Näitä suruisia juttuja en halua joka päivä lueskella

Tässäpä olisi kevään aikana tarkoituksena hieman uudistaa blogini ulkoasua. Ei mitään kauhean suurta, mutta pientä piristystähän on hyvä aina keväisin miettiä. Vaikka kevät saikin tänään vähän takapakkia. Taloyhtiömme pihaa kolatessa lähinnä nauratti. Sivubannerissani olevat linkit ovat olleet täysin samat koko blogini historian ajan. Eli 3.4.2016 alkaen siellä on samat punaiset linkkiosoitteet keikkuneet. Ajattelin, että sinnehän olisi hyvä laittaa esimerkiksi kirjoittelu-urani luetuimpia juttujani. Katsoin niiden otsikoita ja ajattelin, että ehkä sinne ei olekaan hyvä laittaa kirjoittelu-urani luetuimpia juttujani.

Ja, miksi? Tuntuu, että lähes jokaista ympärillä pyörivää asiaa lähestytään nykypäivänä negatiivisen kärjen kautta. Iltapäivälehdet täyttyvät mitä surullisemmista uutisista. Otsikointi on taitolaji ja mehevin tummennettu syötti kerää eniten klikkauksia. Tämän tunnistaa varmasti kaikki, jotka mediaa seuraavat. Ja kyllähän minä itsekin myönnän miettiväni otsikointia hyvin tarkasti. Toimiva ja ajoittain haastava kirjoittamisen tehokeino. Toivottavasti otsikointini ei johda ihan hirveän usein täydelliselle harhapolulle. Näitä luetuimpia juttuja kirjoittaessani olin kyllä niin harhapoluilla, etten ole koskaan ollut. Tärkeitä tekstejä, mutta ovat niin suruisia, etten niitä etusivulleni halua.

Elettyä elämää, joista todella avoimesti kirjoitin. Ajoittain niihin on hyvä palailla muistuttaakseni itseäni siitä, että kaikki on juuri nyt oikein hyvin. Ei jaksa valittaa turhista asioista. Ei haittaa maaliskuiset lumisateet tai Kehä ykkösellä matelevat autojonot. Täytyy siis keksiä ehkäpä jotain muuta tuonne sivubanneriin, vaikkapa omasta mielestäni hauskimmat kirjoitukseni tai jotain muuta. Ihan joka päivä en halua palata näihin seuraaviin teksteihin:

…KUN MIELI SÄRKYY

”Itkun turvottaneet silmät tuijottavat minua peilistä. Identiteetti on murentunut pieniksi palasiksi jonnekin. Itsetunto ja itsekunnioitus on irtautunut vartalosta. Kuka minä olen? Mitä minulla on? Miten onnistun rakentamaan elämäni taas aivan alusta? Häpeän, syyllisyyden ja epäonnistumisen leima otsassa. Katkeruus on vallannut mielen.”

KULISSIT ROMAHTI

”Iholla-tv-sarjan pyöriessä erinäiset keskustelupalstat tulvivat palautteita, kuinka hulmuhiuksinen Esko on täysi feikki. Ei mitään aitoa, pelkkää kulissia koko jätkä. Näyttääkin ihan Esa Pakariselta tai pitkätukkaiselta Juha Tapiolta. Tässä on nyt pari vuotta kulunut ja savu on hälventynyt. Rehellisesti sanottuna pystyn allekirjoittamaan noita kommentteja. Tosin Juha Tapion komeuteen ja Esa Pakarisen karismaan on vielä matkaa.”

MINÄ RAKASTAN SINUA

”Minä rakastan sinua.” Voiko näin sanoa enää koskaan? Katsoa silmiin, ottaa kädestä kiinni ja sanoa nämä kolme sanaa. Kolme sanaa, jotka jokainen ihminen haluaa kuulla. Jokainen ihminen haluaa varmasti rakastaa ja tulla rakastetuksi. Toivon ja uskon, että itsekin nämä sanat voin vielä joskus kuulla ja sanoa. Jenni Pääskysaari totesi kirjassaan osuvasti: “Jos jaat rakkautta avokätisesti ympärillesi, se palautuu sinulle moninkertaisesti takaisin. Luota siihen.” Luotan.”

