parit lastenjuhlat. Hyvin on tila riittänyt. Perjantaina olisi vuorossa ensimmäiset aikuisjuhlat. Toivottavasti tila rittää.
Minulle tämä asunto on juuri se Helsingin helmi!
-Esko-
Tässä on tullut vietettyä olosuhteiden sanelemana ehkä hieman normaalia enemmän aikaa kotona. Selailin viikonloppuna vanhoja kuvia ja marssin tuonne kylppäriini. Sehän näytti pesukonetta, äidin vanhaa jo vähän kauhtunutta mattoa, likapyykkiPAHVILAATIKKOA ja muutamaa kosmetiikkapurnukkaa lukuunottamatta lähes samalta kuin noissa kuvissa. Kuvissa, jotka on otettu juuri ennen muuttoani. Koti alkaa olemaan jo melkoisen hyvässä iskussa, mutta kyllähän tuonnekin voisi jotain piristysruiskeita kehittää. Jotenkin on tuo huone jäänyt vähän paitsioon.