Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , , ,

Nyt on tyyliä!

30.4.2018

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Blogimedia ja Sokos

Kevät on aikaa jolloin monelle tulee varmasti tarve hieman uudistaa vaatekaappiaan. Ei tarvitse enää harjoittaa meille suomalaisille tuttua kerrospukeutumista. Voi laittaa päälle hieman kevyempää vaatetta ja jokaisena vuonna se hiekanrapina tennareiden alla kuulostaa yhtä hyvältä. Olen pienestä asti ollut kiinnostunut pukeutumisesta ja vaatteista, vaikken minään tyyliguruna itseäni todellakaan pidä. Nimeän itseni vaikkapa peruspukeutujaksi. Pillifarkkujen ympärille lähden aina kokonaisuuksia rakentamaan. Kokonaisuuksia, joita kaapeista löytyy melkoisen paljon. Vaihtuvuuttakin on ja vanhat vaatteeni päätyvät usein ystävilleni. Hyvä ja toimiva diili.

Keväisen tyyliyhteistyön merkeissä kävin tutustumassa Sokoksen miesten pukeutumisosastolle. Todella toimivasti toteutettu kokonaisuus. Nykytrendin mukaisesti eri vaatemerkeillä oli omat osastonsa ja valikoimat ovat todella kattavat. Oli Frenn:iä, Makiaa, Tiger Of Swedeniä ja useita muitakin, joiden vaatteet ovat tulleet vuosien saatossa itsellenikin todella tutuiksi. Erityisesti Makiaa olen seurannut ihan heidän alkutaipaleestaan asti. Kotimainen brändi, joka on määrätietoisella työllä löytänyt paikkansa universaalisti ihmisten vaatekaapeista.

Itse viihdyn hyvin vaatekaupoilla, mutta tunnen useita sukupuoleni edustajia, joille vaatekaapin päivitys ei ole niinsanottua lempipuuhaa. Sokos tarjoaa tämmöiselle satunnaisshoppailijalle todella hyvät puitteet. Samasta kerroksesta löytyy kaikki mitä tarvitset. Ei tarvitse tehdä kovinkaan suurta kiertelyä löytääksesi uutta ja tuoretta vaatetta keväisille baanoille. Sokos on paljon enemmän kuin pelkkä palindromi.

Aluksi vieroiksuin hieman noita alimpien kuvien khakinvärisiä housuja, mutta nehän saattavat kyllä päätyäkin vaatekaappiini. Tuommoisia en ole koskaan omistanut.

Mikä kokonaisuus miellyttää teidän silmää?

Tyyliä, tyyliä!

-Esko-

Kuva 1. paita: Makia Keeper shirt 6438254139353, Kuva 2. takki: Makia Departure jacket 6438254137151, paita Makia Transit t-shirt 6438254132200, Kuva 3. t-paita: Makia Ocean life t-shirt 6438254132903 Kuvat 4,5,6 kassi: Makia Do or die tote bag 6438254142889, housut: Makia Chinos 6438254113278  paita: Makia Do or die sweatshirt 6438254138509 Kuvat 7 ja 8: paita: Makia Anchors shirt 6438254139254 Vaatteet kuvauslainassa Sokokselta.

// Kuvat: Pasi Salervo //

Comments (6)

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Emmi 30.4.2018 at 12:16

    Ei paskemmat looksit

    • Reply Esko Kyrö 30.4.2018 at 12:28

      No, kiitosta kiitosta Emmi!…:) Hyvää vappua!!!

  • Reply Muffin 1.5.2018 at 07:52

    Sun tyyli on mahtava, paljon enemmän kuin ”peruspukeutuja” ☺️ Ihailen sitä! Khakipökät näyttää hyvältä, freesiä vaihtelua.

    • Reply Esko Kyrö 1.5.2018 at 09:01

      Kiitos Muffin!
      Täytyy siis varmaan hankkia kesäksi vähän freesimpää noiden mustien pillien seuraksi…????

  • Reply Minttu 1.5.2018 at 09:43

    Olet löytänyt hyvän oman vahvan tyylin ja osaat upeasti yhdistää eri vaatteita! Hauskaa vapun jatkoa!

    • Reply Esko Kyrö 1.5.2018 at 10:06

      Kiitos, samoin sinulle Minttu!…????✌

    Leave a Reply to Esko Kyrö Cancel Reply