Jääkööt nuo tekstit elämään arkistoihin omaa elämäänsä. Siellä ne säilyvät myös mielen arkistoissa, joskin ovat jo siellä useiden lukkojen takana pois päivittäisistä bestsellereistä. Kultareunuksia nämä muistot tuskin tulevat koskaan saamaan, eikä tarvitsekaan. 

-Esko-

/// Kuva: Jere Lehtonen /// 

Luokkaretkimuistoja?

Eilen vietimme ihan mielettömän mukavan päivän luokkani kanssa Tampereella ja Särkänniemessä. Oli sen kauan odotetun luokkaretken aika. Tänään juuri juttelimme avustajakaverini kanssa ja yhdessä totesimme, jotta arvosana päivälle kirkas kymmenen plus. Pikaisella tiedustelulla myös oppilaat antoivat saman arvosanan ja sehän se on mikä merkitsee eniten, luonnollisesti. Myös lasten eiliset ilmeet ja innostus kertoivat paljon. Siinä eilen erään oppilaan faijan kanssa istuimme pehmiksillä ja juttelimme NHL:n yllätysjoukkueen etenemisestä finaaleihin. Aurinko porotti ja aurinkorasva tuoksui nenään. Koulun ja kodin yhteistyötä, omalla tavallaan.

Särkäniemessä en ollut käynyt vuosiin. Viimeksi varmaankin koripallojoukkueeni kanssa Delfin basket-turnauksen ohessa. Olipa kiva käydä. Ajoittain tuntui, kun olisi ollut ulkomailla. Värikästä ja lämmintä. Täytyy ehdottomasti mennä pikkumimmin kanssa kesällä uudestaan. Tänään töistä kotiin juostessani aloin mietiskelemään luokkaretkimuistojani omilta kouluajoiltani. Olihan niitäkin.

Silloisella ala-asteella retkeilimme Lahdesta Helsinkiin ja yllätys, yllätys Linnanmäelle. Ennen bussimatkaa kotiin söin kaksi pehmistä tai hattaraa ja olihan se vielä Enterpriseen (nykyinen Kehrä) mentävä. Tytöille varmasti piti näyttää. Ei olisi kannattanut, koska paluumatka meni pussi korvissa. Se varmasti jäi myös tytöille mieleen. Yläkoulussa retkeilimme Kouvolaan ja Tykkimäkeen. Muistaakseni vietimme koko reissun pelihallin uumenissa. Iso, pieni, iso, pieni ja KOSH! Yhdeksäänkymmeneenkuuteen markkaan pystyi parhaimmillaan tuplaamaan.

Lukiossa muistan, kun matkustimme tutustumaan Helsingin Yliopistoon. Juuri Forumiin avattu Rax kiinnosti kuitenkin huomattavasti enemmän. Eipä silloin tiennyt, että vuosia myöhemmin tulee saamaan maisterin paperit käteen juuri kyseisestä opinahjosta. Kajaanin opettajankoulutusyksikön syysretki on jäänyt mieleen tuoreimpana muistona. Ruska-aikaan sijoittunut retki Kajaanista Norjaan ja Jäämeren rannikolle oli kyllä reissu jollaista ei varmasti tule ihan heti tehtyä uudestaan. Kevo, Sodankylä ym…Ja ne karut maisemat siellä Pohjois-Norjassa, painuivat kyllä mieleen.

Luokkaretket ovat kyllä mukavia, oppilaana ja opettajana. Onpas nyt tullut naputeltua paljon työhommista. Noh, kohta siihen tuleekin ainakin yhdeksän viikon tauko, ehkä. Mukavaa helteistä viikonloppua!!

Luokkaretkimuistoja?

-Esko-

// Osa kuvista: M.V //