Perjantain vanhat: Työsuhde-etuna tarrakuvat

Elämäni ensimmäinen luokkakokous lähestyy. Elämäni ensimmäinen opettajana. Tähän sopii siis hyvin perjantain vanhaksi koulumaailman syövereihin sukeltava kirjoitus.

//// Taas on tämä aika vuodesta. Saavut opettajanhuoneeseen ja kahvipöydällä on kasassa henkilökunnan koulukuvat. Kauhunsekaisin tunnelmin kaikki kaivavat kasasta omiaan ja lopulta todetaan yhteen ääneen miten vuodet ovat tehneet tehtävänsä. Siis parempaan suuntaan tietysti. Joissain ammateissa työsuhde-etuihin kuuluu autoedut, yksityinen terveydenhuolto, kuntosalikortit ja saattaapa menestyneet työntekijät lähteä firman kustantamalle lomareissullekin. Me saamme työsuhde-etuna tarrakuvat, mutta myös paljon muuta ja arvokasta.

Paljon puhutaan nykypäivänä opettajien työn kuormittavuudesta ja jatkuvasta kiireestä. Jo minun lyhyellä työuralla olen tämän ilmiön huomannut. Avustajien määrät on vedetty minimiin ja se kirjaamisen määrä, ah sitä vaan tulee lisää ja lisää. Itsekin sain alkupotkun ammatinvalintaani avustajan työn kautta. Saipa siitä lisäpisteitä OKL:n pääsykokeisiinkiin. Moni opettajan ammatin valinnut ystävänikin toimi ennen yliopistopolkua koulunkäyntiavustajana. En ymmärrä, minne ovat kaikki nuoret avustajat kadonneet. Tai ymmärrän, ei heille ole enää työpaikkoja.

Niin, ja se kirjaaminen. Jokainen asia tulee nykyisin kirjata ylös ja se lippusten ja lappusten määrä tässä työssä on loputon. Olisi niin tärkeää, että opettaja voisi keskittyä päätyönään opettamiseen ja aitoon oppilaidensa kohtaamiseen. Koen, että aito keskustelu lapsen kanssa antaa paljon enemmän kuin kirjaaminen. Kirjaaminen vaikkapa siitä, että Petteri heitti Kaisan lenkkarit vessanpönttöön tai Petra huijasi Jussin syömään kastematoja. Itse en varmasti ole paras opettamaan pedagogisesti täysin oikein, en jaksa laminoida jokaista nimikylttiä, en istu tunteja työpäiväni jälkeen työpaikallani, mutta oppilaita osaan mielestäni kohdata oikealla tavalla.

Kastemadoista takaisin kunnon kansalaisiin. Ammattini arvokkaimpiin asioihin kuuluu ehdottomasti se,  jos saat lapsen ja nuoren innostumaan aidosti koulunkäynnistä ja ymmärtämään asian, että koulua ei käydä vanhempia tai opettajaa varten. Koulua käydään omaa itseä varten ja tässä nykyään aika raadollisessa maailmassa koulutuksen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Sydäntäni on ihan kauheasti lämmittänyt vanhojen oppilaideni kohtaamiset ja lähetetyt sähköpostit, joiden sanomana on ollut se, että olen saanut omalla erikoisella opetustyylilläni heidät panostamaan koulunkäyntiin. Saanut heidät valitsemaan siellä murrosiän taitekohdassa sen oikean polun. Kannatti siis välillä saapua luokkaan kärrynpyörällä, kannatti seisoa käsillään luokan edessä. Heittäytyä, pistää oma persoona peliin. Peliin, josta haluaa päästää maailman kiemuroihin itseään kunnioittavia, hurtilla huumorilla varustettuja lapsia ja nuoria.

Tarrakuva-arkki tuossa pöydällä ja sen vieressä luokkakuva. Luokkakuva, jossa 24 oppilasta. Mitäköhän heistäkin tulee ”isona”? Toivottavasti kaikki löytävät sen oman ja oikean polkunsa, jolle minä pyrin antamaan mahdollisimman hyvät lähtökohdat. Toivottavasti he voivat vuosien päästä katsoa kuvaa ja todeta. ” Tuo meitä puolet pidempi rillipää oli kyllä outo äijä. Opettaja, joka oli meidän puolella, oli kaikille tasapuolinen ja antoi reppuihimme hyvät eväät tulevaisuuteen.”

Kuka haluaisi vaihtaa tarrakuvan?

-Esko- ////

Perjantain vanhat: Napakymppi!

Nyt sen voin ainakin minä sanoa ääneen. Ei ollut Katajasta Salmelaisen korvaajaksi. Yhtään jaksoa en ole kokonaan katsonut. Harmi!

/// Nyt se on totta. Tällä viikolla julkaistiin tieto, että koko kansan rakastama Napakymppi tekee paluun televisioruutuihin. Tämä lienee nousevaa trendiä, että nämä vanhat klassikot ilmestyvät takaisin ihmisten olohuoneisiin. Bumtsibum starttasi, Gladiaattorit starttaa ja viimeisenä, itselleni kirkkaimpana helmenä, Napakymppi starttaa. Vaan kylläpä mietityttää, kuka pystyy ne Salmelaisen Karin saappaat täyttämään? Kuka pystyy heittelemään pikkutuhmaa slipoveri ja tahattomasti hauska hattu päässään? Kenen sormet liukuvat mustavalkoisilla yhtä liukkaasti kuin Kaitsulla? Kuka onnistuu luomaan kotikatsomoihin soinnuillaan sen jännittävän tunnelman, kun X valitsee sen mielitiettynsä pitkälle ja myös pitkälle viikonlopulle. Toivon, toivon todella, että casting tekee parhaansa.

