Kaupallinen yhteistyö: Suomen Blogimedia ja Tapaturmapäivä
Legot lattialla, joo, joo. Tiedätte varmasti tunteen, kun astut päälle. Sattuu niin järjettömästi. Siihen, kun lisäät vielä käsiisi kattilallisen kiehuvaa vettä. Saavut vanhemmillasi saunasta ja astelet märillä jaloillasi pitkin parkettia yläkerran parvekkeelle vilvottelemaan. Mukava pieni lätäkkö kiiltelee siinä portaiden yläpäässä. Isän tekee mieli vielä ennen nukkumaanmenoa lähteä hakemaan alakerrasta äidin tekemää siskonmakkarasoppaa. Märkä parketti, paljaat jalat ja lähemmäs seitsemänkymppisen koordinaatio. Kiireinen aamu. Aamukahvi autoon mukaan. On pimeää ja sade vihmoo ikkunoita. Ikeasta hankitun matkamukin kansi on hieman huonosti kiinni. Kaadat kunnon kulauksen suuhusi, kansi irtoaa ja samalla kiihdytät keretäksesi niillä vanhoilla keltasilla valoilla. Huonosti nukuttu yö. Teknisen työn tunnit, vannesaha ja kiire.
Siinäpä niitä aivan tavallisia arkisia esimerkkejä, joista osa on varmasti todella tuttuja ihan jokaiselle suomalaiselle. Ihan niin tuttuja eivät ole luvut tapaturmatilastoista. Suomessa sattuu vuosittain lähes miljoona, siis miljoona tapaturmaa ja esimerkiksi vuonna 2015 maassamme kuoli tapaturman seurauksena 2399 ihmistä. Suomen tapaturmakuolleisuus on koko Euroopan korkeimpia. Ja missäpä muualla näistä suurin osa tapahtuisi kuin kotona. Siellä kaikista tutuimmassa paikassa. Niiden tuttujen rutiinien ympäröimänä.
Ensimmäisessä kappaleessa mainitsin useamman kerran asian, joka on yksi suurimmista tapaturmille altistavista tekijöistä. Ja sehän on niinkin arkinen juttu kuin kiire. Kiire heikentää tarkkaavaisuuttamme ja saa tekemään asioita hieman vasemmalla kädellä ja huolimattomasti. Vasenkätisenä en hirveästi tykkää tästä sanonnasta, mutta menkööt nyt. Ne Petshopit tai Legot unohtuvat helposti sinne lattialle. Kerkiäähän ne siivota aamullakin. Aamulla se kello soi aina samaan aikaan ja eikun torkuttamaan. Kiireellä Berocca kuppiin ja rattiin. Se työmatka ei edisty yhtään nopeammin vaikka roikut edelläajavan puskurissa kiinni ja kiroat vielä sitä eteen kurvaavaa linja-autoa.
Luettuani noita todella puhuttelevia tilastoja aloin miettimään omaa toimintaani ja arkista kiirettäni. Kuinka voisin ihan pienillä keinoilla opetella kiireettömyyttä? Niihin tuttuihin rutiineihin ja kaavoihin vaan helposti kangistuu. On vaikea nähdä, kuinka pienillä ja itsestäänselvillä teoilla voisi asioihin vaikuttaa. Kyllähän avainsana on ennakointi. Laitat jo illalla seuraavan päivän asioita valmiiksi. Varaat aikaa riittäville yöunille (vaikeaa) ja huolehdit, että matkamukisi kansi on visusti kiinni. Jos aamu on kotona venähtänyt totutusta, on autossa enää toivotonta kuroa sitä menetettyä aikaa takaisin. Oletettavasti työpaikalla saat ymmärrystä, jos ilmoitat saapuvasi muutaman minuutin myöhässä. Niin ja niissä kasaantuneissa työtehtävissä auttaa myös ennakointi. Tämän kuin itsekin muistaisi, eikä jättäisi töitä sinne viime tinkaan.
Nyt on koputettava puuta, mutta olen selvinnyt elämässäni ilman suurempia tapaturmia. Tottakai nämä perushommat on tullut koettua. Veitsi sormeen ja tikattavaksi. Painava pahvilaatikko, huolimaton miehekäs tempaisu notkoselällä ja kaksi viikkoa kierähdystekniikalla sukat jalkaan. Nyt on ollut selkä kunnossa, koska olen kiinnittänyt huomiota oikeisiin nostotekniikoihin ja välttänyt alaselkävammoille altistavia tilanteita. Perjantaina 13.10 vietetään valtakunnallista tapaturmapäivää. Päivän tavoitteena on parantaa maamme turvallisuuskulttuuria, saada ihmiset kiinnittämään huomiota niihin arkisiin tapaturma-alttiisiin valintoihin ja hallita omaa kiirettään.
Kuulostaako tutuilta tilanteilta?
Tapaturmapäivän tärkeimmän teeman mukaan: HOPULLE LOPPU!
-Esko-
Kaupallinen yhteistyö: