YHDESSÄ TÄSTÄ SELVITÄÄN

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Babler ja Stone’s Ginger Joe

“Urheilullisesti suuntautuneiden kulttuuriteollisuuden edustajien seura. Tolperointia jo vuodesta 1991.” Näin esittelee itsensä koripallojoukkue Hedelmäkori. Joukkue muuten valittiin vuonna 2009 City-lehden äänestyksessä Kaupungin parhaaksi korisjengiksi. Uskoisin, että valinta ei muodostunut ainoastaan pelisuoritusten perusteella. Näin kuvaili joukkueen jäsen Tidjan Ba voitokkaan tunnustuksen jälkeen City-lehdessä: “Kun joukkue koostuu pääasiassa muusikoista ja näyttelijöistä, voi olla varma, että ilmaisu kentälläkin on melko originellia. Sitä voisi kutsua jopa runoudeksi.” 

Tuo Tidjanin lausahdus kuvastaa oikein hyvin joukkuetta, jossa minullakin on nykyään ilo palloilla. Ei niinkään ne täydelliset hyppyheitot. Ei niinkään ne täydelliset pelikuviot. Joukkueen vahvuus piilee loistavassa yhteishengessä, rennossa meiningissä ja ajoittain todella runollisissa suorituksissa. Hedelmäkorin harjoitukset pitävät sisällään juuri sitä, mitä nykyään joukkueurheilulta haluaa. Hiki päälle itselleen rakkaan lajin parissa ja vieläpä oikein mukavassa seurassa. Aina sieltä lähdetään kotiin hymy huulilla, päättyipä pelit ihan miten tahansa. Yhdessä tästä selvitään, onkin yksi joukkueemme kantavia teemoja. Uusien joukkuehuppareiden hihaan painatettiin toinen kantava teema: Heittämällä ohi! Ei ehkä se perinteisin lausahdus koripalloilijan suusta.

Olen pelannut koripalloa lähes koko ikäni. Pukukopeissa on tullut kasvettua ja sieltä on tarttunut mukaan erittäin tärkeitä ohjenuoria tänne elämäntaipaleelle. Auta kaveria. Kukaan ei pärjää yksin. Älä koskaan luovuta. Yritä rohkeasti. Luota itseesi. Älä istu vahingossakaan sen kokeneimman pelaajan vakiopaikalle. Urheilu on vain urheilua. Aktiiviuran päättymisen jälkeen eniten jäi kaipaamaan juuri sitä joukkueurheilun tarjoamaa yhteisöllisyyttä. Onneksi on löytynyt Hedelmäkori, joka täyttää tätä tyhjiötä enemmän kuin hyvin. Olen joukkueen nuorimpia pelaajia ja arvostan suuresti joukkueemme iäkkäämpiä sankareita. Seuraava lause heitä varmasti hyvin kuvastaa: Todella hyviä äijiä. Iät ja tittelit eivät kuulu tämän joukkueen pukuhuonekeskusteluihin.

Tämä joukkue tekee asioita hieman eri tavalla, kuin ne ihan perinteiset korisjengit. Yksi tämän päivän aktiivipelaajista värvättiin aikanaan mukaan, kun oli eksynyt väärään hissiin ja väärälle kentälle. Ei muuta, kun mukaan vaan. Siinähän sitä tutustuu ja löysipä kaveri siitä itselleen uuden harrastuksen. Vaikka yleisesti ottaen tähän joukkueeseen ei ihan niin vain pääsekään mukaan. Tidjan kertoo tästäkin mainitsemassani City-lehden jutussa: ”Joukkueen pelipaitaan ei valitettavasti sujahdeta aivan mutkitta. Kummin lisäksi uusi jäsen tarvitsee arvovaltaisen presidentin hyväksynnän, ja mikä vaikeinta, pelaajan on oltava Tidjanin sanoin ”hyvä ihminen”. Lieneekö tuo hyvyys osasyynä siihen, että HeKo on kysytty pelivastus myös rakkaassa etelänaapurissamme Virossa. Se, että kaikki pelaajat ovat palanneet korisreissulta hengissä kotiin, onkin Tidjanin mukaan joukkueen suurin saavutus. Tosin kerran eräs pelaaja ei muistanutkaan hypätä laivasta pois kotisatamassa, vaan havahtuminen tapahtui edestakaismatkan jälkeen Tallinnassa.”

