Kuuma sinkkukesä, ihanaa!!

Kesämekkoja ja ympärillä surisee mehiläisiä. Kukat ovat puhjenneet täyteen loistoonsa, kuten myös kaduilla kepein askelin kulkevat ihmiset. Hormonit kehräävät kuin Mazdani kaksipistenolla voimanlähde. Mahtaakohan siellä silmäkulmassakin olla vähän normaalia enemmän pilkettä? Näin on moni sanonut. Kuuma kesä on sinkun parasta aikaa. Asia saattaa pitää paikkaansa, jos sen oikein oivaltaa.

Meikäläinen se on kyllä kummallinen ukkeli. Samoin se on tämä yksinelely vähän kummallinen asia. Aikaisempina vuosina koin lähes pakonomaista tarvetta löytää äkkiä itselleni parisuhde. Ja jos jonkin asian tässä on vuosien varrella huomannut, niin se olkoon tämä yksi, joka ei muuten pakottamalla rakennu. Ei sitten millään. ”Tulee jos on tullakseen” mentaliteetti on pikkuhiljaa tässä päähäni iskostunut.

On muuten iskostunut vähän liiankin vahvasti, koska minusta on tullut maailman laiskin yksinelelevä mies noin niinkuin vastakkaista sukupuolta kohtaan. Tinderistä katselen lähinnä, ketä tuttuja siellä mahtaa olla ja minkämoisilla kuvilla. Juuri tällä hetkellä en enää edes osaa kuvitella, että keittelisin aamusumppeja jonkin viehättävän, vienon aamuhymyn heittävän naisen kanssa. Tai, että minulla olisi joskus uusperhe, ehei. Niin kaukaisia kuvitelmia. 

Tämä aikakausi saa ihmiset tavoittelemaan jotain täydellisyyttä. Uskaltanen väittää, että tämmöistä täydellistä ihmistä ei tämä maapallo päällään kanna. Juuri tietylle ihmiselle oikea kumppani varmasti jossain vehreän koivun takana saattaa lymyilläkin. Tähän minäkin uskon ja murskaan päästäni ne vuosien saatossa aivan naurettaviksi pyörittämäni kriteerit. Hyvä, kiva, herttainen ja elämäntilanteeni ymmärtävä tyyppi tulkoon nykäisemään hihasta tuolla kesäfestivaalitantereella jos uskaltaa. Parran takaa saattaa paljastua ihan mitä vaan. 

Niin vielä siitä yksinelelyn kummallisuudesta. Tähän vapauteen jää jollain tavalla koukkuun. Saa päättää täysin omasta elämästään. Voi tehdä kaiken juuri niin kuin huvittaa. Haluanko jäädä siihen enää enempää koukkuun? Vai täytyisikö sitä vetäistä semmoinen ihan rehellinen kuuma sinkkukesä ja katsoa mihin se johtaa? Ei minusta semmoiseen taida olla, joten jatketaan tällä, mutta aktivoidutaan nyt edes pikkuisen.

Kuuma kesä, ihanaa!!

-Esko-

// Kuva: Jere Lehtonen //

Perjantain vanhat: Leikitäänkö Kyröä?

Sitä nämä nimihommat tupsahtivat mieleeni, kun Mörköä etunimiehdokkaaksi oltiin mediassa pohdiskelemassa. Mörkö Kyrö, kaunista.

//// Kyllä se on elämä hieno asia, ja opehuoneen sohva. Aina voi oppia uutta ja oivaltaa asioita ihan uudelta kantilta. Tänään tämmöinen välähdys syntyi opehuoneen vihreillä sohvilla. En ole koskaan aiemmin miettinyt sukunimeni perimmäistä tarkoitusta. Sukunimeni, joka ei suoraansanottuna ole mielestäni kovinkaan kaunis, Kyrö. Teinipoikana joku kaveri keksi, että muutamaa kirjainta muuttamalla se taipuukin suomen kielen rumimmaksi sanaksi. Jep, jep, juuri siihen, joka saattaa ilmestyä otsaan liikenneruuhkassa tai kassajonossa, edellä olevan maksaessa kolikoilla ja pahimmassa tapauksessa persimonitkin on unohtunut punnita. Kyrö ottassa.

Kyröjä on lähihistoriassa ollut lehtien palstoilla hyvinkin kirjavilla suorituksillaan. Kari-Pekka veti niinsanotusti omaa hiihtoa Lahdessa vuonna 2001. (ei sukua) Heidi nappasi Seinäjoen Tangomarkkinoiden kakkossijan vuonna 1993 ja lauloi nuoresta iästään huolimatta itsensä suomalaisten sydämiin. (ei sukua) Lähiaikoina ehkäpä suurin Kyröjen esilletuoja, hieman eri valossa on ollut Isokyröläinen yritys. Heidän brändinsä on nostanut sukunimeni suureen kukoistukseen. Vieraillessani kesällä heidän pääkallopaikallaan Isossakyrössä tunsin suurta ylpeyttä, että sukunimeni komeilee toimitilan seinässä, kaksi metriä korkeilla kirjaimilla.

Niin, tänään tuli niillä vihreillä sohvilla puhetta siitä, että mitäs tuo Kyrö oikein mahtaa tarkoittaa? En ollut koskaan sitä selvittänyt ja Googlehan tiesi kertoa, että sanan vanha merkitys tarkoittaa kätköä tai piiloa, ainakin Ylitorniossa. Elämän suuri pieni oivallus siis tälle päivälle. Esko Sakari Kätkö. NakkiKyrö. Esko Sakari Piilo. Leikitäänkö Kyröä? GeoKyröily. Kyrö on muuten leikki, joka säilyttää suosionsa takuuvarmasti vuodesta toiseen. On myös yksi tyttäreni ehdottomia suosikkileikkejä. Pikkupoikana menin niin hyvään kyröön, ettei veljeni ja serkkuni löytäneet minua kahteen tuntiin. Siellä kökötin mummolan yläkaapissa sikiöasennossa toista tuntia. Ilman huutelua ja potkimista olisivat muut Kyröt minut sinne kyröön jättäneetkin. Kyllä minä niin mieleni pahoitin siellä komerossa istuessa. (sukua ja toinen ”etsijöistä”)

Nimi, se on jotenkin niin itsestäänselvä asia, ettei sitä oikein ikinä sen enempää pohdiskele. Onneksi tuli puheeksi, niin osaapa sitten seuraavalla kerralla kertoa mitä se Kyrö oikein mahtanee tarkoittaa. Sukunimeni on myös ulkomailla aika hankala kirjoitettava ja aikanaan hotellikortissa lukikin Esco Kirde. Esko ceellä, olisiko siinä uusi hittinimi? Miksi muuten aina Fafasissa (hyvin kansainvälinen ravintola, jossa kassalta huudetaan nimi annoksen ollessa valmis) heidän kysyessä nimeäni muutun silmänräpäyksessä oman elämäni kosmopoliitiksi ja väännän nimeni jotenkin näin: Escou. Se on Esko, Esko Kyrö.

Mene kyröön, minä lasken!

Oletteko tutustuneet oman sukunimenne alkuperään?

-Esko-

// Lähde: Google -> vastaukset.fi // ////