Viikonloppuisät, samassa veneessä…

Olen niin yksin tämän asian kanssa. Ei kenellekään muulle ole näin tapahtunut. Ei kenestäkään muusta ole varmasti tuntunut tältä. Vai, onko kuitenkin? Vastoinkäymisten iskiessä vasten kasvoja, siinä akuuttivaiheessa tuntuu juuri tuolta. Ei näe ympärillä juuri mitään hyvää tai valoa. Omissa mustissa hetkissä suurta apua tarjosi vertaistuki. Oli todella voimaannuttavaa keskustella asioista kavereiden kanssa, joilla oli samanmoisia kokemuksia. Monta kertaa olen tämän Jukan kanssa tehdyn faijakornerin katsonut. (Oli muuten blogini toinen postaus…) Nyt sitä voi katsella jo hymy huulilla. Loistava heppu tuo Jukka.

Hiljaista vertaistukea voi saada myös muualtakin kuin ystäviltä. Arvostan suuresti ihmisiä, jotka ovat niistä elämän varjopuolista julkisuudessa puhuneet. Jannika B, Lotta Näkyvä, Aku Hirviniemi…Elämä on elämää ja ihan kenelle tahansa voi tapahtua ihan mitä tahansa. Lohdullista on aina se, että kuka tahansa voi palata takaisin vahvana. Ihan todella vahvana. Apua on tarjolla. Apua täytyy osata hakea. Toivottavasti nämä julkisuuden henkilöiden rohkeat ulostulot madaltavat ihmisten kynnystä hakea apua. Ei kenenkään tarvitse olla siellä harmaassa maailmassa yksin. Värit saa kyllä palautumaan. Tahtoa, voimaa ja ulkoisen kimmokkeen se usein vaatii.

Menneellä viikolla Iltasanomista iski silmiini juttu, jossa esiintyi hauska mies. Palindromien ja puujalkavitsien sankari, maisteri Simo Frangen kertoi rehellisesti muuttuneesta elämäntilanteestaan. Jutussa vilisi itsellenikin hyvin tutut kaupungit ja sana viikonloppuisä. En tiedä maisterin eron taustoista mitään. Minun ei tarvitse tietää maisterin eron taustoista mitään. Sen tiedän nyt, että Simon kanssa ollaan samassa veneessä. Viikonloppuisät. Tämä lainaus on Frangenilta nostettava: “Otetaan irti ilo niistä hetkistä, kun on mahdollista…” Kyllä, juuri näin. Ilo irti ja elämä kantaa. Niin ja oma palindromisuosikkini on ehdottomasti: Tavat sinua kaunistavaT.

Paljon olen itsekin saanut viestejä minulle tuntemattomilta ihmisiltä. He ovat kiitelleet, kun olen elämääni ja sen kiemuroita täällä kirjoituksissani avannut. Ovat peilanneet tapahtumiani omaan elämäänsä ja saaneet siihen valoa ja väriä. Se tuntuu ihan mielettömän hyvältä. Vertaistuki, tavalla tai toisella on todella arvokasta. Sitä on tärkeä saada ja sitä on tärkeä antaa.

Onpa ollut taas melkoisen hieno päivä, vaikka vähän syvällisempiä tuli tuossa lenkkipolulla pohdiskeltua.

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen Lähde: is.fi (Iltasanomien verkkosivut //

Hattaraa tarjoava hupiukkoisä!

Tästä samasta tunnelmasta ja hetkestä olen kirjoittanut jo vaikka kuinka monta kertaa. Tulen varmasti kirjoittamaan tästä vielä vaikka kuinka monta kertaa. Ovi sulkeutuu ja pikkuheppu lähtee. Takapenkille jäi tällä kertaa kaksi piirrustusta ja puoliksi syöty välipalapatukka. Nappasin patukan ja söin sen itse pahimpaan nälkääni. Hyviä nuo Elovenat. Vaikka päässä on rekisteröitynä asia, että kukaan ei häviä mihinkään ja kohta taas näemme. On tuo hetki aina yhtä vaikea. Autonrenkaat kohti kotia, pari nielaisua, kova puristus ratista ja tuttu musalista soimaan. Hänellä on kaikki hyvin, minulla on kaikki hyvin. Tähän uskon.

Jokaista asiaa voi tässä maailmassa varmasti lähestyä myös positiivisen ajattelun kautta, joten lähestytäänpäs tätäkin. Optimitilannehan olisi varmasti hieman toisenlainen, mutta olen todella onnekas, että ammatinvalintani on opettaja. Lomia on tasaisissa sykleissä, joka mahdollistaa pidempien aikojen viettämisen miniperheenä. Ajoittain lyhyemmän työpäivän sattuessa voin huristella viettämään arvokasta isä-tytär-aikaa. Aikaa, jonka viettäminen oli aluksi minulla melkoisen hakusessa.

Ydinperheen isänä olo vaati harjoittelua. Etävanhempi-isänä olo vaati harjoittelua ja varsinkin nyt harvemmin lastaan tapaavana vaatii entistä enemmän harjoittelua, tai ehkä enemmänkin totuttelua. Rajat ovat rakkautta. Sen tietää jokainen vanhempi. Etävanhempana tuo oma päänsisäinen kasvattaja kokee helposti kolauksen. Tai ainakin minulle näin tapahtui. Tunnistin ja ajoittain tunnistan sen edelleen. Joistain asioista lipsuu helposti, tiedostaen koko ajan, että näin ei tulisi toimia. Välillä mietin itsekin. Ole nyt Esko se jämäkkä faija. Elä ole mikään hattaraa tarjoava hupiukko. No, kun itsekin tekee välillä mieli viikonloppuisin ja lomilla vetää sushia sängyssä ja perään iso säkki karkkia.

Syysloman startti oli oikein onnistunut. Hauskaa ja touhuntäyteistä meininkiä. Reisirintamalta tuli myös huojentavia uutisia. Vamma paranee ilman leikkaushoitoa. Kärsivällisyyttähän se vaatii, mutta sitähän minulta tunnetusti löytyy, eikun…Kiteyttetynä tähän loppuun. Silloin, kun lapseni hymyilee. Näyttää minulle koko tunnearsenaalinsa ja on onnellinen. Silloin minäkin olen onnellinen. Ei minulle isänä ja vanhempana mikään muu merkitse yhtään mitään.

Tämmöisiä ajatuksia nousi tänään tuolla syksyisellä moottoritiellä.

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen, Pasi Salervo //