…koripalloa. Eikun ei ehkä ihan kaupungin parasta (valittiin kyllä aikoinaan City-lehden jutussa kaupungin parhaaksi koripallojoukkueeksi). No, ehkä viihdyttävintä. No, ei ehkä sitäkään. No, mukavinta. Sitä se on. Koripalloa maailman mukavimmassa koripalloturnauksessa on taas luvassa. Tänään lauantaina pelataan vuosittainen korisjoukkueemme Hedelmäkorin organisoima turnaus Pasilan Urheiluhallilla. Jälkilöylyt kerrataan Dubrovnikissa hyvän musiikin ja ruoan kera. Hedelmäkori koostuu todella monen eri alan ammattilaisista. Koripalloammattilaisia porukassa ei ole, eikä tarvitsekaan. Joukkueen tärkein juttu on pelata maailman mukavinta koripalloa. Sitä se on kymmenvuotisen taipaleeni varrella todellakin ollut.
Joukkueurheilua olen harrastanut lähes koko ikäni. Hedelmäkori paikkaa sitä “tosiurheilun” jättämää tyhjiötä elämässäni. Hedelmäkori antaa minulle kerran viikossa mahdollisuuden päästä kokemaan pukukoppitunnelmaa ja heittämään tarinaa äijien kanssa pelaamisen ohessa. Se on asia, josta en halua päästää koskaan irti. Vielä harmaantuneena (alkanut jo) vanhana pappana on tavoitteeni olla siellä kolmen sekunnin alueella heittämässä bravuuriani, kääntöhyppyheittoa. Joukkueurheilu on antanut minulle todella paljon ja tulee vielä toivottavasti monta vuotta antamaan.
Harmittavaa on huomata se, että kroppa alkaa olla jo melkoisen kovilla. Vuonna 2011 minulta repesi oikean jalan akillesjänne lähes kokonaan poikki. Vamma ei ole vieläkään parantunut ihan täysin ja juuri vähän aikaa sitten minulta repesi saman jalan takareidestä lihas ja jänne. Vasta menneen viikon torstaina uskalsin mennä takaisin koripalloparketille. Edelleen juokseminen oli hieman varovaista, koska se takareiden repeäminen oli todella kivulias vamma. Sitä ei enää mielellään ihan heti uusiksi ottaisi. Taju meinasi silloin lähteä kivusta. Torstaina meinasi taju lähteä siitä, kun ei yhtään heittoa meinannut upota sinne korirenkaan keskelle.
Tänään varovasti parketeilla. Aamupäivällä koripallo- ja illalla tanssiparketilla. Yhtä sulavat liikkeet molemmissa.
Jos olet tekemistä vaille niin eikun mukaan vaan!!
-Esko-
Noihin kuviin kiteytyy paljon. Olen todella kiitollinen siitä, että olen saanut kasvaa joukkueurheilun parissa. Viettänyt elämästäni aika monta tuntia erinäisillä urheiluareenoilla ja siellä hikisissä pukuhuoneissa. Välillä on tullut voittoja, välillä tappioita. Kuvissa juhlimme Joensuun Katajan saavuttamaa miesten Sm-pronssia. Tuo joukkue oli aivan uskomaton. Itse olin täysin pyyhkeenheiluttajan ja treenimiehen roolissa. Tuossa joukkueessa vallitsi uskomaton henki. Jokainen jätkä oli ystävällinen. Jokainen jätkä tuki toistaan. Jokainen jätkä asetti toisen edun omansa eteen. Kaikki tekivät töitä yhteisen päämäärän eteen, Sm-mitalin. Kukaan ei silloiselta nousijajoukkueelta odottanut yhtään mitään. Me yhdessä odotimme ja kauden päätteeksi saimme palkinnon ja viikon juhlat. Tai, no ihan kaikki eivät viikkoa juhlineet.