Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , ,

Hiihtoloma ja mitähän sitä oikein tekisi?

16.2.2019

Tänään sitä tuli herättyä ensimmäisen loma-aamuun. Nousin sängystä joskus kahdentoista aikaan. En vaan saanut itseäni millään ylös. Eikä kyllä tarvinnutkaan saada ja sehän tuntui vallan hyvältä. Avattuani sälekaihtimet tuntui vieläkin paremmalta. Täydellinen auringonpaiste kruunasi hitaan aamuni. Hiihtoloma, vaan mitä sitä oikein touhuilisi?

En ole tehnyt tälle viikolle yhtään mitään suunnitelmia. Se tuntuu omalla tavallaan todella hyvältä. Ohkaisesti harmittaa, että pikkumimmin loma osuu eri viikolle, mutta se on taas niitä asioita, joihin ei itse voi millään tavalla vaikuttaa. Turhapa siis murehtia. Uskoisin, että tämän lauantain kaltaisia pitkiä aamuja on ainakin luvassa useampia.

Ja se tänään paistanut aurinko. Auringolla on kyllä melkoinen vaikutus. Se saa lähes kaiken näyttämään niin hyvältä. Ihmisiä oli paljon liikkeellä aamulenkeillään. Ja useammalla vieläpä leveä kevättalvinen hymy huulillaan. Luonto näyttää häikäisevältä ja ränneistä lorisevassa vedessä on se lupaus keväästä. Ainut mikä näyttää hirveältä on ikkunani. Aivan p#####t näin kauniisti sanottuna. Se olisi siis pesuhommia luvassa.

Tänään tuli vähän kuin puuntakaa mahdollisuus päästä katsomaan Apulannan keikkaa Hartwallille. Odotan illan keikkaa todella paljon. Olen seurannut Apulantaa sieltä Kasisalin alkuajoilta asti. Heidän ensimmäinen levynsä on kirkkaasti yksi historian parhaista suomalaisen musiikin kokonaisuuksista. Heleänhaikeaa tunnelmointia Heinolasta.

Kivaa viikonloppua!!

-Esko-

// Kuva: Jenny Helenius //

Comments (2)

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Satu 16.2.2019 at 22:58

    Aurinkoista ja voimaannuttavaa lomaa! Kyllä me kateellisena ikkunan läpi upeaa kevätaurinkoa katseltiin, kun kikyiltiin Möysän koululla!! Mutta jospa viikon päästä sitten paistaisi meillekin? Kyllä kevät on hienoa aikaa, ihan alkaa piristymään 🙂

    • Reply Esko 18.2.2019 at 21:42

      Jaksaa Satu, jaksaa! Ensi viikolla sitten Möysän koulun ovet viikoksi kiinni! ☀

    Leave a Reply