Itsellänihän on jo hakemus valmiiksi kirjoitettuna. En tiedä, rohkenisiko postittaa? Nyt kuvittelenkin itseni Herra X:n rooliin. Katselin yhden jakson Youtubesta ja lainasin Pälkäneeltä saapuneen herrasmiehen kysymyspatteristoa. Tuolloin yleisössä istui Vantaan kosmetologit. Tässä jaksossa yleisössä istuu jälleen Vantaan kosmetologit. Luonnonkosmetiikalla hoidetut täydelliset ihot hehkuvat studiolamppujen loisteessa. Herra X:n kasvot hehkuvat punaisena juontajan aloittaessa kysymyksensä.

Noniin, mistäspäin se Herra X on lähtenyt onneansa kokeilemaan?

Helsingistä. Länsi-Helsingistä. Tulin 58:lla. Ihan studion vieressä oli pysäkki.

No, kuinkas moni sieltä Helsingistä tietää, että olet täällä?

Nooh, työpaikalla kerroin vain kahvipöydässä ja ihan parhaille ystäville mainitsin. Töistä lähtiessä keittäjäkin huusi perään ja toivotti onnea. Sanoi, että todennäköisyyksiin perustuen matkustat kotimaassa. Ei jäänytkään tämä salaisuus kahvipöytään.

Huh. Selvisin ensimmäisestä vaiheesta ja onkin aika aloittaa omat kysymykset:

Kuvaile yksi hyvä ja yksi huono luonteenpiirteesi?

A vastasi iloinen ja äkkipikainen. Ruutupaperille A ensimmäisestä. Iloisuus, joo. Sitä ei koskaan ole liikaa. Kaksi äkkipikaista täydentää toisiaan. Näin kalkuloin päässäni ennen seuraavaa kysymystä.

Kuvaile mitä näet katsoessasi peiliin?

B näki iloisen blondin, jolla on omasta mielestä aina liikaa juurikasvua. Silmät ovat iloiset ja haluavat nähdä uutta, maailmaa ja iloisia hetkiä.

C näki Lumikin. Ohoh, nerokas vastaus. Selvästi kulturelli ihminen sermin takana.

A:n vastaus olikin erikoisempi. H####n väsyneen, uraputkessa liihottavan pitkästä viikonlopusta Herra X:n kanssa Riminillä haaveilevan pohjimmiltaan iloisen pisamakasvoisen punapään. Joka meni taas aivan liian myöhään nukkumaan, mutta sitä Gossip Girliä ei vaan voinut jättää kesken. Noh, meikki, torkku ja espresso korvaa ne nukkumattomat tunnit.

Nyt on todella vaikea valinta. Varmasti hienoja tyyppejä kaikki, mutta nokkeluudesta Stabilo sauhuten rustaan C:n.

Kun ostan sinulle yöpaidan, niin mitä kokoa sen pitäisi olla?

C ”Mitä vähemmän, sitä enemmän…” En ymmärtänyt.

B ”P.O.P:in haalariyökkäristä minulla on ässä.” Ymmärsin, turhankin hyvin.

A ”Vartalovoide on paras yöpuku.” Ohhoh.

Nyt on paha. Itsellänikin on P.O.P:in haalariyöpuku, joten valitsen ehdottomasti B:n.

Mihin katsot ensimmäiseksi miehessä?

C ”Veistettyyn leukaan…”

A ”Silmiin, noihin sielun peileihin…”

B ”No, kyllähän noita kasvoja on tullut ihan tarpeeksi oikealle swiipattua, että vastaanpa tähän käsivarret…”

C:tä en voi ottaa, koska ilman partaa minulta häviää leuka. B:ltä nerokas vastaus, mutta käsivarteni ovat mitä ovat, joten valitsen A:n.

Siis, menikö se näin nopeasti? Nyt on se hetki, jota kotikatsomoissa on jännitetty. Nyt on se hetki, mitä olen itse jännittänyt. Nyt on se hetki, kun Kaitsu leipoo tunnelman kattoon. Valitsen A:n.

Sermin takana alkaa kuhina ja on aika marssia näiden upeiden naisten eteen. Yksi katsoo päästä varpaisiin ja toteaa mielessään: ” Onneksi ei valinnut minua…” Öö, hän se ei voi olla. Kyllä, kyllä hän mainitsi vastauksessaan pisamat. Jännitykseltäni tunnistan tuon ujon timantin ja siellä hän on omalla paikallaan. Yrittivät neitokaiset huijata X:ää pysymällä samoilla paikoilla.

Matkakääröt aukeavat yksi kerrallaan. Lahti, huh! Olisi ollut liian tuttu. Mamma Maria ja Sataman terassi. Tukholma. Huh, olisi ollut liian tuttu. Sergelin tori ja Södermalm. Ja nyt on meidän vuoro, meidän vuoro. Kiireinen uranainen pääsee haaveilemalleen matkalle herra X:n kanssa Montenegroon!! Wauuu, juuri näin siitä maininnan uusimman Mondon kannessa täyttäessäni lottokuponkia R-kioskilla. Vantaan kosmetologien raikuvien aplodien saattelemana on aika pakata kääröt, pakata laukut ja lähteä…elämäni seikkailuun.

Ehkä on parempi, että jätän tuon valmiin hakemukseni laittamatta ja katselen Napakymppiä vain kotisohvaltani.

Mukavaa iltaa!!

-Esko-

// Kuva: Jere Lehtonen // ///