Tämä aforismi päätyi opettajan kalenteriin

Minne laitoin työavaimet silloin kesäkuussa? Tämä oli ensimmäinen merkki huomenna alkavasta arjesta. Sieltä ne löytyivät autoni keskikonsolista. Sinne olin ne kevätjuhlien jälkeen sujauttanut. Sama Quiksilverin avainauha saa jatkaa palvelustaan. Ostin sen vuonna 2009 Barcelonasta ja hyvin on kestänyt. Avainnippuuni on vuosien varrella kertynyt jos jonkinmoisia härpäkkeitä. On 3D-printattua Vantaa-logoa, on Rainbow Dash- figuuria, on vanhan opetusryhmämme kanssa hankittua luokkasormusta. Siinäpä ne tulevat taas kaulassa roikkumaan tulevan lukuvuoden.

Tuleva lukuvuosi alkaa taas niillä tutuilla toimenpiteillä. Vakiopuhelu Helpdeskiin ja unohtuneiden salasanojen tilaaminen. Tämä puhelu alkaa aina tällä lausahduksella: Heh, en taida olla ainut, joka soittelee tällä asialla, mutta… Veikkaan, että on ihan yleinen vitsi ”helpparin” työntekijöiden keskuudessa. Sitten täytyy kaivaa työläppäri kaapin pohjalta, jonne sen lomanodotusfiiliksissä tungin. Siitäpä se pikkuhiljaa alkaa taas rakentua.

Oppilaat saapuvat torstaina ja minulla onkin ilo ottaa vastaan itselleni ihan uudet kakkosluokkalaiset pikkutirpat. Pedagoginen katse on myös päässyt ruostumaan tässä kesän tiimellyksessä, joten sehän on myös reenattava kuntoon peilin edessä. On muuten erittäin tehokas.

En ole aikoihin opettanut kakkosluokkaa, mutta eipä hätiä. Minulla on pieni innokas mentori hyvinkin lähellä, joka on juuri käynyt kakkosluokan. F onkin jo jakanut minulle kuvisvinkkejä ja erilaisia tutustumisleikkejä ensimmäisiksi päiviksi. Nimikyltit, Ferrarileikki jne…

Digiloikasta puhutaan paljon, mutta tämä maisteri ei ole lopullista digiloikkaa vielä ottanut. Paperikalenteri on asia, josta en vain osaa luopua. Opettajan kalenteri on itselleni erittäin tärkeä työväline. Olen niin tottunut käyttämään sitä. Ei sitä mitkään Googlet tai muut korvaa. Itse kirjoitettuna asiat jäsentyvät päähäni huomattavasti helpommin. Kävipä tänä vuonna niinkin erikoinen asia, että lähettämäni aforismi päätyi sinne kansien väliin.

”Ajattele mitä sanot, ettet sano mitä ajattelet.” Siinäpä sitä ohjenuoraa aika moneenkin tilanteeseen tähän elontaipaleelle. Huomenna kello soimaan ja työpaikalle. Huhheijjaaa!!!

-Esko- 

Vähän jäissä, yksinään häissä

Ja suurin niistä on rakkaus. Eilen sain olla todistamassa ystävieni astumista avioliiton satamaan. Upeat juhlat, upeissa puitteissa. Häissä en ole aikoihin käynytkään. Alkaa tässä iässä olla nuo hääjuhlat jo hieman harvinaisempaa herkkua. Tai ei kai se nyt mikään ikäsidonnainen juttu taida olla. Ihania juhlia sen elämän tärkeimmän asian ympärille rakennettuna. Saisi olla noita kekkereitä useamminkin. Omia tuskin on ihan heti luvassa.

Tällä kertaa olikin hieman erilaiset lähtökohdat, kuin aiemmat hääkokemukseni. Soolomiehenä mentiin. Kotona juuri pesulasta saapunut puku päälle (ei mennyt kunnolla ylin nappi kiinni), punainen rusetti kaulaan ja kohti paikallisjunaa. Siinä A-junassa istuessani jopa hieman jännitti, että kuinka se soolopoika mahtaa siellä humussa pärjätä? Aivan turhia jännityksiä, koska leppoisaa ja sosiaalista porukkaa oli pidot ja pöytämme täynnä.

Häiden kohokohtia ovat mielestäni aina:

  • Morsiamen saapuminen
  • “Tahdon”
  • Puheet (aina hieman liikuttuu)
  • Ruokailu
  • Aamuyön tanssit
  • Usko loputtomasta rakkaudesta

Ensi viikon tiistaina alkaa arki ja se otetaan vastaan hyvillä fiiliksillä. Paljon tuli taas tänäkin kesänä mentyä ja koettua. Oli hieno ja rakkaudentäyteinen lopetus kesälomalle 2019.

-Esko-