Ottaisitko pillerin?

Ottaisitko pillerin? Pillerin, joka parantaisi keskittymiskykyä ja unenlaatua, vähentää stressiä ja listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkälle. Olin tänään koulutuksessa kuuntelemassa mielenkiintoista luentoa liikkeen ja oppimisen yhteydestä, sekä kännykän käytön yhteydestä lasten keskittymiskykyyn. Ja toki myös aikuistenkin. Niin, ei semmoista pilleriä ole olemassakaan. Hyvä ja ehkä hieman raflaava vertauskuva luennoitsijalta. Se pillerihän on liikunta ja liikkuminen, jonka oheisvaikutuksia ovat kaikki alussa luettelemani. Itsekin olen useasti kirjoitellut, että yksi asia mistä en kertakaikkiaan löydä yhtään yhtään negatiivista asiaa on liikunta. Liike on lääke, vai miten se meni?

Yksi suuri asia, joka vaikuttaa ihmisten aivotoimintaan löytyy lähes jokaisen suomalaisen taskusta. No, sehän tietysti matkapuhelin. Matkapuhelin ja sen mukanaan tuoma ärsyketulva lataa aivot helposti ylivirittyneeseen tilaan ja tällä on suora vaikutus keskittymiskykyyn. Tutkimuksen mukaan ihmiset avaavat kännykän keskimäärin 28 kertaa päivässä ja ”milleniaalit” noin yhdeksän kertaa tunnissa. Osa tästä availusta on ”pakonomaista”. Täytyy tarkastaa, onko tullut viestejä, tykkäyksiä ym.

Luvut kuulostavat minun korvaani vielä jopa hieman alimitoitetuilta. Ja se hetki on varmasti jokaiselle tuttu, kun se kännykkä unohtuu kotiin tai akku pääsee loppumaan. Olo on koko ajan vähän ”ontto” ja silloin on vaikea keskittyä täysillä asioihin, vaikka se keskittymistä heikentävä tekijä onkin kotona. Aika erikoinen laite.

Takaisin liikuntaan. Väistämättä elämässä tulee vastaan hetkiä, kun elämä hieman potkii päähän ja asiat jyskyttävät siellä takaraivossa negatiivisessa valossa. Tuntuu, että kaikki kasaantuu ja alat maalailemaan jo niitä kaikista pahimpia uhkakuvia. Nyt tulee täydellinen epäonnistuminen. En selviä tästä. Ja juuri noissa tilanteissa ainakin itselläni paras keino on laittaa lenkkareiden nauhat kireälle ja lähteä ottamaan kunnon hiki päälle. Siinä hikoillessa asiat jotenkin loksahtelevat kohdilleen ja ne alkavat saada siedettäviä mittasuhteita.

Suihkun jälkeen sitä usein toteaa, että kaikki varmasti järjestyy. Tänään luennolla tähän ajatukseeni tuli ihan tieteellistä tukea ja ovatpa muuan Darwin ja Einsteinkin viritelleet aivojaan kävelylenkeillään. Ja olipa Socrateskin saman liiton miehiä. Ei siis ihan uusi juttu tämä liikunnan virkistävä vaikutus.

Kyllä on ajoittain todella piristävä kuunnella viisaita ihmisiä ja laajentaa omaa ajatteluaan tieteellisesti tutkitun faktan kautta. Tänään aihe oli vielä todella lähellä sydäntäni. Sain myös selitystä sille miksi minusta tulee täysin sietämätön ihminen, jos en pääse tarpeeksi urheilemaan. Eskon aivot yksinkertaisesti tarvitsevat liikuntaa.

Virkeää iltaa!!

-Esko-

// Lähde: Fysiikan lehtori, Aivot liikkeelle kirjan kirjoittaja Hannu Moilasen luento Messilässä 27.2.2019 // Kuva: Jere Lehtonen //

Huonoja muistoja, hyviä muistoja, huonoja muistoja, hyviä muistoja


Kouluruokailu on asia, josta lähes jokaisella on jonkinmoisia muistoja. Toinen asia, josta jokaisella on oletettavasti myös jonkinmoisia muistoja on koululiikunta. Tänään ajelin liikuntatuntien jälkeen kotiini. Eräs oppilas oli juuri huikannut tunnin päätteeksi, että nämä ovat tosi kivoja tunteja. Se oli mukava kuulla. Tarkoituksemme oli mennä hieman ottamaan tuntumaa hiihdon saloihin, mutta pakkasherra oli tällä kerralla hieman toista mieltä. Suunnitelma B käyttöön ja liikuntasaliin touhuamaan erinäistä voimistelua, musiikkiliikuntaa, koordinaatiota ja kehonhallintaa.