Tämä joukkue järjesti viime harjoituksissa myös hieman tavanomaista uhmaavan kolmoskisan. Ei ollut niitä liikuntasaleista tuttuja tötsiä, mutta onneksi minulla oli tämän yhteistyön puitteissa saatuja Ginger Joen alkoholittomia inkivääriolutpulloja mukana. Hyvin hoitivat tötsien roolia. Pullot pystyyn kentälle ja palloa ilmaan. Hedelmäkorille tyypilliseen tapaan voittoon riitti yksi onnistunut kolmonen. (Tästä lisää Instagramissani.)

Treenien jälkeen tarjoilin joukkuekavereille vähän Ginger Joen alkoholitonta inkivääriolutta. Ja hyvin näytti maistuvan. ”Onko mullekin?” ”Eikö oo enää yhtään?” ”Oliko muka viimeinen?” Ja onhan se tähän loppuun todettava. Juuri sopiva urheilujuoma tälle hieman erikoiselle ja erilaiselle koripallojoukkueelle. Raikas, maukas ja hienoisesti tavanomaista uhmaava. Aivan, kuten kuuluu Ginger Joenkin slogankin: Defy Ordinary! 

Heittämällä ohi ja yhdessä tästä selvitään. Yhdessä on mukava viettää myös tulevaa ystävänpäivää. Olisiko tänä vuonna teemana vaikkapa jokin tavanomaisesta poikkeava tekeminen? Olisipa muuten hyvä idea!

-Esko-  

// Kuvat: Tidjan Ba, Lähde: City-lehti (https://www.city.fi/ilmiot/kaupungin+paras+2009/3200) //

Oi Tampere!

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Babler ja Visit Tampere

Tampere on kaupunki, joka on ollut aina suhteellisen lähellä asuinkaupunkejani. Kuitenkin se on jäänyt kovin etäiseksi. Pikkupoikana tuli käytyä jääkiekkoa pelaamassa Hervannan halleissa, jotka muistaakseni olivat jotenkin maan alle sijoitettu. Tupsukorvat voitettiin aina, kirvesrinnoille hävittiin.

Hieman isompana poikana tuli kesäisin käytyä Delfin basket-turnauksessa pelaamassa koripalloa. Muistan, kun sain parhaan pelaajan palkinnoksi Kummelin t-paidan (aika relevantti valinta). Harmi, kun on hävinnyt. Ja vielä isompana poikana tuli Pyynikin palloiluhallissa pelattua ihan tosissaan tuota samaista koripalloa. Urheiluun siis vahvasti tiivistyi siteeni tähän sisämaan helmeen.

Lähiaikoina on Tampereella tullut käytyä todella usein, joskin visiitit ovat pituudeltaan muutamia minuutteja. Viime viikonloppuna oli todella kiva viettää Tampereella koko viikonloppu ja olipas sinne paikanpäälle järjestetty jos jonkinmoista aktiviteettia. Pieni paikallisoppaani oli hyvin arvokas, koska hänen avullaan ei tarvinnut ihan joka paikkaan navigaattorin avulla siirtyä. Ihmisnavigointi toimi oikein mallikkaasti tai ainakin kohtalaisesti. Ainiin, unohdin sanoa, että tuosta olisi pitänyt kääntyä. Eiiii haittaa.

Reissun ensimmäinen vierailukohde oli Tampere-talossa sijaitseva Muumimuseo. Olimme saaneet avuksi ihan oman oppaan. Hän johdatteli meitä kirjojen tarinoiden siivittämänä ympäri visuaalisesti todella kaunista museota. En ollut ikinä vieraillut kyseisessä paikassa ja pakko todeta, jotta oli erittäin vaikuttava kokemus.

Tove Janssonista pidän paljon ja oppaamme kertoi hyvin mielenkiintoisia käänteitä hänen elämästään. Aidot piirrokset ja hänen elämänkumppaninsa rakennelmat tarinoiden inspiroimina olivat yksinkertaisesti upeita. Äänimaailma ja valaistus tulee kokea paikanpäällä, joten kannattaa ehdottomasti käydä itse toteamassa. Vierailu huipentui oman Muumi-aiheisen animaation tekemiseen. Taitavia nuo diginatiivit.

Siinäpä museossa kierrellessä alkoi jo hieman nälkäkin kurnimaan vatsassa ja pääsimmekin kätevästi syömään Tampere-talossa sijainneeseen ravintola Tuhtoon. Brunssipöytä oli katettu kattavilla antimilla ja etenkin jälkkäripöytä teki suuren vaikutuksen. Yllätys, yllätys. Kätevää, että vierailuun saa sovitettua samaan syssyyn myös laadukkaan ruokailun.

Vatsat täynnä olikin aika siirtyä kohti majapaikkaamme Grand Hotel Tammeria. Tämä jylhä rakennus sijaitsee aivan Tampereen keskustassa ja sisään astuessa saattoi aistia historian havinaa. Tuli mieleen vanhempieni olohuoneen sisustus, joten koti-ikävä ei ainakaan päässyt iskemään. Huone sijaitsi ylimmässä kerroksessa ja ikkunasta avautui hulppeat näkymät hienosti valaistun kaupungin ylle. Astuessamme huoneeseen oli sängyllä todella kivoja jouluisia yllätyksiä. Siinäpä mietti, että onpas ihmisten lämminhenkisyys ja ystävällisyys todella mieltä piristävää. Alkoi joulumieli pikkuhiljaa hiipimään puseroon.

Odottelimme hotellilla hämärän saapumista ennenkuin siirryimme kohti Särkänniemeä ja siellä sijaitsevaa Koiramäkeä, joka oli saanut ylleen jouluisen henkäyksen. Suomi oli saanut ylleen myös henkäyksen Ukko Ylijumalan kurjempaa puolta, koska vettä satoi aivan kaatamalla. Emme antaneet sen haitata, vaan uhmasimme säätä ja ihastelimme tunnelmallista “kylää” pienen kukkulan päällä. Putiikit ja tontuiksi pukeutuneet työntekijät saivat ainakin hetkeksi unohtamaan päin naamaa piiskanneen vesisateen. Uskoisin, että lumihuntuun verhoiltuna paikka näyttäisi entistä vaikuttavammalta.

Ruokailimme ravintola Näsinneulassa, josta olisi hieman kirkkaamalla kelillä auennut todella hulppeat näkymät. En ole muuten koskaan syönyt noin korkealla.

Hotellille palasi kohtalaisen väsynyt kaksikko. Vaahtokylvyt ja sukellus hotellin pehmeisiin valkoisiin lakanoihin oman ihanan tyttären viereen. En tiedä montaa parempaa asiaa tässä elämässä. Siihen, kun vielä toiseen kainaloon joskus joku ihana käpertyy, niin alkaa hipomaan jo täydellisyyttä. No, hyvin se meni näinkin ja uni tuli noin kymmenessä minuutissa.

Sunnuntai starttasi aamiaisella jopa ritarillisissa tunnelmissa hotellin aamiaissalissa. Ihan, kun olisi jossain linnassa mutustanut mustaa makkaraa puolukkahillolla. Kunnon tankkaus ja samaisena päivänä olikin pikkumimmin harrastuksen talvinäytös, jonne iloisen typyn kävin heittämässä. Itse suuntasin vielä käväisemään Tallipihalla ja Tampereen joulutorilla. Piipahdin myös ulkopuolelta katsastamassa aivan lähellä sijainnutta jääveistosnäyttelyä. Aika valitettavasti loppui kesken, koska luonnollisesti halusin mennä katsomaan tyttäreni upean esityksen.

Tulipas kattava paketti ja pakko tähän loppuun kehua hieman itseäni. Olen kehittynyt valokuvaajana. Mielestäni hyvinkin onnistuneita otoksia. Oi Tampere, johan tarjoilit hienot puitteet ihanalle isä tytär-viikonlopulle.

Suuri kiitos!!

-Esko ja F-