Näistä on varmasti kaikilla muistoja, hyviä tai niitä julkaisukelvottomia

Olen suuri kotimaisten elokuvien ystävä. Nyt voin tunnustautua myös suureksi kotimaisten sarjojen ystäväksi. En ole sitten Irtiottojen oikein innostunut mistään kotimaisesta tuotannosta. Nyt on Yle laittanut semmoista viihdettä vastaanottimiin, että huhheijjaa. Ensiksi täälläkin paljon hehkuttamani Modernit miehet ja nyt paljon huomiota syystäkin saanut M/S Romantic. Tuo hieman erilainen lemmenlaiva. Luottomiestä on paljon kehuttu, sitä en ole vielä katsonut jaksoakaan.

M/S Romantic on sijoitettu varmasti jokaiselle samaistuttavaan ympäristöön eli neljäkasille Tukholman risteilylle. Matkalle on hypännyt niinsanotusti kaikennäköistä hiihtäjää. Koomisilta hetkiltä ei vaan voi välttyä ja etenkin Antti Luusuaniemen esittämä todellinen sinkku-uros on kova hahmo. Vastapainona lapsen kanssa reissuun lähtenyt eno aiheuttaa itsessä jopa puistatuksia. Monen variaation sarjauutuus. Monen variaation risteilyjä sitä on itsekin tullut elämänsä varrella heitettyä.

Viime vuosina reissut ovat olleet rauhaisia perhematkoja ja näillä varmasti tullaan jatkamaankin. Nykypäivänä hissillä lähdetään sinne ylempiin kerroksiin, kun aikaisemmin hytit sijaitsivat lähes poikkeuksetta siellä autokannen alla. On ollut Abi-risteilyä, kaverireissuja, pikkujouluja ja vaikka sun mitä. M/S Romanticia katsoessa sitä löytää itsensä ajoittain istumasta sieltä perinteikkäästä Atlantiksen yökerhon sohvalta. Tuohon neljäänkymmeneenkahdeksaan tuntiin mahtui aina melkoisen paljon tapahtumia. Mieleen on jäänyt ainakin seuraavia kommelluksia:

  • Shampoo-pulloon jemmattu Minttusuklaalikööri. Sopivasti vaahtosi suussa. Olisi voinut pullon pestä hieman tarkemmin.
  • Se ainainen vierailu Sergelin torin Burgerkingissä. Yleensä kävi vaan toteamassa, että nyt on maksimaalista matkapahoinvointia havaittavissa. Taksilla takaisin laivaan.
  • Aikanaan matkustimme tapaamaan Uppsalassa asuvaa ystävää. Menimme miespaikalla ja tietysti C-luokassa. Avasimme hytin oven ja siellä eräs ranskalainen herrasmies tuprutteli piippua sängyllä. Hyvä reissu oli.

Onhan noita, onhan noita. Usein olen kuullut puhuttavan myös porauslautasta. Mihin lie liittyy? En usko, että noilla merialueilla kyseessä on ainakaan öljynporaus. Sitä myös usein ihmettelen, kuinka ihmiset uskaltautuvat valvojiksi nuorten risteilyille? Tai no, ehkä meininki on rauhoittunut niistä ajoista, kun itse pilottitakissaan ja metrohousuissaan hyttikäytävillä vaelteli.

Onko laivamuistoja ja onko tullut sarjauutuuksia katseltua?

#yleareenaandchill

-Esko-

Näitä suruisia juttuja en halua joka päivä lueskella

Tässäpä olisi kevään aikana tarkoituksena hieman uudistaa blogini ulkoasua. Ei mitään kauhean suurta, mutta pientä piristystähän on hyvä aina keväisin miettiä. Vaikka kevät saikin tänään vähän takapakkia. Taloyhtiömme pihaa kolatessa lähinnä nauratti. Sivubannerissani olevat linkit ovat olleet täysin samat koko blogini historian ajan. Eli 3.4.2016 alkaen siellä on samat punaiset linkkiosoitteet keikkuneet. Ajattelin, että sinnehän olisi hyvä laittaa esimerkiksi kirjoittelu-urani luetuimpia juttujani. Katsoin niiden otsikoita ja ajattelin, että ehkä sinne ei olekaan hyvä laittaa kirjoittelu-urani luetuimpia juttujani.