Siinä ajellessani mietiskelin omia muistojani koululiikunnasta. Olen ihan pienestä asti ollut todella liikunnallinen heppu. Lähes kaikki vapaa-aika meni pihapelien pyörteissä. Seppo Rädyn keihäskaarta on pyritty mukailemaan. Timo Suden kääntölämäriä on Kanervalan kentällä hiottu. Koululiikunta on jättänyt minulle vain hyviä fiiliksiä. En niinkään muista yksittäisiä tunteja, mutta ne hetket, kun pääsi edustamaan koulumme joukkuetta. Ne olivat hienoja hetkiä ja onneksi tämä perinne jatkuu ainakin Vantaalla. Menneellä viikolla koulumme joukkue juhli alakoulun poikien salibandysta saavutettua hopeamitalia.

Usein keskustellessa koululiikuntamuistoista, nousee esiin muutamia vakioasioita. Cooperin testi, jääminen viimeiseksi joukkuejaoissa, hiihto aivan väärillä varusteilla tai luistelu nilkoista löysillä, vääränkokoisilla luistimilla. Kertoipa joku aikoinaan tarinaa liikunnanopettajasta, joka ajoi autolla suorituspaikalle. Heitti pallon ikkunasta kentälle huikaten samalla, jotta laittakaa pelit pystyyn. Hienoisesti toivon, että tämä viimeinen on ainoastaan vuosien saatossa elänyttä legendaa.

Alakoululiikunnan tavoitteena ei ainakaan minun mielestäni ole kasvattaa kenestäkään urheilukenttien legendoja. Sana pakko ja liikuntatunti ei oikein sovi yhteen. Tunneista tulisi rakentaa semmoisia, jotka tarjoaisivat jokaiselle mahdollisuuden liikkua juuri oman tasonsa mukaisesti. Tutustua lajeihin ja erilaisiin liikuntamuotoihin, ylittää ajoittain itsensä ja saada edes pienoinen hiki päälle tai ulkona posket punaiseksi. Tämä ei todellakaan aina ole helppoa. Tunneille saapuu lapsia niin erilaisista liikunnallisista lähtökohdista.

Ehkäpä tärkein tavoite itselläni on se, että pitämäni tunnit eivät jätä kenellekään aiemmin mainitsemiani muistoja tai ainakaan saa aikaan minkäänlaista kammoa tai sammuta intoa liikuntaa ja liikkumista kohtaan. Urani varrelle on osunut upeita onnistumisen hetkiä. Oppilas, joka syyslukukauden aluksi vetäytyi peleissä aina sinne pallon tavoittamattomaan nurkkaukseen löysi oman lajinsa, lentopallon. Se ilme, kun hän ratkaisi ottelun upealla lyönnillään. Se onnistumisen riemu ja muiden oppilaiden kannustus ja tsemppaus oli jotain niin hienoa. 

Se hetki, kun eräs eskarilainen kysyi pääseekö ampumaan Messin paita päällä rankkarin kesken meidän kutosten liikuntatunnin? Tottakai päästiin. Kutosluokkalainen veskari valmiina ja muita lähes puolet lyhyempi pikkuMessi asettui pallon taakse ja täydellinen osuma. Pallo yläriman kautta vasempaan yläkulmaan. Juttelin myöhemmin hänen äitinsä kanssa tilanteesta ja heti oli kotona kertonut unelmamaalista. Varmasti jäi tuo hetki mieleen pitkäksi aikaa.

Se hetki, kun valmistavan luokan oppilas saapui mukaamme luistelutunnille jäähalliin. Hän ei ollut koskaan elämänsä aikana käynyt jäällä. Luistimet jalkaan, kypärä päähän ja askiin. Kaatuminen ja ylös. Kaatuminen ja ylös. Tämä sama kaava toistui varmasti kaksikymmentä kertaa. Heppu ei vaan luovuttanut. Ei luovuttanut ja seuraavalla kerralla hän jo pysyi hieman huteralla potkulla hienosti pystyssä, hymy huulilla tietysti. 

Tunteja täytyy pyrkiä myös rakentamaan hyvin erilaisilla variaatioilla. Välillä leppoisa kävelylenkki lähimaastossa, välillä tanssitunteja uusien mobiilisovelluksien avustuksella, välillä voi vaan ottaa toppatakin tyynyksi ja rentoutua. Rentoutua rauhallisen musiikin soidessa taustalla. Jos nukahtaa niin mitäpä sillä on väliä? Tarjoavathan kuntosalitkin nykyään päiväunitunteja. Ei huono innovaatio. Fyysinen hyvinvointi koostuu niin monesta tekijästä.

Olisi todella mukava, jos voisitte jakaa kommenttikenttään omia koululiikuntamuistojanne. Aihe on lähellä sydäntäni, joten laitetaanpas kommentoijien kesken jakoon kaksi E2O-kangaskassia. Sinne voi pakkailla vaikkapa kuntosalivarusteet tai lämpimällä mehulla täytetyn termarin metsälenkille. (Olen yhteydessä voittajiin ja arvonta päättyy sunnuntaina 27.1 kello 20.00)

-Esko-