Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , ,

Suomalainen mies on säälittävä vässykkä, ja p”#€%t!!

19.11.2019

Tänään vietetään kansainvälistä miestenpäivää. Ei muuten ollut työpaikan pöydällä korvapuusteja ja suuria tulipunaisia ruusuja aamulla odottamassa. Olisiko tarvinnut olla? Ei todellakaan. On mielestäni kuitenkin tärkeää, että meillä miehillä ja pojillakin on oma päivänsä. Se tuo esiin tärkeitä asioita, joita toivottavasti edes joissain medioissa nostetaan esille. Tai ainakin omaan korvaani päivän teema kuulostaa todella merkittävältä: ”Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota erityisesti poikien ja miesten terveyteen, sukupuolten tasa-arvon edistämiseen ja hyvien roolimallien korostamiseen.”

Kirjoitin Googleen hakusanaksi: suomalainen mies. ”Suomalainen mies on säälittävä vässykkä.” Suomalainen mies on katoamassa maailmankartalta.” Suomalainen mies ei tanssi, vaikka syytä olisi.” ”Suomalainen mies ja työttömyys.” ”Suomalainen mies on tyhmä.” Poimin sieltä kahdelta ensimmäiseltä sivulta edellä mainittuja fraaseja. Kuulostavat melkoisen masentavilta. Toki virkkeet on irroitettu kontekstistaan, joka harmaan klangin saa aikaan. Ei helvetissä, kyllä suomalainen mies on todellinen timantti, arvokas semmoinen.

Itse olen saanut isältäni ja isoisiltäni hyvää miehen mallia. Isoveljeni on ollut mentorini ihan pikkupojasta lähtien. Olin pienenä todella ujo ja aina tallustelin veljeni perässä. Hän oli rohkea ja aloitti keskustelun, minun nyökytellessä taustalla. Aktiivisen urheiluharrastukseni myötä olen tavannut elämässäni todella paljon erilaisia miehiä ja poikia. Pukukopeissa on ollut hyvä kasvaa. On oppinut arvostamaan kaveria. Tsemppaamaan, kannustamaan, voittamaan, toki myös häviämään ja pettymään. Ja semmoinen pilke silmäkulmaan on sieltä ikuisiksi ajoiksi elämääni mukaan tullut. Voisin väittää ettei se sieltä koskaan katoa. 

Katselin työpäiväni jälkeen kuntosalin infrasaunassa First Dates Suomi- ohjelmaa. Siinä eräs neitokainen totesti miesihanteekseen ihan tavallisen miehen, joka osaa puhua. Ja osaahan suomalainen mies puhua, jos hänelle siihen mahdollisuus annetaan. Ja se olisi ensiarvoisen tärkeää, että kaikilla siihen mahdollisuus olisi. Olisi kanava, jossa häntä kuultaisiin ja ymmärrettäisiin. Miehet ja pojat saisivat olla juuri semmoisia, kun haluavat ilman mitään stereotyyppisiä odotuksia tai syyllistyksiä heidän valinnoistaan. Kaikki saisivat kurkottaa kohti omia unelmiaan juuri omien vahvuuksiensa kautta ympärillä olevia ihmisiä arvostaen ja kunnioittaen.

”Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota erityisesti poikien ja miesten terveyteen, sukupuolten tasa-arvon edistämiseen ja hyvien roolimallien korostamiseen.” Kaikki nämä kohdat ovat elämässäni tulleet tutuksi. Paljon teen töitä oman terveyteni eteen. Viikottaiset urheilumäärät ovat edelleen lähes samoja, kun aktiiviurheiluajoillani. Urheilen, koska nautin siitä ja toki tässä iässä myös siksi, että yksinkertaisesti näen toivottavasti enemmän terveitä päiviä elämässäni ja pysyn hyvässä iskussa. Niin ja toki myös siksi, että ajoittain voin vetää roskaruokaa niin paljon kuin jaksaa. 

Tasa-arvoa etenkin vanhempien erotessa tulee edistää paljon tulevaisuudessa ja uusi voimaan astuva lapsenhuoltolaki on jo askel parempaan suuntaan. Kyllähän se kiistämätön fakta on, että miehelle jää useimmiten käteen se kakkospari näissä asioissa. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa sieltä pakasta voi kaivaa jo ässäparia tai jopa tasapuolista värisuoraa. 

Työskentelen luokanopettajana alakoulussa ja kyllähän minä työssäni olen lapsille jonkinmoinen roolimalli. Tätä ei kyllä arjessa aina kovinkaan paljoa tule pohdittua. Omana itsenäni siellä luokan edessä touhuilen omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Ihan tavallisena suomalaisena miehenä. Jokainen opettaja sukupuolesta riippumatta tekee hyvin arvokasta työtä lastemme ja nuortemme eteen, mutta kyllähän miehiä olisi hyvä saada alalle lisää. Jos media joskus jotain positiivista alastamme kirjoittelisi, niin saattaisi jopa toteutuakin. 