Ja, miksi? Tuntuu, että lähes jokaista ympärillä pyörivää asiaa lähestytään nykypäivänä negatiivisen kärjen kautta. Iltapäivälehdet täyttyvät mitä surullisemmista uutisista. Otsikointi on taitolaji ja mehevin tummennettu syötti kerää eniten klikkauksia. Tämän tunnistaa varmasti kaikki, jotka mediaa seuraavat. Ja kyllähän minä itsekin myönnän miettiväni otsikointia hyvin tarkasti. Toimiva ja ajoittain haastava kirjoittamisen tehokeino. Toivottavasti otsikointini ei johda ihan hirveän usein täydelliselle harhapolulle. Näitä luetuimpia juttuja kirjoittaessani olin kyllä niin harhapoluilla, etten ole koskaan ollut. Tärkeitä tekstejä, mutta ovat niin suruisia, etten niitä etusivulleni halua.

Elettyä elämää, joista todella avoimesti kirjoitin. Ajoittain niihin on hyvä palailla muistuttaakseni itseäni siitä, että kaikki on juuri nyt oikein hyvin. Ei jaksa valittaa turhista asioista. Ei haittaa maaliskuiset lumisateet tai Kehä ykkösellä matelevat autojonot. Täytyy siis keksiä ehkäpä jotain muuta tuonne sivubanneriin, vaikkapa omasta mielestäni hauskimmat kirjoitukseni tai jotain muuta. Ihan joka päivä en halua palata näihin seuraaviin teksteihin:

…KUN MIELI SÄRKYY

”Itkun turvottaneet silmät tuijottavat minua peilistä. Identiteetti on murentunut pieniksi palasiksi jonnekin. Itsetunto ja itsekunnioitus on irtautunut vartalosta. Kuka minä olen? Mitä minulla on? Miten onnistun rakentamaan elämäni taas aivan alusta? Häpeän, syyllisyyden ja epäonnistumisen leima otsassa. Katkeruus on vallannut mielen.”

KULISSIT ROMAHTI

”Iholla-tv-sarjan pyöriessä erinäiset keskustelupalstat tulvivat palautteita, kuinka hulmuhiuksinen Esko on täysi feikki. Ei mitään aitoa, pelkkää kulissia koko jätkä. Näyttääkin ihan Esa Pakariselta tai pitkätukkaiselta Juha Tapiolta. Tässä on nyt pari vuotta kulunut ja savu on hälventynyt. Rehellisesti sanottuna pystyn allekirjoittamaan noita kommentteja. Tosin Juha Tapion komeuteen ja Esa Pakarisen karismaan on vielä matkaa.”

MINÄ RAKASTAN SINUA

”Minä rakastan sinua.” Voiko näin sanoa enää koskaan? Katsoa silmiin, ottaa kädestä kiinni ja sanoa nämä kolme sanaa. Kolme sanaa, jotka jokainen ihminen haluaa kuulla. Jokainen ihminen haluaa varmasti rakastaa ja tulla rakastetuksi. Toivon ja uskon, että itsekin nämä sanat voin vielä joskus kuulla ja sanoa. Jenni Pääskysaari totesi kirjassaan osuvasti: “Jos jaat rakkautta avokätisesti ympärillesi, se palautuu sinulle moninkertaisesti takaisin. Luota siihen.” Luotan.”

Jääkööt nuo tekstit elämään arkistoihin omaa elämäänsä. Siellä ne säilyvät myös mielen arkistoissa, joskin ovat jo siellä useiden lukkojen takana pois päivittäisistä bestsellereistä. Kultareunuksia nämä muistot tuskin tulevat koskaan saamaan, eikä tarvitsekaan. 

-Esko-

/// Kuva: Jere Lehtonen ///