Sieltä se leijailee ruokalasta nenääni. Kouluruoan tuoksu. Vuosia olen koulumaailmassa työskennellyt ja nenäni on melkoisen harjaantunut päättelemään päivän annoksen jo pelkästään hajuaistin perusteella. Lihapullat, kalakeitto ja uunimakkara menevät jo lähes sataprosenttisesti oikein. Tänään tosin oli nakkikeittoa ja sitä ei edes minun nenäni kyennyt tunnistamaan. Kouluruoka on asia, josta olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen. Erittäin hyvä työsuhde-etu. Tai siis ei se ilmaista ole, mutta ei se kovinkaan suurta siivua palkastani haukkaa.
”Kattokaa, miten iso annos opella on?” Tätä saan kuulla lähes joka päivä ruokalinjastomme päässä. Tästä kommentista voi olla ainoastaan tyytyväinen. Mielestäni on tärkeää, että tässä ruokailuasiassa pyrkii näyttämään varsinkin näille pienemmille oppilaille hyvää esimerkkiä. Juuri hetki sitten tuossa taustalla pyöri uutiset, joissa tuli ilmi hieman negatiivinen ilmiö.
Yläkouluikäisistä yhä useampi jättää kouluruoan kokonaan väliin. Jotenkin sitä haluaa uskoa, että jos nämä pienet heput oppivat arvostamaan ja tykkäämään kouluruoasta, niin vielä siellä yläkoulutaipaleella se uunimakkara tai kasviskeitto maistuu paremmin kuin lähikaupan suklaadonitsit tai voicroissantit.
Itsekin olen kouluruokailun kautta löytänyt opeurani varrella niin monia suosikkeja ja onpas listalla myös ihan uusia ja tuoreita tulokkaita. Joitain todellisia helmiä on vuosien saatossa harmittavasti poiskin pudonnut. Näistä eniten kaipaa ainakin Lahdessa tarjoiltua mustaa makkaraa valkosipuliperunoilla. Toinen todellinen helmi oli pinaattiletut semmoisella juustoisella makaronisalaatilla. Kebabkiusaus saisi myös tehdä paluun tuonne koulumme ruokalaan.
Kestomenestyjistä on nostettava tonnikalapastavuoka, lihapullat, kalapuikot kermaviilikastikkeella ja tietysti kuvassa esiintyvä uunimakkara. Uunimakkarapäivinä opehuoneemme vakiokulmauksessa vallitsee aina jotenkin erityisen leppoisa tunnelma. Tiedä sitten liittykö se suoranaisesti ruokaan vai tarjoilupäivään, joka on lähes poikkeuksetta perjantai. Uusina tulokkaina hymyä nostaa huulille etenkin keittäjimme loihtima todella maukas kasviskeitto ja mifukastike.
Kouluruokailuhan ei ole mikään ihan rauhaisa, ajan kanssa nautittu lounas. Seuralaisina on aina lähes seitsemänkymmentä pientä ruokailijaa ja jotenkin sitä on harjaantunut syömään ruoan kohtalaisen vauhdikkaasti. Tämä sama ilmiö on jäänyt kyllä melkoisen tehokkaasti päälle, koska ystävien kanssa erinäisissä ruokaravintoloissa vieraillessa se Eskon lautanen on lähes poikkeuksetta ensimmäisenä tyhjänä.
Pitäisikö hakea lisää?
-Esko-
Täällä kirjoitellessa sitä usein unohtaa, että mukaan tulee säännöllisin väliajoin myös uusia lukijoita. Ja sehän on vallan mukava juttu. Niinpä onkin välillä hyvä hieman kertailla täällä asioitani. Kertaillaanpas tänään hieman tuota perustyötäni. Olen ammatiltani