”Puhuu ne miehetkin” oli aikanaan Iholla-sarjamme teaserin nimi. Joo, joo kyllä ne puhuu ja kirjoittaakin.

Hyvää miestenpäivää! Kuvassa kesäinen otos Mielensäpahoittajan festivaalilta. Mallusjoen miesvoimistelijat, olkaapa hyvät!

-Esko-

Comments (12)

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Muffin 19.11.2019 at 21:05

    Suomalainen mies on maailman paras ❤️

  • Reply Esko 19.11.2019 at 21:30

    👌🙏🏻

  • Reply Ellis 19.11.2019 at 22:54

    Mä just tässä yks päivä havahduin taas siihen, kuinka symppis se “suomalainen mies” oikein on. Se ei turhia värittele tai korulauseita suolla, mutta luottaa voit kuin kivimuuriin. “Kun oon kerran sanonu, että rakastan, ei sitä tartte aina hokea. Kerron kyllä sitte, jos se muuttuu.”
    Sellasta jotain suoruutta, mitä ainakin minä arvostan 😊
    Ja voi miehet, kun ne urheilusta liikuttuu. Ja joskus ihan jopa riehaantuu. Silloin mulla sydän sykähtää ja alkaa hymyilyttää.
    On ne semmosia.

    • Reply Esko 21.11.2019 at 19:29

      On ne semmosia!! 🙂 Urheilusta riehaantui oikein kunnolla tässä menneellä viikolla, wau!! Oli Manta taas kovilla, huh.

  • Reply Vivi Vinna 19.11.2019 at 23:22

    Tämä oli hyvä kirjoitus. 🙂 Sait minut hymyilemään First Dates neitokaisen vienolla toiveella. Varmasti suomalaisissa miehissäkin on helmiä. Tosin muistui mieleeni yksi todella outo kommentti vuosien takaa blogissani eräältä anonyymilta: “miksi ei suomalainen mies kelpaa”? Ihan kuin sitä voisi jotenkin valita, kehen tunteet kohdistuu. :’D

    • Reply Esko 21.11.2019 at 19:30

      Oi, kiitos Vivi!
      No, niinpä. Voisikin valita. Oi, kun olisi helppoa. Just hyvä toive. Tavallinen ja osaa puhua. 🙂

  • Reply Hermi 20.11.2019 at 14:29

    Hakusanoilla suomalainen nainen tulee ensimmäiseksi seuraavat otsikot “Miksi suomalainen nainen on yhä sylkykuppi?”, “Suomalainen nainen, älä ylpisty”, “Suomalainen nainen on hyvin vaativa” = ei siis tälläkään puolella kehuja satele..

    • Reply Esko 21.11.2019 at 19:32

      No ei näemmä. Kuvastanee hieman myös otsikoinnin repäiseväisyyttä, ehkä…:)

  • Reply Heli 20.11.2019 at 20:09

    Suomalainen mies ei ole kyllä yhtään vässykkä, jos suomalaisen miehen antaa vaan olla oma itsensä. Tavallinen mies..lienee siihenkin erilaisia näkemyksiä. Suomalainen mies on kyllä ehdottomasti paras!

    • Reply Esko 21.11.2019 at 19:33

      Tämä tulee suomalaisen naisen suusta, joten uskottava se on. 🙂 Hyvä Heli!

  • Reply Anni 21.11.2019 at 10:12

    Ulkomailla asuessa sinkkuna ja moniin kansallisuuksiin törmätessä voin valitettavasti sanoa, että kovin helposti en enää suomalaisen miehen kanssa aloittaisi seurustelua. Toki voi timanttejakin löytyä, mutta yleensä niistä, jotka ovat nähneet enemmän maailmaa. Suomalaisissa arvostan juuri jonkun kommentoimaa suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä, mutta monet ulkomaalaiset käsittelee naisia vielä kuin naisia. Minusta on ihanaa tuntea itsensä naiseksi ja Suomessa tasa-arvo on valitettavasti jyrännyt tämän ohi. Monesta suomalaisesta miehestä on tullut miespuolinen äiti 🙁 Karisma ja perinteinen miehekkyys on karissut johonkin.

    • Reply Esko 21.11.2019 at 19:34

      Kiitos Anni tästä “maailmanmatkaajan” näkökulmasta. Suoraselkäiset ja rehelliset terveiset täältä säkkipimeästä Suomesta.

    Leave a Reply to Esko Cancel Reply