Yksinkertaisen ja ajattoman kaunis. Näin voisi kuvailla uusinta huonekaluhankintaani. Tuosta Artekin tarjoiluvaunusta olen salaa haaveillut todella kauan. Aina sen hintalapun nähdessäni loppuu haaveilu aikasen nopeasti. Minun oma rakas äitini on kyllä uskomattoman muistin omaava ihminen. Hän on myös ihan samanlainen kuin minä. Jos jotain saa päähänsä on se vaan saatava. Isäni ja veljeni ovat ehkä hienoisen rationaalisempia ihmisiä. Äidin poika minä taidan olla, aina.
Mainitsin äidilleni joskus melkein kolme vuotta sitten tähän asuntooni muuttaessani, että kylläpä tuohon sohvan viereen sopisi hyvin juuri tuo kyseinen tarjoiluvaunu. Keskustelu jäi sitten siihen ja sohvan vieressä on eiliseen päivään asti ollut Ikean vanha tv-taso. Viime viikolla asia nousi jostain taas esille ja sitten tulikin soitto, että miepä kävin nyt sen Artekin sinulle ostamassa. Ennen ei tule, kun olet asuntosi siivonnut ja raivannut.
Maanantaina suoritin sitten suursiivouksen ja raivasin “olohuoneestani” kaiken ylimääräisen pois. Eilen tuo helmi sitten asuntooni saapui ja onhan se nyt ihan älyttömän hieno. Aina, kun kävelen siitä ohi ihastelen sitä hymy huulilla. Kyllähän tuo huuma jossain vaiheessa laantuu, mutta voihan sitä nyt vähän fiilistellä. Nyt alkaa olemaan tässä kämpässä ainoastaan huonekaluja, joilla kaikilla on oma tarinansa. Mummoni tuoli vuodelta 1960, itsetehty keittiönpöytä, Artekin nojatuoli ja nyt tämä uusi timantti.
Äitini aina esittelee nämä hankintansa ehkä hieman suruisilla saatesanoilla. Sitten, kun miusta aika jättää. On sinulla aina muistot mukanasi. Niin on, nuo ajattomat huonekalut tulevat varmasti seuraamaan myös minua. Niin kauan, kun miusta aika jättää. Eli toivottavasti tulevat näkemään vielä paljon hyviä hetkiä ja vuosia elämässäni.
No, enhän minä nyt mitään maksullisia palveluja ota. En todellakaan. Ei minua kiinnosta Tinderin virtuaalilentokoneen ykkösluokassa minnekään muille maille itseäni lennättää. Saatika sitten saada mahdollisuus ilmaisien Superlikejen lähettelyyn. Eihän niitä muutenkaan kukaan lähetä kuin vahingonlaukauksina. Iänkin voisi piilottaa. Ylpeä nelikymppinen haluan olla nyt ja aina. No, se on kyllä mahdotonta. Siellä kyllä näkisi, että ketkä ovat minun erikoisen profiilini mahtaneet oikealle pyyhkäistä. Hmm, ihminenhän on lähtökohtaisesti utelias olento. Parin kaverin kannustuksella solmin sitten kuukauden yksisuuntaisen sopimuksen ja nyt minä sitten ansaitsen kultaa. Tinderin kultaa. Toivottavasti ei jatku automaattisesti tämä sopimus.
Villiksi on siis heittäydytty ja Tinder Gold ladattu. Todella erikoinen innovaatio. Jos osaan yhtään tulkita kyseistä palvelua ja ymmärrän oikein niin minusta on tykännyt näin syyskuun 2019 loppupuoleen mennessä 1535 ihmistä, siis 1535. Ja tässähän nyt oikein kunnolla konkretisoituu tämä nykyisen sovellusrakkauskulttuurin ydin. Ehkä se seuraava, ehkä se seuraava, ehkä se seuraava. En jaksa tutustua kunnolla. Siis älkää nyt ymmärtäkö väärin. Tämä ei ole mikään kehumiskirjoitus, kuinka on vientiä vaan juuri päinvastoin. Kun riittäisi vain se yksi ja oikea. Tuommoisesta määrästä varmasti aivan ihania ihmisiä on melkoisen haastava löytää se timantti, jonka kanssa nauraa, silitellä ja ehkäpä jopa alkaa rakentaa sitä vaaleanpunaista tulevaisuutta.
Tämä ei ole myöskään lyhyen matematiikan ylioppilaskirjoitustehtävä, mutta ihan nopeilla laskutoimituksilla sain aikaan seuraavia tuloksia. Näin hypoteettisena ajatuksena. Jos haluaisin tutustua ja kävisin Seurasaaressa kahvilla kaikkien minulle vihreän sydämen painaneiden kanssa. Superaktiivisena ja joka päivä sumpittelevana siihen menisi vähän reilut neljä vuotta. Jos ottaisin hieman rennommin ja tutustuisin uusiin ihmisiin vain joka toisena päivänä ottaisi se aikaa noin kahdeksan ja puoli vuotta. Omalla, totutulla noin kerran kuussa tahdilla voisi viimeiset kupposet juoda tuolla pilven reunalla.
Jos ihan oikeassa elämässä ja livenä minulle olisi tullut viimeisien vuosien aikana 1535 ihmistä sanomaan, että sinäpä olet ihan hyvä tyyppi. Sinuun olisi kiva tutustua, vaikka juttusi hyvin erikoisia ovatkin. Kyllä siinä olisi tämä poika varmasti jossain vaiheessa todennut, että niin olet sinäkin. Olet aivan ihana. Juuri sinä olet ainutlaatuinen. Juuri sinuun minä haluan tutustua oikein kunnolla. Tämä virtuaalimaailma ei ainakaan kohdallani saa aikaan samanlaisia tuntemuksia. Ihan hirveän raaka sanoa, mutta jotenkin nämä sovellukset tuntuvat ihan peleiltä. Peleiltä oikeilla ihmisillä ja heidän tunteillaan. Uskoisin, että aika moni on kuullut sanottavan, että saanko pelata sun Tinderiä?
Pelimaailmaan tämä Tinder Gold antoi myös hyvän mahdollisuuden. Siinä sopimuksen solmittua sai myös kylkiäisenä ilmaisen boostin. Tästäkään en ihan tarkalleen tiedä mitä mahtaa tarkoittaa. Painoin boost-napin pohjaan ja johan alkoi tapahtua. Yhtäkkiä alkoi aika juosta ja sydämiä lenteli siihen tahtiin ettei oltu ennen nähty. Tuli mieleen Super Mario Brosin hirveällä työllä löydetty salakenttä. Siinä pelissä tosin lenteli vain kolikoita. Tämän boostin loputtua oli tapahtunut jotain, en tiedä mitä. Uusia ihmisiä vain ilmestyi jostain. Mitenköhän tästä pelistä löytyisi se loppuvastustaja? Joo, joo juuri se, kuka tarjoaa ne kaikista suurimmat, mielenkiintoisimmat ja mukavimmat haasteet.
Lopetan namä Tinderiä koskevat kirjoitukset lähes aina samalla tavalla. Niin nytkin. Edelleen uskon niihin yllättäviin kohtaamisiin. Nyt vielä entistä enemmän. Tosin on kyllä hyvä, että on tullut tutuksi tämäkin maailma. Jos joskus siihen parisuhdekelkkaan vielä hyppäisi, niin ei tarvitse sitten jossitella ja kysellä sinkkukavereilta, jotta saisinko ihan vaan huvikseni pelailla sun Tinderiä? On muuten ihan helvetin vaikea ja erikoinen peli.
