Se on tämä vanhemmuus ihmeellinen asia. Välillä tuntuu, että hoitaa hommansa aivan päin seiniä ja mistään ei tahdo tulla yhtikäs mitään. Nyt kesällä loma mahdollistaa säännöllisen tapaamisrytmin pikkusankarin kanssa ja yhteinen aika saa isäitseluottamuksen nousemaan hellelukemiin. Pohjimmaisena ajatuksena tuleekin aina muistaa ja muistuttaa itselle, että olen aina maailman paras isä omalle lapselleni. Oli tilanne mikä tahansa.
Eilen F sai vieraakseen kaveruskaksikon Lahdesta. Heput olivat jo kauan suunnitelleet lomayöreissua Helsinkiin. Nyt se saatiin toteutettua ja hyvä niin. Oli aivan älyttömän kiva seurata typyjen touhuilua. Kaikki pitivät huolta toisistaan. Remutessa tulleet haavat paikattiin yhdessä. Yksi laittoi laastarin ja toinen lohdutti, pitäen kädestä kiinni. Hymyä toi huulille ainakin seuraavat asiat:
- Se ilon määrä, kun Z-juna Lahdesta saapui raiteelle seitsemän.
- Se ilon määrä, kun onnistuin Lintsillä pussittamaan koriksessa kaikki kolme palloa. En ole koskaan ennen onnistunut. Hyvät kannustajat.
- Se ilon määrä, kun TuttiFrutti- onnenpyörässä valomato pysähtyi juuri siihen meidän numeron kohdalle. Olen elänyt illuusiossa, että ei noista voita koskaan. Nyt olimme kilon makeisia rikkaampia.
- Se ilon määrä, kun yläkerran naapuri luovuttikin meille saunavuoronsa, kiitos.
- Se ilon määrä, kun vihdoin ja viimein löytyi se oikea nukkumisjärjestely. Ei muuten lapsia paljon neliöt kiinnostaneet. Minikotini palveli vallan mainiosti.
- Se pettymyksen määrä, kun ei voitukaan olla Hesassa enää toista päivää.
Ystävät ne ovat tärkeitä. Isoilla ja pienillä.
Huomenna onkin sitten pakkailuilta, koska lauantaina tämä herra pääsee pitkästä aikaa aurinkolomalle. Ja sitä on todellakin luvassa. Yli kolmeakymmentä näyttää Supersää jokaiselle päivälle.
Kivaa iltaa!!
-Esko-