”Täällä ihmiset nauttivat elämästä.” Näin kuvaili ystäväni Berliiniä. Paikkaa, josta eilen kotiuduin neljän päivän minimatkaltamme. Tuo alun lausahdus pitää aivan täysin paikkaansa. Varsinkin Itä-Berliinissä, jossa majailimme oli aivan älyttömän leppoisa ja mahtava tunnelma. Siellä pääsi toteuttamaan täydellisesti matkamme ykköstavoitetta, eli istuskelua ja ihmettelyä. Niin ja tietysti uuden herkkuni Döner-kebabin mutustelua. Taisi mennä noin kolme per päivä.
Berliini on todellinen kahden variaation kaupunki, jossa yksi metromatka kuljettaa sinut täysin erilaisiin tunnelmiin. Toiselta puolelta löytyy viiden tähden hotelleja, luksusliikkeitä, arvokkuutta ja glamouria. Toinen puoli tarjoaa elävää katukulttuuria, ympärivuorokauden avoinna olevia klubeja ja juuri minun silmääni miellyttävää rosoisuutta. Kaupungissa on varmasti, ihan varmasti jokaiselle jotain. Ongelmana tietysti se, että Berliini on todella suuri ja reissua kannattanee hieman suunnitella etukäteen. Kiitos taas teille kaikille, jotka vinkkejä annoitte. Eihän neljässä päivässä ehdi läheskään kaikkea, mutta kyllä me jotain näimme ja ennenkaikkea koimme minilomamme aikana. Jäi kuitenkin sen verran hampaankoloon, että täytyy mennä vielä uudemman kerran.
Yhden hienon kokemuksen tarjosi Berliinissä asuva kaverinkaveri (nyt voisi sanoa jo varmasti kaveriksi). Perjantaina paikanpäällä oli sekalainen sakki suomalaisia ja kokoonnuimme yhdessä viettämään iltaa. Söimme mahtavaa korealaista ruokaa ja kävimme hieman pyörähtämässä paljon puhutussa Itä-Berliinin yöelämässä. Kyllä, nyt ymmärrän miksi vilkas yöelämä mainitaan usein tästä paikasta puhuttaessa. Tämänkin kappaleen voi päättää lauseeseen. Jokaiselle on varmasti, ihan varmasti jotain.
Kaupungin historia on todella tapahtumarikas ja ei ole varmasti kovin moni eurooppalainen pääkaupunki kokenut ihan samanlaista menneisyyttä. Lueskelin hotellihuoneessamme paikan historiankäänteistä ja paljon osuu tapahtumia ihan muutamien vuosikymmenten taakse. Historian hirveyksiä kävimme katselemassa Branderburgin portin kupeessa sijaitsevassa Holokaustimuseossa. Museon yläpuolella on karu yli 2700:sta betonipaasista koostuva muistomerkki.
Puhutteleva paikka ja puhutteleva oli näyttelykin. Hiljaiseksi, hyvin hiljaiseksi veti huone, jossa oli kauheuksien keskellä olleiden ihmisten kirjoittamia skannattuja kirjeitä, postikortteja ja katkelmia niistä. ”Emme tule enää koskaan näkemään…” 12-vuotiaan tytön kirje päättyi noihin sanoihin. Museosta ulos kävellessämme siellä betonipaasien seassa oli hämmentynyt olo. Hämmentynyt ja avartunut.
Huh ja takaisin vuoteen 2018. Tuossa mainitsin, että lueskelin hotellilla kiinnostuneena Berliinin lähihistorian tapahtumista. Samalla olisi voinut tietysti lueskella myös kaupungin kauppojen sunnuntaiaukioloajoista. Olimme suunnitelleet kauppakeskuksiin tutustumista tietysti sunnuntaille. Metrosta noustuamme melkoisen nopeasti selkeni, että ei saksalaiset sunnuntaisin shoppaile. Ja ei shoppaillut kaksi suomituristiakaan. Tämän ”pettymyksen” selvitimme seuraavalla kaavalla.
TOTEAMINEN: ”Eihän nää perhana oo auki!…” ”Katotko nää Berllinin sunnuntaiaukioloajat?”…
PETTYMYS: ”Siis mitä ihmettä! Voi ja aaaah! Sunnuntai on paras shoppailupäivä.”
TODISTELU: ”Itseasiassa en kyllä oikeasti tarvitsekaan mitään. Mulla on jo vähän liikaa kenkiä ja vaatteita. Ei ne edes mahdu minnekään.”
ASIAN HYVÄKSYMINEN: ”Rahat säästyivät ja kivahan täällä on vain kävellä ja ihmetellä. On Tukholmassakin Footlocker…”
Itse olen toitottanut usein etten ole mikään matkustelija. Tässä asiassa on nyt pakko vetää hieman takaisinpäin. Olen ollut vain laiska lähtemään minnekään. Tämäkin reissu todisti taas vanhan, maailman kuluneimman fraasin todeksi: ”Matkailu avartaa!” Se on täysin totta. Pienikin matkailu.
Kiitos Berliini! Olit mahtava!!
-Esko-
P.S. Yritin tiivistää kirjoituksen lyhyeksi ja pakko vielä laittaa loppuun listaus muista kohokohdista: vastapuristettu appelsiinituoremehu, ihmisten sosiaalisuus ja hyväntuulisuus, Saksa vs. Ruotsi jalkapallo-ottelun lisäaikamaali ja kaupungin sekoaminen, hotellimme sijainti, täysin samoilla reissutavoitteilla mukana ollut matkaseuralainen…
Viimeksi olen käynyt Tukholmaa pidemmällä vuonna 2010 ja silloin Barcelonassa. Vihdoin huomenna koittaa se hetki, että minäkin pääsen ottamaan sen jo klassikoksi muodostuneen kuvan siitä Oak Barrelista. Sen kyllä teen, ihan varmasti. Lähdemme siis ystäväni Ollin kanssa juhannuksen viettoon Berliiniin. Tuonne kaikkien hirveästi hehkuttamaan kohteeseen. On kyllä niin mukava mennä ihan oikeaan lentokoneeseen. Täytyy nousun aikana muistaa jauhaa purkkaa, ettei mene korvat lukkoon. Tai pyytää lentoemännältä Mikki Hiiren korvat. Ehkei niitä enää tämänikäisille anneta.